maanantai 25. marraskuuta 2013

DIY Munakennosydämet

Viime ajat ovat menneet askartelujen merkeissä. Joko kyllästyttää? Tänään vielä yksi idea ja sen jälkeen elämään mahdutetaan muutakin kuin askarteluvehkeet.

Munakennoista saa tehtyä paperimassaa ja siitä ihania paperimassakoristeita, joita voi sitten maalata, koristella glitterliimoilla tai päällystää decoupagelakalla ja serveteillä tai vaikka vanhoilla kirjan sivuilla.


Tekeminen on (taas kerran) helppoa. Munakenno revitään pieniksi, ehkä noin postimerkin kokoisiksi palasiksi ja palaset laitetaan likoamaan vähintään yön yli vesiastiaan. Liotuksen jälkeen munakennosilppu ajetaan sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi. Sen jälkeen otetaan käyttöön esimerkisi piparkakkumuotit ja painellaan seos (todella) tiiviisti muotin sisään. Lopuksi muotoonsa asettautunut paperimassa painetaan varovasti ulos muotista ja annetaan tekeleen kuivua. Kuivuminen vie muutaman päivän ja parhaiten teokset kuivuvat kun ne ovat lämpimässä paikassa ilmavasti.

Muottina voi käyttää myös esimerkiksi lasten hiekkamuottia. Silloin muotin sisälle kannattaa viritellä ensin elmukelmu, jotta paperimassateoksen saa helpommin otettua ulos muotista. 


Kuivumisen jälkeen sydämet, tai minkä muotoisia koristeita sitten oletkin tehnyt, voi koristella. Omani maalasin Ikean MÅLA peiteväreillä valkoisiksi, joihinkin lisäsin glitterliimaa ja osan jätin käsittelemättä kokonaan. Ripustuslenkit laitoin varovasti parsinneulan avulla.

Mitäs sitten tehtäisiin? Onko ehdotuksia tai toiveita?

Mukavaa illan jatkoa!
Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Huomasin blogistasi, että meillä taitaa olla aika samanlaiset kiinnostuksen kohteet :) Kiva jos löydät ideoita tai inspiraatiota.

      Poista
  2. Hei! Olisin kysellyt vielä munakennosydänten ainesten suhteita ja määriä. Eli paljonko tarvitaan kennoja ja vettä? Montako sydäntä sait vaikkapa yhdestä kennosta? Kiitos kivasta ohjeesta ja vastauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kennojen ja veden suhteella ei ole muuta merkitystä kuin se, että kennopalojen pitää päästä vettymään kunnolla, eli vettä pitää olla astiassa reilusti yli kennosilpun. Sen jälkeen kun kennopalaset ovat lionneet tarvittavan ajan, niistä puristetaan joka tapauksessa ylimääräinen vesi pois. Tuo määräkysymys onkin sitten hankalampi. En nimittäin muista sitten yhtään. Valehtelenkohan jos sanon, että yhdestä 15 munan kennosta tuli 4-5 sydäntä... Mukavia askarteluja!

      Poista