Vispipuuroretroilua

Kun olin pieni... Tietääkö olevansa keski-ikäinen kun aloittaa tarinansa noin? Ehkä, mutta aloitan silti. Eli siis: kun olin pieni, teki äitimme usein välipalaksi vispipuuroa. Se oli yksi lempivälipaloistani, enkä muista että se olisi koskaan kyllästyttänyt.

Vispipuuro kuuluu helposti unohdettujen välipalojen listalle. Se ei kuitenkaan ansaitsisi olla tuolla listalla. Sen verran hyvin se maistuu koko sakille. Eilen meillä kuitenkin retroiltiin ja tein välipalaksi vaaleanpunaista, kuohkeaa unelmaa.

Tein puuron mannasuurimopurkin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Sen verran ohjetta piti kuitenkin  muuttaa, että oikaisin hieman ja käytin nesteenä äidin tekemien viinimarja- ja kriikunamehujen sekoitusta vedellä laimennettuna. Mannasuurimoina käytin Nallen tummia suurimoita, joista tehty puuro uppoaa meillä aivan yhtä hyvin kuin vaaleistakin tehty, mutta on vain runsaskuituisempaa. Vinkkinä muuten, että jos vispipuurosta tulee liian tuhdin makuista, voi joukkoon vatkata haluamansa määrän vispautuvaa vanilliinikastiketta (esim. Flora Vanilla) puuron vatkaamisen loppupuolella. Se pehmentää makua mukavasti.

Koko satsi meni ja kulho tuli kaavittua melkein niin puhtaaksi, ettei sitä olisi tarvinnut laittaa astianpesukoneeseen. Olisikohan aihetta muistaa tämä välipalavaihtoehto hieman paremmin, eikä pitää näin pitkää taukoa kuin tällä kertaa...

Mukavaa päivää!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.