lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tuplasti päreitä

Pärekorit ovat hitaasti, mutta varmasti hiipineet sydämeeni. Ihmisen maku muuttuu, nopeastikin, olen todennut, sillä vielä jokin aika sitten en ymmärtänyt mikä pärekoreissa voisi viehättää.


Alkuperäinen ajatukseni oli ostaa perinteinen pärekori ja maalata se joko mustaksi tai sitten musta-valkoiseksi. Toinen haave, joka kulki koko ajan rinnalla oli hieman modernimpi pärekori. Tilaisuus teki varkaan ja kun postista putkahti alekuponki, kävin noutamassa tämän pärekorin meille. Valinta oli siis tehty. Tai ainakin sen piti olla tehty.


Päreet eivät jääneetkään siihen. Pärekoria kotiin kantaessani mietin, miten hauskan näköinen leikkimökissä olisikaan perinteisempi pärekori, jonka tytöt voisivat itse maalata iloisilla väreillä. Tuohon koriin saisi säilytykseen vaikka leikkimökin Aku Ankat tai piirustuspaperit. Koska kaikella on tarkoituksensa, löysi siskoni vielä samana päivänä kirpparilta tämän korin. Nyt aloitetaan kesään valmistautuminen ja kunnostus- sekä maalauspuuhat.


Näen jo kirkkaana mielessäni minkälainen tästä korista voisi tulla. Katsotaan riittävätkö taidot, vai tuleeko tästä jotain ihan muuta. Lähiaikoina se nähdään.

Mitä mieltä sinä olet pärekoreista: peukku ylös vai peukku alas?

Leppoisaa lauantain jatkoa! Muistathan vielä Mastermark Brandsin edun klik. Sunnuntai vielä aikaa hyödyntää se.

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin fanitetaan pärekoreja :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään aivan LIIKAA kaikista koreista, myös pärekoreista :) ....mullakin on työnalla tällä hetkellä yksi koppaprojekti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että on muitakin korihulluja :) Toivottavasti laitat blogiisi lisää koppaprojektistasi Rouva Lahoa rautaa. Jään kuulolle.

      Poista