tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ihanat bruschetat

Yksi lempiherkuistani on bruschetta. Kevätaurinko tuo keveiden, raikkaiden ruokien mieliteon ja niinpä päätin tehdä jo jonkin aikaa kielenpäällä maistuneita bruschettoja. Bruschettareseptejä on paljon ja tapoja tehdä tuo ihana tomaattitäyte on monia. Siksi minulla on monta lempivaihtoehtoa täytteen tekemiseenkin.




Yksi suosikkiresepteistäni on ystävän kautta, Monika Ahlbergin Herkkuja buffetpöytään -kirjasta löytynyt versio. Siinä täyte kuullotetaan pannulla ja täytteeseen on lisätty perusohjeista poiketen mustia oliiveja. Täyte maistuu sekä aavistuksen vielä lämpimänä, että aivan kylmänäkin.


* * * * *

BRUSCHETTA

5 suurta tomaattia
75 g kivettömiä mustia oliiveja
1/2 nippu persiljaa
1/2 nippu basilikaa
2 valkosipulinkynttä
yrttisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Lisäksi patonkia tai maalaisleipää sekä oliiviöljyä.

Pirskottele leipä-/patonkiviipaleiden päälle oliiviöljyä ja paahda ne rapeiksi uunissa.

Leikkaa tomaatit ja oliivit pieniksi kuutioiksi. Hienonna yrtit ja valkosipuli. Kuullota ainekset varovasti oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. 

 Levitä täyte leipien päälle, koristele yrteillä ja nautiskele.

* * * * *


Kirjassa bruschetoista tehdään ruokaisampi versio lisäämällä annokseen vielä muutama parmankinkkuviipale. Tuo samainen täyte sopii muuten myös esimerkiksi grillattujen broilerinfileiden kanssa tai vaikka lisämausteeksi lounassalaattiin.

Nyt tuntuu, etten voi tänään laittaa suuhuni enää mitään. Haluan pitää tämän ihanan maun suussani piiiiitkään.

Aurinkoista tiistain jatkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi. 


2 kommenttia:

  1. Voihan nam! Omakin kroppa huutelee keväisten ja hyvien makujen perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) Täytettä jäi vielä, joten odotan oikein huomista lounasaikaa kun pääsen jatkamaan herkuttelua...

      Poista