sunnuntai 23. helmikuuta 2014

DIY Uusi ilme taululle

Sunnuntai ja hiihtoloman viimeinen päivä menossa. Nopeasti on lomaviikko mennyt. Viikon päätteeksi iski vielä pieni DIY-inspiraatio.


Tästä lähdettiin. Esikoinen on jo jonkin aikaa kysellyt uusia tauluja huoneeseensa. Minua ovat enemmän häirinneet taulujen kehykset, jotka eivät sovi enää huoneen muuhun tyyliin.


Kaivoin taas mustan spraymaalini esiin ja sprayasin kehykset mustiksi. Mies voi nyt huokaista, sillä tämän tuunailun jälkeen (ainakin tuo) maalispray on nyt loppu. Sen jälkeen lähdimme toteuttamaan - jälleen kerran - Pinterestistä löytynyttä ideaa.


Rypistimme ruskeaa lahjapaperia ja silittelimme sen käsillä uudelleen tasaiseksi siten, että rypyt jäivät kuitenkin selvästi näkyville. Sen jälkeen käytimme viiksipillien viiksisabluunaa ja leikkasimme sen mukaan mustasta kontaktimuovista viikset sekä lisäksi vielä hatun ja rusetin. Teippailimme ne kiinni lahjapaperiin ja yhdistimme paperin kehyksiin jo ennestään kuuluneeseen paspartout -pahviin.


Kaikki materiaalit löytyivät kotoa, joten siihen nähden saimme minusta hauskan lopputuloksen, vai mitä pidät? Toiseen tauluun suunnittelemme jotain tekstiä, mutta sopiva teksti on vielä hakusessa. Jahka se saadaan löytymään, saa tämä taulu kaverin.

Suloista sunnuntaita!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.  

2 kommenttia: