torstai 24. lokakuuta 2013

Syysistutuksia, toinen otos

Nyt on tehty terassien syysistutukset kahteen kertaan. Niih. Ostin heti ilmojen viilennyttyä ihania havukanervia. Luulin, että ne olisivat olleet kuten kanervat yleensäkin, eli pysyneet suht kauniina, vaikka olisivatkin kuivuneet ja pakastuneet. Näin ei kuitenkaan ollut. Havukanervat lopsahtivat melko nopeasti (ei niin) hyvässä hoidossani.


Ei siis auttanut muu kuin lähteä uudelleen kukkakauppaan ja aloittaa osa kaksi. Toivon kovasti, ettei eteen tule enää osaa kolme ja siksi pysyttelinkin perinteisemmissä valinnoissa. Sairaspäivää viettävä kuopus oli mukana ja hänen ehdoton suosikkivärinsä ihan kaikessa on vihreä. Innostunut tyttö kiikutti minulle löytämänsä vihreän kanervan ja oli hyvin vakuuttunut, että se on oikea väri meille. Itse en oikein lämmennyt tuolle värille, mutta kotiin päästyämme (ja hieman kotikuusta karsittuani kanervan kaveriksi) olen oikein tyytyväinen takaterassimme pöydän asetelmaan. Istutuksen vierelle asetelmaan pääsivät myös mammani vanhassa lasipurkissa oleva kynttilä sekä syksyyn selviytynyt mehikasvi.


Etupihan puolesta tulikin sitten hyvin perinteinen. Aavistuksen alkavat jo punaiset kanervat tökkiä. Niitä kun on ollut jo niin monena syksynä. Mutta kanervat nyt vain ovat ne kestävimmät vaihtoehdot tähän tarkoitukseen. Ensi syksyyn pitää kuitenkin keksiä jo jotain muuta. Pitäisikö kolkutella tie ulos omasta laatikosta ja miettiä lähtökohdaksi joku aivan muu kuin kasvi? Löytyisikö kivoja ideoita? Jos sinulla on joku hyvä idea, niin linkitätkö sen minulle kommentteihin. Tämä kiittää jo etukäteen kauniisti :)

Lopuksi vielä. Mistä se johtuu, että vaikka pää ajattelee ja haluaa yksinkertaista ja tyylikästä, toteuttavat kädet kuitenkin jotain rönsyilevämpää...? Sisäinen romanttisesta tyylistä pitävämpi puoleniko (jonka olemassaoloa en edes ole oikein tiennyt) puskee käsien kautta ulos pienellä pakolla. Ehkä.

Ihanaa syysviikkonloppua!

Anu

ps. Muistathan edelleen Arjen timanttien Facebook-sivun. Käy ihmeessä tykkäämässä klik!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti