maanantai 30. kesäkuuta 2014

Nyhtökanatestailuja

Nyhtölihat pyörivät tällä hetkellä monen huulilla. Ihan kirjaimellisestikin. Nyhtöpossua olen kokeillut jo aikaisemmin ja todennut sen hyväksi. Nyhtökana oli uudempi juttu ja tottahan sekin piti testata.


Nyhtölihat ovat kiitollisia valmistettavia, sillä ne eivät juurikaan ota aikaa (paitsi kypsennysajan uunissa) tai vaivaa. Liha ei myöskään pane pahakseen lämmittämistä, joten kerralla voi tehdä suuremmakin annoksen.

Testasin Maku-lehdessä ollutta reseptiä. Ohje kuulosti todella helpolta, sillä se tehtiin broilerin luullisista rintaleikkeistä, jotka ovat helppoa perattavaa. Sen verran jouduin poikkeamaan reseptistä, että lähikaupassa ei ollut sitruunaruohoa, enkä korvannut sitä mitenkään.  Tässä ohje muistiin:


* * * * *

NYHTÖKANA

1 kg broilerin luullisia rintaleikkeitä 
1,5 l kanalientä
3 rkl punaista currytahnaa (Spice Up)

KARAMELLIKASTIKE
2,5 dl broilerin haudutuslientä siivilöitynä
2,5 dl ruokosokeria
1 dl vettä
3/4 dl valkoviinietikkaa
5 tähtianista
(1 kpl sitruunaruohoa viipaloituna)
1 tuore chili hienonnettuna
1 valkosipulin kynsin hienonnettuna
1,5 tl suolaa

Nosta broilerileikkeet korkealaitaiseen uunivuokaan vieretysten. Sekoita currytahna kanaliemeen ja kaada se leikkeiden päälle niin, että leikkeet peittyvät. Kypsennä 125 asteessa noin kolme tuntia. Käännä leikkeitä muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Mittaa karamellikastikkeen ainekset kattilaan ja keitä 25-30 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes kastike on siirappimainen.

Poista broilerista luu ja nahka ja revi liha kahdella haarukalla pieniksi paloiksi. Sekoita karamellikastiketta lihan joukkoon välillä maistellen, kunnes maku on mieleisesi. Tarjoa loppukastike nyhtökanan lisukkeena.

* * * * *
 
Nautiskelimme nyhtökanamme pitaleivän välissä kaalisalaatin kanssa, joka oli maustettu (Hesburgerin) valkosipulisalaatinkastikkeella. Liha oli todella, todella hyvää, mutta tuo annoksemme olisi kaivannut vielä jotain potkua. Karamellikastike kun oli melko makeaa - nimensä mukaisestikin. Ehkä muutama oksa rucolaa ja joku hieman kirpsakka sipulinen tomaattisalsa olisi voinut sopia annokseen tuomaan sen puuttuvan särmän. 


Seuraavana päivänä herkuttelimme lasten kanssa lopun kanan lounaaksi riisin kera ja sekin toimi. Tätä tehdään uudelleen, kunhan keksin sen potkun lähteen. Sano sinä viisaampana mitä tuohon voisi yhdistää!

Mukavaa maanantaita!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

10 kommenttia:

  1. Tässä tulee ihan vesi kielelle :-) näyttää tosi maukkaalta kanalta :-)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No joo, huomasinkin Nanne :) Sitä Katukeittiön ohjetta täytyy kanssa testata. Kuten sanottu, monen huulilla on ;)

      Poista
  3. Uuh, näyttää tosi herkulliselta! Juhannuksena testattiin ekaa kertaa pulled porkia, joten seuraavaksi vois siten vaikka broileria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, maistuu myös herkulliselta :) Suosittelen kyllä testaamaan, sillä ainakin minä pidin tästä kanasta melkein enemmän kuin possuversiosta.

      Poista
  4. Nams, minä en olekaan valmistanut kanaa näin. Pitäisi todellakin kokeilla!!

    :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on S hurjan helppo tapa valmistaa kanaa - kannattaa kokeilla. Mulla silmissä vilkkuu tällä hetkellä tällä kanalla täytetyt eväspatongit... ;)

      Poista
  5. Mums, mums! Tuota reseptiä täytyy testata, ehdottomasti! En olekaan ennen tehnyt nyhtökanaa vaikka possusta ja karitsasta tätä herkkua olenkin valmistanut.
    Mahtaisiko joku pirtsakka tacosoosi tuoda sopivasti lisäpotkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyhtökaritsa on puolestaan minulta testaamatta Teija H - mielessä kyllä on jo kummitellut (sekin...). Tacosoosi voisi ehkä sopia myös. Itse kaipasin makean vierelle jotain raikasta ja mietin tosiaan, että joku sipulinen tuoretomaattisalsa voisi olla aika ihana - ja vaikka ihan vihreää salaattiakin vielä kylkeen. Kerro mitä keksit jos testaat reseptin.

      Poista