perjantai 2. toukokuuta 2014

Leikkimökki

Voi hyrris mikä vappu. Onneksi suunnitelmiin eivät kuuluneet grillijuhlat tai ulkobrunssi. Lumisesta vapusta vitsaillaan, mutta täällä vapunpäivän valkea maa oli totta. Johan oli. Tänäänkin olimme vapaapäivää viettävien lasten kanssa aamun ulkoilun jälkeen niin jäässä, että vasta päiväsauna sulatti meidät.


Lupailin pärekorituunailupostauksessani lisää kuvia leikkimökistä. Onneksi näitä kuvia ottaessa ilma oli vielä ihanan keväinen. Leikkimökki muutti meille edellissyksynä, mutta niin myöhään, että sisustamaan sitä päästiin vasta viime kesänä. Suunnittelimme yhdessä tyttöjen kanssa mökin sisustusvärejä ja asioita, joita mökkiin halutaan ja niiden perusteella sitten lähdimme töihin.


Tämän kesän (tai pitäisikö näiden räntäsateiden keskellä puhua vielä keväästä...) juttu on ollut kahvila. Kahvilaleikkeihin tuli aivan uutta puhtia kun virittelimme leikkimökin pihalle Ikean liitutaulun. Kesällä liitutaululla voi leikkiä myös vaikka Pictionary-tyylistä peliä tai muuta vastaavaa. Alimmassa kuvassa tarjolla on Cafe Cäcättimen yrttiteetä ja herkullista mustikkapiirasta.


Tällaisia kuvia meidän leikkimökistämme. Styleroomin puolella on vielä muutamia lisäkuvia jos olet kiinnostunut kurkkaamaan. Styleroomin leikkimökkisivulleni pääset klikkaamalla tästä.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos JohannaL! Täytyy myöntää, että tytsien lisäksi mökistä pitää äitikin :)

      Poista
  2. Cafe Cäcätin :D Ihana paikka pienille naisille puuhastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cäcätinpä hyvinkin, juuh. Ihan varmaksi en tiedä mistä moinen nimi on tullut, mutta ilmeisesti liittyy jotenkin usein pelleilevään ja kovin hersyvästi käkättävään pikkusiskoon :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenna! Tuollainen pikkumökki kieltämättä inspiroi lasten lisäksi aikuistakin touhuilemaan :)

      Poista
  4. Voi että miten suloinen paikka lasten ( ja aikuisten ) leikkiä. Ihanasti sisustettu leikkimökki, viirinauha sopii kuin nakutettu tuohon ympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia Karenina! Nuo viirinauhat ovat tosi monikäyttöisiä. Meillä on ollut samanlaisia pihalla lasten synttärijuhlissa ja niillä saa kivasti tunnelmaa.

      Poista