keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Yrttiostoksilla

On paikka, jossa on helppo hullaantua. Tai onhan minulla noita hullaantumispaikkoja enemmänkin, olet ehkä huomannutkin, mutta yksi niistä on paikka, josta kesäaikani alkaa perinteisesti. Jossain vaiheessa tuossa paikassa on aina pakko laittaa silmät kiinni, käyttää koko tahdonvoimansa ja lähteä pois ja tulla sitten uudelleen jos jotain jää uupumaan.


Meillä on pikkuruinen kasvihuone ja ostan yrtit ja kasvikset sinne valmiina taimina. Jo useampana vuonna olen ostanut suurimman osan noista taimista Mikolan luomutilalta Rymättylästä. Tilan myymälä on aivan Rymättyläntien varressa. Taimet ovat siellä todella laadukkaita, puhtaasti viljeltyjä ja ihanana bonuksena on tilan emännän iso asiantuntemus, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja kysellä neuvoja. Ei-niin-vihreä-peukaloni on alkanut jo ainakin kellertää Tita-Marjutin hyvässä opissa. Niin ja onhan puutarhalla kesäkukkiakin, kuten kuvista näkyy.



Oma must-ostokseni on basilika. Mistään muualta en ole saanut yhtä hyviä basilikoita, jotka kotona suorastaan hullaantuvat kasvamaan. Ja kun basilikoita ostaa vielä kaksin kappalein, voi niitä käyttääkin surutta. Tällä kertaa ostin tavallisen basilikan kaveriksi pienilehtisen basilikan. Niistä kelpaa nyt tehdä pestoa.



Tässä vaiheessa oli tänään aika lähteä kotiin istutuspuuhiin. Auton takakoppaan päätyi basilikoiden lisäksi amppelitomaatti, sileälehtinen persilja, minttu, rosmariini ja chili. Laatikkoon löysi tiensä myös mielenkiintoinen uusi tuttavuus, tuo tilliä muistuttava salaattifenkoli, jossa oli hyvin voimakas aniksen maku. Kiva päästä testailemaan miltä se maistuu salaatin joukossa.


Tilalla on myös pieni luomupuotinurkkaus, jossa on myynnissä kurkkua, tilliä, kesäkurpitsaa, isoja salaatteja, yrttejä, kananmunia, mehua ja muita herkkuja. Kesällä tietysti myös Rymättylän uutta perunaa. Kannattaa ehdottomasti jarruttaa siis taimi- tai kasvisostoksille tuolla kohdalla Rymättyläntiellä jos sillä suunnalla liikut. Tilalla on myös omat Facebook-sivut, joille pääset tästä. Ja tämä on aivan oma vinkkaukseni, ei blogiyhteistyö. Ihanaa kun on tällaisia paikkoja!

Kaunista kevätiltaa! Seuraavaan postaukseen ajattelin kirjoittaa Tita-Marjutilta joitakin vuosia sitten saamani vinkin, jolla olen saanut kesäkukkani pysymään hengissä koko kesän. Vinkki ei ehkä ole uusi viherpeukaloille, mutta ainakin minua se on auttanut kovasti. Kiinnostaako?

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana paikka! Mukavat ostokset sait tehtyä, noita kelpaa istutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kaikki muut taimet pääsivät multaan eilen illalla, mutta chili jäi odottamaan vielä uutta multapussillista kesken loppuneen mullan jatkoksi. Ihana päästä pian käyttämään kaikkia yrttejä :)

      Poista