maanantai 5. toukokuuta 2014

Herkkupestoa ja vähän aioliakin

"Näiden kanssa nyt söisi vaikka pikkukiviä ja nekin maistuisivat todella hyviltä", on mies todennut kun pöydässä on ollut (sitä ainoaa oikeaa valmis)aiolia ja itsetehtyä pestoa lisukkeina. Niin totta.


Tällä hetkellä basilika pitää vielä ostaa kaupasta, mutta onneksi pian päästään siihen aikaan kun basilikat saa omalta pihalta. Silloin meiltä löytyy pestoa lähes aina jääkaapista. Peston kanssa syödään sitten kalaa, kaikkea grillattua (esimerkiksi sitä eilistä kuvetta...), kasviksia - no, lähes tulkoon mitä vain. Yksi omista suosikeistani on laittaa kahdelle paahdetulle ruispalalle ensin aavistus rasvaa, sitten molemmille leiville pestoa, leipien väliin pari tomaattiviipaletta, pippuria ja pinjansiemeniä. Tuo "hampurilainen" on täynnä makuja ja niin hyvää.


* * * * *

HERKKUPESTO

2 nippua basilikaa
1 dl parmesanjuustoa raastettuna
50 g pinjansiemeniä
2 valkosipulin kynttä
noin 1 dl hyvää oliiviöljyä

Aja ainekset tehosekoittimella tai sauvasekoittimella hienoksi. Lisää loppuvaiheessa oliiviöljyä sen verran, että koostumus on sinulle mieluisa ja sopivan paksuinen. 

* * * * *


Itsetehty pesto on jotain aivan muuta kuin valmiit sisaruksensa. Tämä ohje on saatu hyvältä ystävältä ja hän kannusti minua aikoinaan tekemään sitä. Alkuun en oikein lämmennyt yrittämään tekemistä, sillä en ollut saanut makua valmispestoihin. Nyt paluuta ei ole enää pariin vuoteen ollut, vaan pesto ja tämä aioli kuuluvat ehdottomina osina meidän grillailukauteemme. Usein myös grillailukauden ulkopuoliseenkin kauteen...

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.


2 kommenttia:

  1. Pesto on itse tehtynä NIIN hyvää! Ja hyvät vinkit oli edellisessäkin postauksessa kuve-ateriasta, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Valmispestosta ja itsetehdystä pestosta ei voi oikein edes puhua samana asiana. Olepa hyvä vinkeistä - välillä näinkin päin ;)

      Poista