torstai 12. syyskuuta 2013

Perjantain aaton pannari

Perjantaipannari olisi sopinut postauksen otsikoksi, mutta olkoon tällä kertaa perjantain aaton pannari. Saadaan tähän torstaihinkin jotain kivaa. Perjantain aatto kun kuulostaa jo lähes viikonlopulta ;-)


Niin klassikko kuin pannari onkin, en tahtonut pitkiin aikoihin millään löytää juuri oikeanlaista pannarireseptiä. Pannarista tuli aina liian ohut tai paksu tai löllykkä tai jotain mitä ei pitänyt. Nykyisellä reseptillä pannari onnistuu aina. Tai okei, kerran ei onnistunut. Tosin sekään ei ollut  taikinan vika, olin vain ajatuksissani laittanut pellin vinoon uuniin: toinen reuna oli pykälää korkeammalla kuin toinen. Toinen puoli pannaripellillisestä oli siis pelkkää "nahkaa", toinen taas mehevän ylipullukka. Jep.


Pannaribileitäkin meillä on joskus vietetty perhekyläilyillä. Pannarin kylkeen tarjolle vain erilaisia hilloja, jäätelöä, kermavaahtoa, marjoja, vaahterasiirappia, ehkä strösseleitäkin (pienemmälläkin valikoimalla on kyllä pärjätty). Jokainen saa koota itselleen mieluisan annoksen. Ja ehkä toisen ja ehkä kolmannen... Maistuu kaikille ja on emännän kannalta tosi helppoa.


Ai mikäkö Se Oikea Pannariresepti sitten on? No tässä, olepa hyvä:

*****

THE PANNARI

3 kananmunaa
9 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
1-2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta (sekoitetaan jauhoihin)

Paistetaan uunissa 180-200 asteessa kiertoilmalla 30 minuuttia.

*****

Oma (viimeistään tämän jälkeen julkinen) pannarisalaisuuteni on kardemumma, jota lisään taikinaan reilun ropsauksen, noin ruokalusikallisen. Ahvenanmaan pannukakun tyyliin.


Mukavaa torstain jatkoa!

Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti