keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulumuisteloita

Niin alkaa joulunaika olla taakse jäänyttä elämää tältä vuodelta. Miten se onkin niin, että ennen joulua on kiva fiilistellä ja nauttia joulukoristeista ja tunnelmasta pidemmänkin aikaa, mutta melko nopeasti pyhien jälkeen eivät jouluiset asiat enää tunnu samalta. Ohi on, vaikka meillä kuusi ja koristeet saavatkin olla vielä muutaman päivän paikoillaan.




Meidän joulumme on sujunut leppoisasti ja rauhallisesti: syöden, lukien, palapeliä rakentaen, pötkötellen, välillä hyvästä seurasta nauttien ja rentoutuen.








Aaton vietimme kotona yhdessä vanhempieni, miehen isän ja hänen vaimonsa kanssa sekä myöhemmin illalla joukkoon liittyi vielä siskoni perhe. Olemme kokoontuneet aaton viettoon meille niin kauan kuin olemme asuneet tässä kodissa ja oli ihana huomata, että näiden vuosien kokemus alkaa jo tuntua myös joulun laittamisen kokemuksena. Ruuat hoituivat pöytään huomattavasti ensimmäistä vuotta rennommalla otteella.








Aattoillan päätteeksi serkukset halusivat testata lahjapaketeistaan paljastuneet pyjamat. Yritä näistä hassuttelijoista sitten saada hyvää kuvaa... :)





Joulupäivä meni pitkälle yöpuvussa, siskoltani saamani ihanan itsetehdyn torkkupeiton alla. Jojo Moyesin kirjat olivat odottaneet hetken lukemista yöpöydälläni, mutta joulupäivänä pääsin vihdoin aloittamaan lukemisen, enkä malttanut noita kirjoja juuri käsistäni laskea. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan jos et ole vielä Moyesin kirjoja lukenut. (Saamani kirjasuositus löytyy täältä jos haluat tietää enemmän.)






Yksi perinteistämme on koko perheen yhteinen joululahja, suuri palapeli.  Sitä on kiva koota yhdessä, välillä isommalla porukalla, välillä yksinään. Kukin käy halutessaan etsimässä muutamalle palaselle oikean kohdan. Välillä apua tulee kylään piipahtaviltakin.




Aikuispisteet antanut taatelikakkukin (se elämäni ensimmäinen itse tehty) hupeni. Mikä onkaan ihanampaa kuin ottaa pala kosteaa kakkua aamiaisen jälkkärinä.




Toivottavasti sinulla on ollut hyvä joulu. Nyt nenä kohti vuodenvaihdetta ja alkavaa uutta vuotta. Valtavasti onnellisten tähtien tuiketta ensi vuoteen sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.



19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hih, tuo kuva kuvastaa Outi hyvin tuota kolmikkoa :) Samasta tilanteesta oli monta kuvayritystä, mutta aina joku oli liikkeellä tai virnisteli suuntaan tai toiseen. Eikähän sitä helpottanut ehkä yhtään se, että kuvaaja päristeli kameran takaa kuvaamisen välillä...

      Poista
  2. Mukavanoloinen joulu oli siis teilläkin. Yhdessäolon riemua :)
    Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo oli. Joulu on meillä vuodessa ainoa aika, jolloin ollaan totaalisen lomalla pyhien ajan. Niistä otetaan kaikki ilo irti. Kaikkea hyvää sinullekin alkavaan sweet sixteen -vuoteen kaimani ♥

      Poista
  3. Ihania joulutunnelmia! Teillä on ollut herkullinen ja viihtyisä joulu.
    Ja pyjamapartytkin! Mainio kuva serkuksista.
    Kiitos blogiystävyydestä ja kaikkea hyvää vuoteen 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuula itsellesi blogiystävyydestä! Sinulta löytyy aina kauniita sanoja jokaiselle ♥ Upeaa alkavaa vuotta sinullekin!

      Poista
  4. Ihanaa joulutunnelmaa teillä. Ja niin samannäköisiä serkuksia!?
    Mukavaa Uutta Vuotta sinulle ja läheisillesi -ollaan yhteyksissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkuskolmikko on kieltämättä hyvin samankaltaisesta muotista, voisivat hyvin olla sisaruksia sekä luonteensa puolesta, että ulkoisestikin. Oikein upeaa alkavaa vuotta sinullekin Johanna ♥ Katsotaan mitä kivaa keksitään ensi vuodelle :)

      Poista
  5. Ihania tunnelmia - sinulla on kyllä pettämätön maku, Anu!
    Ja voi mikä serkuskuva <3
    Kiitos, Anu, tästä vuodesta ja oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Lady, sait minut punastelemaan täällä ;) Serkukset ovat sille päälle sattuessaan aika viirapääkolmikko ja aattoiltana oli sellainen heti. Nauroimme kaikki vatsat kippurassa heidän kohellustaan. Kiitos itsellesi blogiystävyydestä ja tämän vuoden yhteisistä jutuista. Toivotaan, että tämä uusi vuosi jatkuu paremmissa merkeissä kuin mihin viime vuosi kohdallasi päättyi ♥

      Poista
  6. Ihana Joulun tunnelma kuvissa! <3 Hyvää Uutta Vuotta sinnekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on ihanaa aikaa ♥ Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinullekin Suffeliini!

      Poista
  7. Olipa kiva kooste teidän joulusta, joka vaikutti oikein mukavalta ja leppoisalta ♥ Kivoja kuvia ja tunnelmia.

    Oikein hyvää uutta vuotta Sinullekin, Anu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän nuo pyhät meillä olivat Krisse. Aikaisemmin aattoaamupäivänä tahtoi kiire yllättää ja se kiristi omaa tunnelmaa, mutta nykyisin kun lapsista ja miehestäkin on enemmän apua, pysyy oma mielikin leppoisana myös valmisteluvaiheessa. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  8. Mukava tunnelma kuvissasi ja kaunis kuusi!

    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna ♥ Kuusen koristelusta vastasivat tänä vuonna tytöt lähes kokonaan. Luvan kanssa sain käydä muutaman koristeen ripustamassa minäkin. En vain saanut pidettyä kokonaan sormiani irti tuosta mielipuuhastani :) Toivottavasti sinulla oli hyvä joulu täällä kotikonnuilla (muistanko oikein, että olit täällä...). Paljon onnellisten tähtien tuiketta myös sinulle tähän alkaneeseen vuoteen!

      Poista
  9. Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)

    VastaaPoista