maanantai 29. joulukuuta 2014

Muistot purkkiin 2015

Vuoden viimeinen maanantai. Vuosi on mennyt nopeasti, mutta paljon on ehtinyt myös tapahtua tämän vuoden aikana. Viime vuonna tähän aikaan löysin idean hyvien muistojen purkista. Tuo purkki on täyttynyt meillä pikku hiljaa. Ihan vielä koko perhe ei ole muistanut sen olemassaoloa, mutta mukavasti muistoja on silti kertynyt purkkiin vuoden varrelta.


Tämän vuoden purkin sisältö kipataan pöydälle torstaina, vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä. Uskon, että tuosta hetkestä kun lappuja luetaan yhdessä tulee yksi mukava muisto tulevan vuoden purkkiin. Oman mausteensa lukemiseen antaa varmasti se, että purkin innokkain täyttäjä, perheen kuopus, on oppinut kuluneen vuoden aikana lukemaan ja kirjoittamaan ja ensimmäiset laput ovat suloisesti hieman tulkattavia.


Vuoden 2015 purkki on jo valmiina. Tällä kertaa tein etiketin itse ja jos haluat sinäkin tehdä teille samanlaisen purkin, voit käydä printtaamassa etiketin täältä klik.

Säihkettä ja iloa vuodenvaihteeseen, sekä paljon hyviä hetkiä alkavalle uudelle vuodelle 2015 ♥

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

52 kommenttia:

  1. Minäkin luin tuosta aikaisemmin ja unohdin taas asian. Nyt ehkä pitää tehdä tuo, kiitos muistutuksesta ja loistavaa uutta vuotta 2015

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Maailma on pullollaan hyviä ideoita, mutta iso osa niistä tuppaa jäämään tekemättä kun ei heti löydy sopivaa hetkeä. Tuttu tunne :) Pirskahtelevan kuplivaa uutta vuotta sinne Hellan ja viinilasinkin väliin!

      Poista
  2. Voi miten ihana muistopurkki, varmasti mahtavaa yhdessä lueskella ja muistella.:) Itse pidän päiväkirjaa, ja minulla on käytössä viiden vuoden päiväkirja, josta näkee aina mitä esim. vuosi taaksepäin tuli tähän aikaan tehtyä. Päiväkirjassa on vain pieni tila joka päivälle, joten kirjoitan vain tärkeimmät asiat kultakin päivältä. Sitäkin on oikein mukava plarailla. Mutta tämä purkkijuttu olisi tietysti tällainen yhteinen muistojen kätkö...hmm..täytyypä miettiä josko itsekin alkaisi tehdä tällaista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin uskon Jonneli. Voih, tuollaiset päiväkirjat ovat ihan helmiä! Asiat unohtuvat niin todella nopeasti... Ja kun ei ota tosiaan painetta siitä, että pitäisi kirjoittaa pitkiä tekstejä, niin kynään tulee tartuttua helpommin. Hyvä idea!

      Poista
  3. Aivan mahtava idea! Purkit on tyylikkäät, ja sisältö kultaakin arvokkaampaa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Laput ovat olleet salaisuuksia ja sovimme, ettei kukaan lue niitä etukäteen. Ihan pikkuisen kun vilkaisin niitä tänään purkkeja fiksaillessani, niin kirjoitukset ovat niin kivoja, että voi olla, etten raaski heittää niitä lukuhetken jälkeen pois. Kultaakin arvokkaampi sisältö, ihan totta ♥

      Poista
  4. Kiva idea ja toimii varmasti hienosti, kun kaikki perheenjäsenet pystyvät osallistumaan siihen! :)

    Meillä on ollut kahtena vuonna tavallaan käänteinen purkki, sillä olemme kirjoitelleet uuden vuoden aattona lapuille asioita, joiden toivoisimme toteutuvan tai tapahtuvan tulevan vuoden aikana. Näin vuoden vaihtuessa luemme laput ja muistelemme, mitä ajatuksia ja odotuksia tulevasta on ollut vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainenkin purkki on tosi kiva idea Emonen! Vuosi on aika pitkä aika ja monet asiat ja mielikin ehtii muuttua vuoden mittaan. Hauska varmasti lukea kaikkien ajatuksia ja odotuksia vuoden takaa. Ja mikä parasta, monesti kirjatuilla asioilla on taipumus toteutuakin...

      Poista
  5. Kiitos ideasta! Printtasin jo etiketin meidän purkkiin, toivottavasti tulee mukavia muistoja meidän perheeltä alkavan vuoden aikana. Hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiitellä kaima! Voi miten kiva kuulla, että aloitit heti purkkiprojektin. Toivotaan tosiaan, että purkki tulee pullolleen kivoista muistoista, isommista ja pienemmistä. Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta sinullekin ♥

      Poista
  6. Meillä oli sama idea käytössä tänä vuonna! Kirjoittaminen kuitenkin puolessa välissä vuotta jäi! Ehkä tänä vuonna tavoitteena kerran viikossa ja koko vuosi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se helposti menee S ;) Meillä purkki, kynä ja laput ovat olleet koko ajan silmissä, mutta silti tuntuu, että kirjoittaminen on ollut hieman kausittaista. Kummasti niitä lappuja on silti kerääntynyt ja luettavaa tulee riittämään. Ollaan sitkeitä ja jatketaan kirjoitteluja :)

      Poista
  7. Tuo on niin ihanan idea! Saisinkohan itsekin tuollaisen aikaiseksi....mukavaa vuoden vaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa Kati ihmeessä idea mukaasi jos yhtään tuntuu siltä :) Mukavaa uutta vuotta sinullekin ja siitä starttaavaa alkavaa vuotta!

      Poista
  8. Onpa kiva idea! Täytyykin kyhätä jotain vastaavaa.. Joku tuollainen nätti sisustukseen sopiva sen täytyy ollakin että pysyy pöydällä ja tulee täytettyä ahkerasti.. :) kiitos vinkistä! Ja ihanaa alkavaa vuotta perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden lappujen kanssa on kiva kelata yhdessä mennyt vuosi. Ja juu, näkösällä ja silmissä tällaisen purkin pitää olla koko ajan. Muuten se jää täyttämättä. Upeaa alkavaa uutta vuotta Katri teidänkin perheelle!

      Poista
  9. Minunkin piti tämä toteuttaa viime vuonna, mutta se jäi. Nyt toteutan ja kiitos etiketistä, se tulee käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että meitä piti-ihmisiä on muitakin :) Onneksi tällaiset tekemättä jäämiset eivät haittaa ja ne voi aloittaa myöhemminkin. Kiva jos etiketti tulee käyttöön Johanna!

      Poista
  10. Mahtava idea ja täytynee ottaa käyttöön. Kiitos! Todella ihana kun kaikki voi laittaa omat tärkeät juttunsa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihanaa kun niihin kivoihin asioihin pääsee palaamaan vielä uudelleen vuoden lappuja lukiessa M. Asiat ja kokemukset tulevat kuin toistamiseen elettyä. Monet sellaisetkin, jotka olivat jo ehtineet unohtua.

      Poista
  11. Itse piti ottaa tämä idea käyttöön mutta sehän vaan jäi. Nyt kyllä harmittaa. Mutta ainhan voi tilanteen korjata :) ja nappaankin nyt aikuisten oikeasti tämän idean :)kiitos muistutuksesta ja ihanaa vuoden vaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä eivät tosiaan ole ainutkertaisia juttuja Seija, vaan ideaa voi lähteä toteuttamaan koska tahansa ;) Oikein mukavaa vuoden vaihdetta sinullekin!

      Poista
  12. Voih mikä mahtava idea!! ♥ Taidan myös ottaa tämän käyttöön, kiitos vinkistä!!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit Nanne! Mukavaa muistojen säilömistä teille ♥

      Poista
  13. Voi miten ihana idea!! ♥ Liian helposti ne pienet kivat jutut unohtaa, näin ne saa talteen.
    Kiitos ihanasta ideasta ja mukavia muistoja vielä purkkin lisättäväksi ennen vuodenvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan just noin Minna! Loppuvuonna ei monesti ole enää mitään mielikuvaa mitä alkuvuonna tapahtui. Tai sitten olen vain itse harvapää... Kiitos, tänään meidän purkkiin taisi sujahtaa ainakin vielä yksi uusi lappu. Näistä lapuista on kiva myös nähdä mikä kenenkin mielestä on ollut mukavaa. Aina kaikkea kun ei huomata sanoa ääneen :)

      Poista
  14. Oi, mikä huippuidea! Ihana palata tunnelmiin vuosien varrella, ja miten mainio juttu myös teidän nuorimmaiselle, joka on tosissaan kirjoitellut hyvät hetket ylös. Taatusti lapset muistavat nämä jutut myös vanhoina ja kertovat tarinaa eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää Anu, että odotan sitä hetkeä kun pääsemme lappuihin käsiksi ja juttelemaan niihin kirjoitetuista muistoista. Toivotaan, että tästä jää tosiaan muisto meille kaikille pidemmäksikin aikaa ♥ Ja luulen tosiaan, että laitan laput säilöön ja vanhana mummona voin sitten kiikkustuolissa lueskella hymyssä suin mitä kukin meistä on aikoinaan lappuihin kirjoittanut :)

      Poista
  15. Voi kun tuollaisen olisi älynnyt silloin tehdä, kun lapset vielä asuivat kotona. Teillä tuosta on tulossa koko perheen yhteinen juttu - ja muistot jäävät elämään<3
    Itse olen taas tänä vuonna täyttänyt kiitos-vihkoa - ja sitä ei oikein kaikilta osin voi jakaa muiden kanssa;)
    Hyvää loppuvuotta, Anu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, miten ihania ideoita monilla on! Tuollainen kiitos-vihkokin kuulostaa upealta. Ikioma aarre ♥ Oikein mukavaa vuodenvaihdetta sinulle Lady!

      Poista
  16. Mahtavaa, kun voi kirjoittaa positiivisia juttuja ja vielä lukea ne jälkikäteen. Siinä myönteisyys lisääntyy ja muistot tuovat paljon hymyjä. Mukavaa vuoden vaihtumista teille ja kiitos sinulle Anu tämän vuoden jaetusta ja yhdessä koetuista hetkistä. Pian on uusi vuosi ja uudet, myönteiset kokemukset odottavat! Terkuin, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että se mihin keskittyy lisääntyy. Toivotaan, että se pitää paikkansa tässäkin. Kiitos Hanna itsellesi uudesta ystävyydestä ♥ Tosin tuntuu, kuin olisin tuntenut sinut aina... Mukavaa vuodenvaihdetta ja paljon onnellisten tähtien tuiketta sinulle alkavaan uuteen vuoteen!

      Poista
  17. Voi miten hieno idea! Tuosta jää taatusti suloisia muistoja mieleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon noin minäkin Jenni - enkä oikein millään malttaisi odottaa hetkeä kun pääsemme lukemaan tämän vuoden lappuja :)

      Poista
  18. Ihana idea ja toteutus Anu. Meillä tytär näki tämän ja eilen askarreltiin heti oma;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken kävin juuri kurkkimassa ja hienon toteutuksen oli teidän neiti tehnyt purkista. Upea! Nyt sitten vain muistoja säilömään, sydämen lisäksi myös purkkiin. Iloista vuodenvaihdetta teille Riikka ♥

      Poista
  19. Tämä on niin hyvä idea ja etiketti on kaunis! Kiitos Anu siitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Olet yksi niistä tämän vuoden purkkiin säilöttävistä "asioista" - toivottavasti monen, monen tulevankin vuoden purkkiin ♥

      Poista
  20. Voi suloisuus noita ekaluokkalaisen kirjoittamia lappusia!
    Ne kannattaa säilyttää huolella. Muistoihin on mukava palata
    vuosien kuluttua, kun lapset ovat jo isoja. Sniif! Ihan kyynel
    vierähtää poskelle, kun ajattelen mitä aarteita tuo purkki kätkeekään
    uumeniinsa <3

    Ihanaa uutta vuotta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa alkanutta uutta vuotta 2015 sinullekin Teija ♥ Laput on nyt luettu ja ihania juttuja niihin oli kirjoitettukin. Ja kyllä, hyvään talteen menevät kaikki viime vuoden laput.

      Poista
  21. Tosi hyvä idea! Pitää ehkäpä toteuttaa:) Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ja iloisia hetkiä alkaneelle vuodelle sinullekin Satu ♥ Kiva jos sait purkki-inspiraation :)

      Poista
  22. Tämä on kyllä kiva idea ja ihanan etiketin olet tehnyt! Meillä mä joutuisin täyttämään tuon yksin.....miehet saisivat tuskin yhtään lappua kirjoitettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella ettei miesväki ole ihan niin innoissaan tällaisista rva Lahoa rautaa :-) Meilläkin perheen herrahlö oli kirjoittanut yhden vaivaisen lapun. Senkin erään nuoren naisen pienen painostuksen alla. No, josko tänä vuonna syntyisi jo kaksi lappua ;-)

      Poista
  23. Ihana idea ja hyvää alkanutta vuotta sinullekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Suffeliini ja onnekasta alkanutta vuotta sinulle ♡

      Poista