perjantai 12. syyskuuta 2014

Inspiraatiota ja ideoita tyyli-illasta

Eilinen ilta oli todellinen piristysruiske arjen keskellä. Villa Puomi -blogin ihana Hanna kutsui meidät åblogilaiset viettämään tyyli-iltaa Friendtexin tiloihin. Friendtexin toimitilat ovat vanhassa navetassa, joka on remontoitu aivan upeaksi. Pukeutumisen ja muodin tyylinaiset taitavat myös sisustamisen ja silmä lepäsi hyvännäköisten vaatteiden lisäksi toimiston kauniissa sisustuksessa ja yksityiskohdissa.


Meille kerrotiin illan aikana monenmoisia asioita pukeutumisesta, saimme tutustua syksyn trendeihin ja kuulla Friendtexistä. Hannan lisäksi Friendtexiltä oli paikalla myös Kira, joka tekee kaikki Friendtexin muotinäytösasut. Noilla kahdella naisella on aivan huikea ammattitaito stailata ja antaa vinkkejä pukeutumiseen ja väreihin. Monet meistä saivatkin rohkeutta kokeilla aivan uudenlaisia värejä tai pukeutumistyylejä kuin mihin olemme tottuneet. Ollapa tuollainen ammattilainen aina mukana vaateostoksilla!


Omat kokemukseni Friendtexistä ovat useampien vuosien takaa ja yllätyin miten hyvännäköisiä vaatteita ja miten monipuolinen valikoima heillä on. Taitavasti esiteltynä vaatekuvasto aukesi livenä aivan uudella tavalla ja ammattilaisten vinkkaamana konkretisoitui tosiaan myös tuo monipuolisuus: sama yläosa taipui tekstiilinahkaiseen alaosaan yhdistettynä hyvinkin stailiksi juhla-asuksi, kun taas farkkuihin yhdistettynä huomattavasti arkipäiväisempään käyttöön sopivaksi. Friendtexin myyjät koulutetaan hyvin stailauksiin ja jos olet järjestämässä itse vaatekutsuja tai menet kutsuille, kannattaa ehdottomasti pyytää myyjää näyttämään erityyppisiä yhdistelmiä vaatteista. Montaa meille näytettyä yhdistelmää en olisi itse ymmärtänyt tehdä kuuna päivänä.


Tähän syksyyn olen ostanut itselleni vain ruskeat ratsastuskengät, joita yritin tosin jo keväällä etsiä (tuloksetta) - ja noihin nilkkureihini olenkin ollut hurjan tyytyväinen. Eilinen ilta oli siinä mielessä vaarallinen, että must have -listani piteni huomattavasti. Toisaalta se on kuitenkin positiivistakin, sillä vaatevarastossani on paljon päivitettävää tähän päivään. Miltä sinun pukeutumisen syksysi näyttää: onko sinulla vaatteita tai asusteita, joita haluaisit syksyysi tai oletko tehnyt jotain mieluisia löytöjä?


Pssst. Vielä yksi salaisuus: Frientexiltä on tulossa parin viikon kuluttua myös upouusi sisustusmallisto. Sieltäkin löytyi aika ihania herkkuja kotiin...

Loppuun vielä Onnen hetkiä paratiisissa -blogin Teijalta saatu kuva koko ihanasta rytmiryhmästämme.

Kuva: Teija Hakula


Kiitos Hanna, Kira ja kaikki ihanat uudet blogiystävät antoisasta, mielenkiintoisesta, piristävästä ja nauruntäyteisestä illasta! Hannalle ja Kiralle myös erityiskiitos ihanista tarjoiluista. Jos Hanna luet tätä, niin pieni toive: voisitko julkaista sen samettisen punajuurikeiton ohjeen...? Se oli jotain Niin Hyvää.

Upeaa alkavaa viikonloppua sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.  


16 kommenttia:

  1. Enpäs ole Friendtexiltä ostanut mitään varmaan kymmeneen vuoteen. Tykkäsin kyllä niistä mallistoista jo silloin. Sisustusjuttuja odottelenkin mielenkiinnolla! Tänään naputtelin Elloksen tilauksen, jotain myös itselle. Katsotaan nyt, miltä ne omassa kropassa näyttää.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Taina, että edellinen kohtaaminen F:n kanssa oli vuosia sitten. Nyt en päästä taukoa yhtä pitkäksi, sillä mallistosta löytyi todella kivoja vaatteita. Voi sinulle on paketti tulossa sitten pian. Toivotaan, että näyttävät yhtä hyviltä kotona kuin kuvastossakin!

      Poista
  2. Tosi kiva ilta, ja oli kiva nähdä jälleen! :) Iloa viikonloppuun ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva ilta kyllä ja toi valtavasti virtaa! Kiva oli nähdä sinuakin <3 Rentoa viikkistä!

      Poista
  3. Oli kyllä kiva ilta - ja oli kiva nähdä:) On meillä aika upea sakki!
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska nähdä sinuakin Lady <3 Tuo porukka on kyllä uskomaton, sen kanssa on ollut aina kiva tehdä erilaisia juttuja! Toivottavasti nähdään pian taas uudelleen. Iloista viikonloppua!

      Poista
  4. Samoissa tunnelmissa täällä, ilta oli todella ihana ja siitä jäi kiva mieli! Oli mukava tavata kaikkia "kollegoja" ja ihania vaatteita. Bataattikeitto oli myös taivaallista, molemmat ohjeet haluaisin minäkin!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen hyväntuulen ilta tosiaan Riikka ja toi ihanasti uutta virtaa (ja tietoa) myös vaateajatuksiin. Upeaa viikkstä sinullekin!

      Poista
  5. Ilta oli huikea menetys - kiitos ihanasta seurasta <3
    Kyllä meitä hemmoteltiin, Hanna ja Kira olivat loistavia emäntiä.
    Arvostan kovasti niitä vinkkejä, joita saimme näiltä pukeutumisen
    ammattilaisilta. Heidän kannustamina saatan joskus vielä uskaltaa
    vetää pillifarkut jalkaan vaikka pohkeeni ovat kovin muhkeat.

    Aurinkoista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Teija <3 Meillä oli kyllä aivan loistavat emännät ja olivat huomioineet aivan kaikki yksityiskohtia myöten. Ja voi höpö sua, pohkesi ovat kaukana muhkeista. Anna mennä vaan niiden pillifarkkujen kanssa, ne näyttivät huippuhyviltä ylläsi!

      Poista
  6. Hei Anu, miten ihanaa lukea kiitoksia ja katsoa kauniita kuviasi. Lämmin kiitos hymyjen kera sinulle itsellesi, joka olet niin lämmin persoona, oli upeaa tutustua sinuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kauniista sanoistasi; ilo on aivan täysin minun puolellani! Nuorisolta opitulla tyylillä: ite oot ihana <3 <3 <3

      Poista
  7. Piti vielä jatkaa, mutta tekniikka keskeytti viestini. Jäi valtavan hyvä mieli energisestä naisjoukosta ja illan tunnelmasta. Olemme niin onnellisia teistä kaikista Kiran kanssa. Elämä tuo eteen upeita kokemuksia ja ihmisiä. Iloisin terveisin, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin kotona vielä niin kierroksilla, ettei uni meinannut tulla millään. Ilta toi valtavasti inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja teitä kahta olisi kuunnellut kyllä vaikka aamuun asti. Ihana katsoa ja kuunnella ihmisiä, jotka ovat niin sydämellään ja täydellä intohimolla mukana työssään. Näkymisiin!

      Poista
  8. Oi, onpa teillä ollut ihana päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli kyllä Johanna! Vieläkin porskuttelen tuon illan tuomalla energialla :)

      Poista