sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ystadissa

Matka jatkui siis etelä-Ruotsiin, Ystadiin, komisario Kurt Wallanderin kotikulmille. Vaikea varmasti arvata mitä minulla oli matkalukemisena... Majapaikkamme sijaitsi tarkemmin Glemmingebrossa, n. 13 km Ystadista eteenpäin ja vasta jälkikäteen huomasin, että jo ihan yleissivistyksen vuoksikin olisi pitänyt kurvata auto aivan ehdottomasti Ystadin poliisiaseman kautta. Sen verran tarkasti olen Henning Mankellin Wallander-kirjat lukenut. No, ehkä sillä kuuluisalla ensi kerralla...

Tässä kohtaa varoitus: tämä postaus on piiiiitkä. Oikeasti tosi pitkä. En osannut jättää mitään kuvaa pois tai lyhentää tekstiä ja toisaalta ajattelin, että tämä saa olla viimeinen postaus matkastamme. Huomasin myös, että se toinen (ja kolmaskin) majapaikkavinkki eivät enää mahtuneet tähän, mutta jos kaipaat vinkkiä Legolandin lähellä tai Norrköpingissä (Kolmårdenin lähellä) olevasta majapaikasta, niin kysele jookos.


Majapaikkamme löytyi pienen, päättyvän kadun varrelta. Kauniin satavuotiaan talon tunnistaminen varmistui, kun huomasimme tuntomerkiksi annetun Varsinais-Suomen maakuntaviirin liehuvan talon seinällä. Viiri kertoo isäntäväen huumorista: "onhan siinä Skånen väritkin".


Kodikas majatalo oli vielä kymmenisen vuotta sitten ollut sekä ulkoa, että sisältä vain aavistus nykyisestä ja jos seinät osaisivat puhua, olisi niillä varmasti paljon kerrottavaa. Nykyinen omistajapariskunta on tehnyt kuitenkin suuren työn ja talo on todella viehättävä. Samoin puutarhasta näki, että se on lähellä isäntäväen sydäntä.


Ihania yksityiskohtia, vai mitä? Majatalo toimii Bed & Breakfast -tyylillä. Talossa on neljä vuokrattavaa huonetta ja yhteinen suihkutila. Aamiainen meille katettiin puutarhaan ja pöytään oli katettu mm. oman puutarhan antimia, ihania kirsikkatomaatteja sekä itse tehtyä leipää. Päivällä tai illalla nälän yllättäessä löytyy läheltä kivoja ruokapaikkoja ja mm. Ruotsin kuuluisin leipomo ja kahvilaravintola Olof Viktors on 5 min. automatkan päässä loistavine leivonnaisineen ja voileipineen. Hyvinkin harkinnan arvoinen idea on tehdä Ystadista junaretki Kööpenhaminaan suoraan Tivolin viereen vailla parkkipaikkahuolia.

Majatalon puutarha grilleineen on vieraiden käytössä. Lupaavatpa isäntä ja emäntä polkupyörät ja rantatarvikkeetkin lainaksi, sekä voileipäeväät ja kahvit termospulloon, jos haluaa lähteä retkeilemään lähistön upeille uimarannoille. Hieman harmitti oma tiukka aikataulumme kun ymmärsin, miten paljon mahdollisuuksia täälläkin olisi ollut.

Jos olet katsonut Wallander-elokuvia ja talo kasvihuoneineen näyttää tutulta, olet oikeassa. Tässä talossa on kuvattu osa Murhapolttaja-elokuvaa.
Jos kiinnostuit, voi huoneita varata suoraan majatalosta, suomalaisesta puhelinnumerosta 0400 708 211, sillä talon isäntä on suomalainen. Siinä toinen selitys sille viirillekin. Soittaa voi toki myös majatalon omaan numeroonkin +46 411 522 186, josta isännän lisäksi vastaa hyvin selkeää ruotsia (ja monia muita kieliä puhuva) emäntä. Tätä paikkaa voin lämpimästi suositella.


Isäntäväen vinkistä lähdimme aamulla tutustumaan lähellä sijaitsevaan Ales stenar -nimiseen rakennelmaan. Auton laitoimme parkkiin venesatamaan ja lähdimme kiipeämään korkealle mäelle, jossa tuo laivan muotoinen kivirakennelma sijaitsi. Paikka oli todella kaunis ja vaikuttava ja lisää mielenkiintoisesta rakennelmasta voit lukea vaikkapa täältä, sillä oma postaukseni näyttää tällä kerralla tosiaan venyvän.

Rinteillä laiduntavat lehmät ja lampaat pitävät heinän lyhyenä. Jalkoihinsa kannattaa siis katsoa maisemien ihailun välillä, ellei halua kenkiinsä ei niin ihania matkamuistotuoksuja.
Vierasvenesatamasta saisi kuulemma maailman parhaat sillamakat, savusilakkavoileivät. Me olimme nautiskelleet valitettavasti liian herkullisen aamiaisen, emmekä saaneet vatsoihimme mahtumaan vielä välipalaa. Harmi.
Kiipeilyn ja rantakävelyn jälkeen aloitimme viimeisen pitkän etapin kohti Tukholmaa. Vastassa oli ihana lapsuudenystäväni perheineen. Yön viettimme heillä, aamulla auto laivaan ja illalla olimme kotona. Kotona olimme siis viime sunnuntaina ja tämä viikko on ollut vielä yhteistä lomaa. Alunperin suunnitellut pikkutripit eivät enää oikein iskeneet kenellekään, joten viikko on mennyt helteistä nauttien kotona, uimarannoilla ja lähiseuduilla.

Hyvää unikeonpäivää ja pahoittelut tuosta kameran linssiin jossain vaiheessa hypänneestä salamatkustajasta, joka seikkailee kuvissa :)

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

25 kommenttia:

  1. Vau, mikä reissu teillä ollut. Ja salamatkustajaa en olisi huomannut, ellet olisi maininnut. Piti oikein mennä katsomaan että mikäs salamatkustaja siellä oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos salamatkustaja ei ihan pompannut silmille JohannaL ;)

      Poista
  2. Ihanan majatalon löysitte, tuollaiset majapaikat ovat ihan helmiä <3
    Jestas mitkä merimaisemat, ja mielenkiintoisen näköisiä nuo kivipaasit!

    Mukavaa Unikeonpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkien automatkojen jälkeen on ihan huippua kun majapaikka on kiva Teija. Siinä unohtuu väsymys nopeasti. Tästä paikasta oli kiva vinkata toisillekin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tuolla suunnalla maisemat ovat ihan erilaisia kuin täällä kotona, vaikka välimatkaa ei ihan hirmuisesti olekaan. Olin siis ihan hurmiossa kamerani kanssa. Niin toisaalta olivat kaksi mini me:täkin. Mies nauroikin, että ihme jos noista kuvista ei löydy onnistuneita yksilöitä kun kolme tyyppiä räpsyttää kameraansa ihan jatkuvasti ;)

      Poista
  4. Ihana Ystadin pysähdys teillä on ollut! Meillä oli alkuperäisessä matkasuunnitelmassa Ystad mukana, mutta jossain vaiheessa suunnitelmat muuttuivat. Harmi, sillä Ystad kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja ihanalta paikalta. Ehkä sitten tosiaan sillä seuraavalla kerralla;)
    Majatalo on ollut varmasti upea kokemus, tuollaiset ovat todella helmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon jäi meilläkin siihen "seuraavaan kertaan" Riikka ;) Ja teidän reissu kuulosti ja näytti niin ihanalta, että siitä tuli melkoisesti lisäyksiä siihen samaiseen kertaan. Tuota majataloa voi vilpittömästi suositella kaikille etelä-Ruotsiin suuntaaville <3

      Poista
  5. Ihana B&B. Mä olin kerran Jenkeissä tällaisessa samanlaisessa majoituksessa ja se oli kyllä tositosi kiva <3 <3

    Ihania kuvia olet napsinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppisistä majoituksista löytyy tosiaan melkoisia helmiä ja niistä saa aivan erilaisia yöpymiskokemuksia kuin isoista hotelleista (joille niillekin on kyllä oma paikkansa). Voin vain kuvitella minkälaisen helmen olet löytänyt Jenkeistä S :)

      Poista
  6. Ihana postaus!! Täälläkin on yksi suuri Kurt Wallander fani, joten varmaan joskus AIVAN PAKKO käydä tuolla Ystadissa! :)
    Ja voi mikä kaunokainen tuo majatalo!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majatalo oli todellakin kauniisti remontoitu ja täynnä kauniita yksityiskohtia Nanne. Omistajat pitivät sitä selvästi sydämellään. Ystadissa järjestetään kuulemman Wallander-kiertoajeluitakin. Sellainen voisi olla aika hauska :)

      Poista
  7. Saa postaukset olla välillä pitkiäkin, ehkä liian usein me pätkitään ne moni päiväisiksi. Tässä oli kuitenkin vain muutama asia ja kyllä noita kuvia olisi jaksanut ihastella enemmänkin :) Majoitus oli teillä kyllä hieno! Minullakin on omia haaveita reissujen suhteen, tämäkin sinne listalle laitetaan JOS vaikka joskus suuntaamme tuonne päin, ken tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos et kyllästynyt ja pitkästynyt ihan täydellisesti SJ ;) Olin (ja olen) tosiaan niin ihastunut noihin maisemiin ja tykästyin majoitukseeni, etten saanut asioita mahtumaan pienempään tilaan. Lisäksi alkoi jo naurattaa itseänikin, että montako postausta ja kuinka pitkiä postauksia voi tehdä vajaan viikon reissusta... Voin siis lämpimästi suositella noita seutuja ja tuota majoitusta listallesi!

      Poista
  8. Oi ihana, mikä talo! Saisipa tuollaisessa yöpyä, saati asua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sanopa muuta kaimaseni! Glemmingebrosta löytyy jos kuume nousee sietämättömäksi ;)

      Poista
  9. Aivan ihania tuollaiset persoonalliset ja pienet majapaikat - tarjoavat ihan erilaisen elämyksen. Kävelyretkenne maisemat ovat huikeat, onneksi saitte suositukset käydä tutustumassa. Wallanderin maisemiin toivon itsekin pääseväni, joten kiitos kovasti näistä vinkeistä! Postaus ei todellakaan ollut liian pitkä, vaan kiinnostavista aiheista lukee vaikka kuinka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä Kati! Lisäksi tuollaiset vinkit ovat kullan arvoisia. Ilman paikallistuntemusta emme varmasti olisi koskaan päätyneet kiville. Tuskin, vaikka olisimme jostain kirjasta lukeneetkin niistä. Paikallisen suositukselle laittaa aina enemmän painoarvoa ja hyvä niin, sillä paikka oli todellakin vaikuttava ja ehdottomasti käymisen arvoinen.

      Poista
  10. Näyttääpä kivalle, oikein mainiosti voisin kuvitella meidän perheen tuonne ;) Nuo "pienet" B&B majapaikat on usein niitä löytöjä, joissa on hyvä tunnelma. Suomestakin niitä löytää aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit Piia! Tuo majapaikka oli tosiaan täynnä tunnetta ja tunnelmaa. Kannattaa ehdottomasti pitää mielessä jos matkaatte perheen kanssa noilla suunnilla. Jostain syystä kotimaan reissuilla ei oikein hoksaa edes etsiä tuollaisia paikkoja, vaan majoituksen varaa yleensä jostain ketjuhotellista. Pitääkin ryhdistäytyä ja etsiä seuraavalla kerralla tämän tyyppisiäkin vaihtoehtoja.

      Poista
  11. Tuli luettua ja katsottua kaikki matkapostaukset kerralla läpi. Ihanan oloinen reissu ollut teillä! Hienoja lomakuvia! Tuo ystadin majapaikka täytyy laittaa mieleen. Paljonko on muuten yöpyminen tuollaisessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet oikein ahkeroinut Marru ;) Tarkka kyseisen ajankohdan hinta selviää tietysti soittamalla, mutta hinnat kahdelta henkilöltä 2hh:ssa ovat tänä kesänä 85-95 euroa ja aamiainen sisältyy aina. Yli 8-vuotiaat lapset lisähinnalla.

      Poista
  12. Ihanan näköinen paikka. En huomannut että paikan nimeä olisi mainittu missään? Ajattelin josko heillä olisi nettisivut jota kautta tutustua tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majatalolla ei ole omia nettisivuja, mutta kannattaa soitella tuohon kännykkänumeroon ja kysellä sieltä lisää. He toimivat virallisesti toisen majatalon "lisähuoneina", eivätkä siksi markkinoi itse itseään, mutta myös suoraan heille varaaminen ja lisätietojen kysely onnistuu tosiaan noiden puhelinnumeroiden kautta.

      Poista
    2. Ok, kiitos kovasti tiedosta. Hyvää kevättä :)

      Poista