maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lomalla viimeinkin

Kesän lomareissu on nyt tehtynä ja monta kivaa paikkaa nähty. Kamera on laulanut niin, että vanhan kameran pieni muistikortti piti tyhjentää monta kertaa loman aikana. Kamera kun on jo sen ikäinen, ettei siihen saa suurempaa muistikorttia. Harmi. Nyt olimme kuitenkin matkalla omalla autolla, joten kannettava tietokone kulki ihan näppärästi sekin mukana.


Lomamatkamme suuntautui Tanskan Legolandiin. Ajokilometrejä tuli paljon, mutta jokaiseen päivään saatiin mahtumaan myös jotain mukavaa ja autossa istuminen meni suhteellisen hyvin siinä sivussa. Toki täytyy myöntää, että viimeisen päivän etapilla Tukholmaan alkoivat jo koko perheen peput pyöriä melko puutuneina penkeillään ja kuljettajankin kaasujalka lähti painumaan aikaisempaa syvemmälle.

Yksi mainitsemisen arvoinen jaloittelupaikkamme oli Grännan idyllinen pikkukaupunki. Gränna on Vättern-järven rannalla sijaitseva polkakaramellien kotikaupunki ja piparminttukarkit ovat näkyvä osa tämänkin päivän elämää tuolla E4-tien varrella olevassa kaupungissa. Poikkesimme yhteen polkakarkkikaupoista ja ikkunan takaa katsoimme, miten herkkuja valmistettiin. Myynnissä oli polkakarkkeja monessa muodossa ja makuvaihtoehtojakin riitti myös ei piparmintun ystäville.


Legoland oli hieno kokemus. Erilaiset Legoista tehdyt maailmat olivat hiottuja yksityiskohtia myöten ja monista niissä tapahtui koko ajan: veneet liikkuivat vesillä, autot teillä ja lentokoneet kiitoradoillaan. Myös istutukset olivat upeita. Katsottavaa siis riitti sekä lapsille, että aikuisille.


Ihmisiä alueella oli paljon, mutta kummituslinnaa lukuunottamatta jonot olivat kohtuullisia, eikä Lego-rakennelmia tarvinut katsella suurien ihmismuurien välistä kurkkien. Me vietimme alueella seitsemän tuntia ja kauemminkin olisi ehkä saanut menemään. Toista päivää emme kuitenkaan enää kaivanneet, vaan tuo aika riitti meille kaikille.


Borta bra men hemma bäst. Matkan jälkeen kotonaolo maistuu taas paremmalta. Ajastin yhden postauksen julkaisun matkamme ajalle ja kommentteihin vastaaminen on viipynyt juuri tuon matkamme vuoksi. Toivottavasti et ole ihmetellyt.


Ajattelin kirjoitella matkastamme vielä pari postausta lisää, sillä haluan vinkata kivasta (joskin varmastikin aika ilmeisestäkin) kohteesta Tanskassa sekä parista mahtavasta majapaikasta. Palataan siis näihin reissutunnelmiin vielä.

Helteistä viikon jatkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

21 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, tuttuja maisemia, me tulimme samanlaiselta reissulta kotiin jokunen viikkoa sitten;) Grännassa mekin kävimme, aivan hurmaavan ihana paikka. Satuimme vaan olemaan sellaisena päivänä siellä, että mikään ihana puoti venesataman pikkukojuja lukuunottamatta ei ollut auki:(
    Itselläni reissujutut vielä luonnoksissa, onkin siis kiva kuulla, millainen oli teidän reissunne ja missä kävitte:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Onpa hauska lukea teidän reissustanne kun saat luonnokset muuttumaan julkaistuiksi teksteiksi :)

      Poista
  2. Tuo polkakarkkiputiikki olisi mieleeni!!! :D

    VastaaPoista
  3. Ihana palata Legolandin tunnelmiin! Oltiin siellä viime kesänä, ihan huikean ihana kohde niin lapsille kuin aikuisillekin. Myös Grännä on meille tuttu kaupunki. Olemme kahtena kesänä vuokranneet talon Saksasta ja ajaneet läpi Ruotsin poiketen nimenomaa idyllisessä piparminttukarkkikaupungissa :-)

    Mukava, kuulla, että lomanne oli onnistunut, ihanaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, Legoland on tosiaan kiva kohde ja siitäkin hieno paikka, että nähtävää ja koettavaa oli sekä lapsille, että aikuisille. Gränna on tosiaan sopivasti matkan varrella Ruotsia läpi ajeltaessa. Mielellään siellä olisi viettänyt pidemmänkin jaloittelutauon.

      Poista
  4. Varmasti olette nauttineet reissusta koko perhe - ja minä olisin varmaan viihtynyt liiankin hyvin tuolla piparminttukaupungissa;)
    Kivaa loman jatkoa ja lisää aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautimme kyllä Lady of The Mess! Noissa Grännan herkkukaupoissa löytyi tosiaan makuja joka lähtöön ja jokaiselle oli jotakin. Eniten nauratti snuspulver -makuinen tikkari ;)

      Poista
  5. Ihanalta kuulostaa teidän lomanne! <3
    En ole koskaan käynyt Tanskassa, saatika Legolandiassa. Kummastakaan en tosin ole kuullut puhuttavan kuin pelkkää hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanska on kaunis maa ja siellä oli kiva lomailla ja Legolandissa kaikki toimi oikein hienosti Nanne. Molempia voin kyllä suositella :)

      Poista
  6. Voi mitä kuvia! <3 me ollaan myös haaveiltu legolandiasta, mutta eniten paikasta saa ehkä irti kun pojut vähän kasvavat. Teillä on ollut varmasti ihana reissu!! Loppumetreillä alkaa autossa istuminen aina tylsistyttää.. On se kuitenkin kannattavin matkamuoto varsinkin lapsiperheillä. :)
    Mukavaa lomailua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa A, meillä tytöt ovat 7- ja 10-vuotiaita ja uskon, että tämä oli ainakin heille oikein hyvä vuosi käydä Legolandissa. Saivat nyt varmasti enemmän irti kaikesta kuin mitä olisivat saaneet vielä muutama vuosi sitten. Lentokoneella pääsee tosiaan nopeammin perille, mutta automatkailussa on puolensa ja oma vapautensa - sekä iso etu pakkaamisen helppoudessa :)

      Poista
  7. Onpa teillä ollut ihanan kuuloinen reissu!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä Legolandin postauksesta, ihan huippu! Jään odottamaan innolla postausta majapaikoista ja muista matkakohteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit Kati! Meillä oli ilo majoittautua muutamassa todella mahtavassa paikassa, joten niistä on kiva vinkata eteenpäinkin - jahka maltan taas istua tässä koneen vieressä hetkisen ;)

      Poista
  9. Legoland on upea paikka! Toissa kesänä siellä kävimme ja meille kaksi päivääkään ei tuntunut riittävän :D. Nuori mies kun olisi kieppunut laitteissa vaikka ja kuinka. Legopuisto on kyllä huikea kaikkine yksityiskohtineen. Teillä oli varmasti mukava reissu!

    Tervetuloa kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Jutta! Tuosta sen näkee, että eri ihmiset tarvitsevat erilaisen ajan paikkoihin ;) Myönnetään kyllä, että me jätimme nuo kieputtimet ja vatkuttimet aika vähiin. Niissä aikaa olisi varmasti saanut menemään paljonkin, samoin kuin splash-alueella.

      Poista
  10. OIkein ihanaa lomaa <3 <3 Nauttikaa täysin siemauksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Loma oli oikein ihana ja tänään ensimmäinen palasi meistä arkeen. Tyttökööri jatkaa kuitenkin vielä hetken omaa lomaansa :) Kivaa helleviikkoa sinulle!

      Poista
  11. Tulin tännekin kurkkaamaan, kun huomasin Tainan blogista, että teilläkin Legoland-reissu tehtynä. Toivottavasti meillekin riittää yksi päivä ja kunpa ei sataisi kaatamalla vettä! :)

    VastaaPoista