perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hurmausleivät

Meillä viljellään täsmäyrttejä. Minttua tarvitaan vesimelonisalaattiin ja rosmariinia hurmausleipiin. Toki käytän molempia yrttejä muutenkin, mutta nämä ohjeet ovat painavia syitä siihen miksi yrttejä kasvihuoneeseemme valitessani minttu ja rosmariini ovat ensimmäisten joukossa käsissäni.


Hurmausleivät. Niin, tämä ohje löytyi viime kesänä Oivariinimainoksesta. Kunhan rosmariinia löytyy pihalta, löytyvät ainekset näihin leipiin oikeastaan aina kotoa. Leivät sopivat salaatin kaveriksi tai sitten ihan sellaisinaan herkuteltaviksi. Ja näihin leipiin hurmaannutaan...


* * * * *

HURMAUSLEIVÄT

patonkia tai maalaisleipää viipaleina

100 g Oivariinia
3 rkl hunajaa
1 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä silputtuna

Sekoita rosmariinisilppu, Oivariini ja hunaja keskenään. Levitä leipäviipaleiden päälle. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

* * * * *

Minun hurmaantumiseni kruunaantuu kun lisään valmiiden, rapeiden leipien päälle vielä ripsauksen sormisuolaa. 


Ai miksikö nämä ovat hurmausleipiä? Mainoksen Vesa oli kuulemma hurmannut näillä aikoinaan naisensa ja vielä edelleen näissä leivissä maistuu pariskunnalle "se onnenaika kun he olivat juuri muuttaneet yhteen". Voiko tuollaisen tarinan jälkeen siis olla testaamatta miten omat hurmaamiset ja hurmaantumiset onnistuvat?

Hurmaavaa alkavaa viikonloppua!
Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi. 

22 kommenttia:

  1. Tämä resepti pitää kyllä testata! Kiitos Anu :) Lisää vielä viinisuositus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, olen Kati tosi huono valitsemaan itse viinejä. Luotan Alkon myyjien suositteluihin, joten ehkä on varmempaa kysyä ammattilaiselta. Voin itsekin kysyä muistaessani kun käyn seuraavan kerran ja vinkata vastauksesta tässä ;)

      Poista
  2. Ihana postaus! :-) Tosi hauska! :-)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seija :D Olen myöhässä näiden vastailujen kanssa, joten oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihana, yksinkertainen resepti! Näitä täytyy tehdä lauantain tapaspöytään!
    Kiitos mainiosta reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti leivät onnistuivat Teija! Tapaspöytäänhän nämä sopivatkin ihan mahtavasti.

      Poista
  4. Jo pelkkä ainesten luettelo saa ainakin tämän ladyn hurmaantumaan - rosmariini kun sattuu olemaan yksi mielimausteistani;) Täytyypä testata - kun näyttäisivät olevan vielä niin simppeleitä tehdä, että tämä tumpelokokkikin saattaa onnistua - kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosmariinin tuoksu on jo tosiaan sellainen, että se saa minutkin hurmaantumaan Lady of The Mess ;) Tätä helpommaksi ei resepti tosiaan enää oikein voi mennä - mutta onneksi yksinkertaiset ohjeet ovat monesti niitä parhaimpia.

      Poista
  5. Oi, ovatpa herkullisen kuuloisia, menee kyllä heti huomenna testiin, kun saadaan odotettuja vieraita. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Riikka pidit leivistä - ja vieraat myös ;) Helteistä alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Joo, näitä kuolasin jo viime kesänä Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan kuvista, ja näköjään kuolaaminen jatkuu sun kuvista.;) Joku loppukesän ilta mä teen näitä! Kiitos muistutuksesta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaisen hirsitalon Marja taitaa olla tosiaan yksi hurmautuneista ja hänen kuviaan ei voita mikään :)

      Poista
  7. Nams mums, näyttää ja kuulostaa hyvälle. Näitä täytyy päästä kokeilemaan. Ootko muuten kokeillut muilla yrteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maistuvat myös hyviltä Minttu ;) Leivät toimivat varmasti muillakin yrteillä tai vaikka yrttisekoituksellakin. Enpä ole tullut ajatelleeksikaan, mutta hyvä vinkki, täytyykin testata! Kiitos.

      Poista
  8. Slurps, must try!! Hurmaannuttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Kaisa sinulla oli hurmaannuttava viikonloppu - yhtä hurmaannuttavaa alkanutta viikkoa myös ;)

      Poista
  9. Kiitos ohjeesta ja tätä täytyy ehdottomasti kokeilla :))

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Tähän ei tosiaan montaa työvaihetta tarvita rva Lahoa rautaa :) Helppoa, nopeaa ja hyvää.

      Poista
  11. Oi että, tämä kuulostaa tarpeeksi simppeliltä mutta herkulliselta juuri minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testailemaan vain Maikki! Onnistut varmasti - ja toivottavasti hurmaannutkin ;)

      Poista