Tytöt askartelivat Super Marion tulikukkasia pieneksi alkupalaksi tervetuliaismaljojen viereen. Nuo kukat ovat minusta kiva idea myös vaikka lasten synttäreille ja mikä hauskinta, lasten on helppo tehdä niitä itse.
Vappuruoka syntyi pihalla grillissä. Vaikka meillä onkin grilli vuoden ympäri ulkona ja käytössä, ovat nämä kevään ensimmäiset grillailut aina erityisen kivoja. Etenkin kun sää sallii vielä ulkona herkuttelunkin.
Illan "ohjelmanumero" oli palju, jonka olimme vuokranneet vapuksi. Puilla lämmitettävä palju tuprutteli illan mittaan kun grillailijamiehet heittivät välillä lisää pökköä pesään. Miehet saivat ensimmäisen kylpyvuoron ja meillä naisväellä olikin sitten melkoisen lämmin kylpy odottamassa myöhemmin. Onneksi tekevä oppii, ja vappupäivän aloitukseksi uudelleen lämmitetyn paljun vesi oli jo huomattavasti mielyttävämmän lämpöistä. Siitä oli rentoa aloittaa toukokuu.
Mutta ennen kuin aloitettiin toukokuu, lopetettiin vielä huhtikuu vapun aattoillan popcorn-kakkuun. Pastellimaja -blogista löytämäni kakkuohje toimi ja kuten yleensäkin keksipohjakakut, oli tämäkin kakku helppo tehdä. Kakkumassaan sulatettiin Omar-karkkeja makua antamaan ja kakku kruunattiin popcorn-keolla ja sulatetuilla Omareilla. Herkkua! Alkuperäisessä ohjeessa massassa oli myös valkosuklaata, mutta minä jätin sen pois.
* * * * *
POPCORN-KAKKU
Pohja:
150-200 g kaurakeksejä
50-75g sulatettua voita
4 dl vispikermaa
n 3/4 pussia Omareita
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
popcorneja
Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa kaurakeksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Kaada keksimassa vuokaan, tasoita ja laita jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kuumenna kattilassa 1 dl kermaa ja Omar-karkit miedolla lämmöllä ja koko ajan sekoittaen kunnes seos on tasaista ja juoksevaa. Älä kuitenkaan keitä. Anna jäähtyä.
Vatkaa loput kermasta (3dl) vaahdoksi. Pehmennä lusikalla erillisessä kulhossa tuorejuusto ja sekoita joukkoon sokerit. Yhdistä sitten kerma ja juustoseos, valuta joukkoon reilu puolet jäähtyneestä kermatoffeesta.
Kuumenna n.0,5 dl vettä kiehuvaksi ja sekoita joukkoon liivatteet.
Kaada liivatevesi ohuena nauhana kakkumassaan koko ajan sekoittaen.
Kaada kakkumassa vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli.
Koristele kakku juuri ennen tarjoilua popcorneilla ja valuta loput
kermatoffeet popparivuoren päälle. Jos ja kun toffee on ehtinyt jähmettyä,
saat sen jälleen juoksevaksi vesihauteessa tai nopeasti mikrossa.
Alkuperäinen ohje Pastellimaja-blogissa, klik tästä.
* * * * *
Vappupäivänä kävimme vanhempieni luona perinteisellä brunssilla ja sen jälkeen loppusunnuntai menikin vatsan vieressä köllötellessä. Ihania tällaiset lötköt pyhät - tekevät niin hyvää. Toivottavasti myös sinun vappusi oli rento ja onnistunut ♥
Tänään puoliltaöin loppuu Teija Helin Desiginin säilytin -arvonta. Muistathan laittaa osallistumisesi jos et ole vielä tehnyt sitä!
Aurinkovoimaa viikkoosi!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Mä en kestä noita sun herkkuja, olisinpa ollut teillä vappua viettämässä :) En ymmärrä mistä sulla riittää tuota energiaa väsätä aina niin ihania juttuja, hemmottelet juhlaväkeä ihan erityisellä tavalla. Kiva kun muksut osallistuvat ruokien laittoon, cocktailtikut näyttävät kerrassaan ihanilta.
VastaaPoistaHeleää helatorstaita <3
Voi sua ihanaa Teija, tervetuloa koska vaan kyläilemään tai vaikka vappua viettämään ♥
PoistaMeillä kokkailut hoidellaan monesti tämän tyyppisiin "juhliin" porukalla, omissa kodeissa osa jo etukäteen valmistellen. Nytkin siskon mies oli marinoinut naudan kupeet ja tehnyt aiolin. Minulle lankeaa usein jälkkärin tekijän rooli (armoitettu herkkubeba) ja tällä kertaa tytsät tekivät nuo pienet alkupalat. Samoin h-hetkellä kokataan ja katetaan yhdessä. Tuo systeemi toimii meillä ja porukalla tekeminen on yksin tekemistä hauskempaa. Mukavaa päivää ja leppoisaa huomista helatorstaita!
Olipas kivan kuuloinen vappuviikonloppua teilläkin :)
VastaaPoistaIhanan aurinkoista viikkoa!
Säät vaikuttavat (ainakin minuun) aivan hurjasti ja kiitos niille, viikonloppu oli tosiaan upea. Hienoa, että auringonpaiste jatkuu edelleen. Nautitaan siitä Outi, kivaa viikon jatkoa sinullekin!
PoistaOi, näyttää hyviltä nuo teidän tarjottavat. Ja, kukat on parhaat. :) Aurinkoista toukokuuta!
VastaaPoistaVappu alkoi tulikukkien keräilyllä ;) Kiitos, herkut maistuivat ja nyt on ollutkin sitten karu paluu arkeen ja kova irroittautuminen kaikesta herkkusyötävästä. Aurinkoa sinunkin viikkoosi ♥
PoistaPiti tulla heti kurkkaamaan kakun ohje. :) Teidän vappu kuulosti oikein mukavalta! Mä niin haaveilen omasta pihasaunasta ja paljusta. Aika homma vaan vissiin tossa paljun täyttämisessä ja lämmittämisessä..
VastaaPoistaKiva kun tulit Heidi :) Tuo vuokrapalju oli meille hyvä juttu. Alkuinnostuksen jälkeen luulen, että meillä tulisi harvemmin käytettyä oman perheen kesken paljua jos sellainen olisi itsellä ja vielä se, että pitäisi tietää muutamaa tuntia etukäteen, että tänään paljuillaan, ei ehkä toimisi meillä. Välillä on kuitenkin kiva rentoutua paljuilemalla ja siihen saumaa tämä systeemi toimii hyvin. Vuokrapalju oli peräkärryn päällä ja se oli helppo työntää ihmisvoimin takapihalle haluttuun kohtaan.
PoistaMukavasti on näyttänyt teidänkin vappu menevät noin herkutellen =) Niin oli täälläkin. Kyllä syöminen on kivaa =) Tuo on kakku on kyllä testattava. Kiitos ohjeesta. Näyttää niin hyvältä!
VastaaPoistaMistä johtuukin, että kaikissa juhlapyhissä ensimmäisenä on mielessä aina se, mitä syötäisiin... Mutta jep, oikeassa olet Suveliina, syöminen on kivaa ;) Kakku oli hyvää ja se hupeni illalla lähes kokonaan.
PoistaKivan kuuloinen vappu ja wau mitä herkkuja!
VastaaPoistaVappu ja herkut kuuluvat yhteen. Eikös se niin mene :D
PoistaNuo alkupala-kukkaset ja kakku täytyy kyllä muistaa seuraavia kesäjuhlia suunnitellessa!
VastaaPoistaJa hyvännäköinen tuo pöytäliina - rouhea :)
Kiva kuulla, että ohjeet inspiroivat Celia! Olitpa tarkkasilmäinen kun bongasit tuon "pöytäliinani". Siinä on pientä diy-juttua ja ajattelin kertoa siitä hiukan lisää lähiaikoina. Kovasti mieluisa liina on itsellenikin :)
Poista