Öljysin viime kesänä heinäseipäitä, puulaatikoita ja terassin yhden pikkupöydän mustaksi ja jossain vaiheessa kesää harmittelin, etten ollut vauhtiin päästyäni öljynnyt myös isoa pöytää tuoleineen saman värillisellä öljyllä.
Tämän kevään ensimmäisenä (ja toistaiseksi lähes ainoana) lämpimämpänä ja kuivana päivänä kävinkin sitten hakemassa lisää mustaa puuöljyä ja sudin terassin ruokaryhmän mustaksi. Tai ainakin mustemmaksi. Vaikka öljyssä olikin melko paljon väripigmenttiä ei se silti peittänyt vanhaa ruskeaa väriä täysin alleen. Sen verran hyvin kuitenkin, että muutos näyttää minusta kivalta.
Sateen yllätettyä yksi tuoli jäi vielä käsittelemättä ja siihen on helppo verrata lopputulosta. Vanhan värisestä kalustosta löydät kuvia myös ainakin täältä klik.
Nyt pitäisi saada jostain tarmoa hioa ja käsitellä terassi itsessään. Olen pähkäillyt halutako sekin mustaksi vai kelonharmaaksi. Tällä hetkellä vaaka kallistelee kelonharmaan puolelle, mutta mieli voi muuttua vielä moneen kertaan, ennen kuin työ on hoidettu.
Aika kolkolta näyttää terassi vielä tässä vaiheessa. Toivotaan, että huomenna olisi kiva ilma ja terassille saisi viritellä vähän kevätsomisteita ja pöydän ääressä voitaisiin olla tulevana viikonloppuna edes hetki korkkaamassa kesäajan alkamista, vappua.
Iloa ja aurinkoa vappuviikonloppuusi! Niin ja muistathan osallistua Teija Helin Designin säilyttimen arvontaan. Aikaa on vielä muutamia päiviä.
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Hyvältä näyttää ♡
VastaaPoistaKivaa vappuviikonloppua!
Kiitos Outi ♥ Pienellä ehostuksella saa ihmeitä aikaan yhdessä jos toisessakin asiassa ;)
PoistaHyvännäköinen muutos 👍
VastaaPoistaKiitos S :D
PoistaHieno muutos 😊
VastaaPoistaMeillä terassi käsitelty aikoinaan tumman ruskeaksi, mutta nyt himottais kelonharmaa. En vain oikein tiedä, mahtaako se sopia keltaisen talon kanssa.
Hauskaa vappua Anu 💕
Sama juttu meilläkin Tuija. Uskoisin, että kelonharmaa sopisi upeasti myös keltaisen talon terassille. Meille tulisikin sitten samistertsut ;)
PoistaTuo pöytäkokonaisuus näyttää nyt kuin uudelta!Sama on täälläkin edessä,että millä sävyllä terassin käsittelee.luultavasti harmaa, mutta pitää olla peittävää,että ruskea peittyy alta.
VastaaPoistaNoilla värillisillä öljyillä saa oikeasti tehtyä terassikalusteista ihan eri näköisiä, siistimpiä ja väriä vaihtamalla uusiutuu ilme entisestään. Tsemppiä terassin käsittelyyn Aikku! Lopputulos palkitsee, mutta että sen homman aloittaminen on työlästä ;)
PoistaTuo pöytäkokonaisuus näyttää nyt kuin uudelta!Sama on täälläkin edessä,että millä sävyllä terassin käsittelee.luultavasti harmaa, mutta pitää olla peittävää,että ruskea peittyy alta.
VastaaPoistaPöytäryhmästä tuli hyvännäköinen. Minä laittaisin kontrastin vuoksi terassin harmaan sävyiseksi, jotta kalusteet ja muu musta kaunis rekvisiitta, mitä sinulla siellä on, erottuu paremmin. Mukavaa viikonloppua sinne :)
VastaaPoistaVaaka kallistuu tosiaan täälläkin koko ajan enemmän harmaan puolelle Anu. Tosin meidän terassi on niin paahteinen paikka, että mustakin on loppukesästä harmaa, mutta tuo harmaa saattaisi haalistua kauniimmin...
PoistaTosi hyvän näköinen ja meillä odottaa sama homma :)
VastaaPoistaHyvää vappua!
Kiitos Marina! Nämä taitaa olla näitä joka keväisiä pitäis tehdä -juttuja ;)
PoistaMitä ahkerointia! Kyllä kelpaa poksauttaa vapulle :)
VastaaPoistaMinäkin äänestän harmaata :)Uskon, että lopputuloksesta tulee parempi ja kestää käyttöä ja aurinkoa paremmin.
Oikein mukavaa vappua!!
Ahkeruudesta en tiedä, mutta kiva oli herkutella siistimmän pöydän ääressä vappuna Celia C :) Juuri tuota auringon paahtamista mietin yhtenä puoltoäänenä harmaalle, siitepöly on toinen. Eiköhän siitä terassista siis harmaa tule. Enää ei tarvitse kuin saada mies kaveriksi tekemään hommaa.
PoistaHei Anu ja vapputervehdys sinulle! Hyvä muutos kalusteissa. Mustan terassin omistajana voin kertoa, että kaikki vaaleampi hiekka ja pöly, vesipisarat kuivuneena, näkyvät mustassa. Jos nyt värjäisin, laittaisin ehdottomasti harmaaksi. Makukysymys silti. Iloa terassi-istutusten pyörteisiin! T; Hannis :)
VastaaPoistaNo hei ihana Hannis ♥ Tuo pöly on yksi iso tekijä joka on painanut vaakakupin harmaalle, lähinnä siitepöly. Meillä on pihassa iso koivu ja valtavasti mäntyjä ympäristössä, heinääkin, eli siitepöly on melko pitkän aikaa ystävämme terassilla. Kauhtunuttakin terassia on ollut välillä vaikea saada siistin näköiseksi vesipesulla, joten musta voisi olla aika järkky. Harmaa siitä tehdään siis. Kiitos avusta sinullekin!
PoistaIhan mahtava muutos.
VastaaPoistaAurinkoista vappupäivää!
Vaikka aloittaminen onkin hiukan tahmeaa, niin näissä öljyämisissä lopputulos palkitsee tekijänsä isosti. Mukavaa aurinkoviikkoa sinulle Kati!
PoistaMä hommailin juttuja mustemmaksi mökin terassilla viime kesänä ja kyllä vaan, antaa kivasti särmää! Ehkä lattiassa tuo harmaa ois tosiaan käytännöllisempi?
VastaaPoistaTerkkuja Kelorannasta, topissa ja sortseissa on tää päivä harava heilunut :D
Eikö olekin ollut ihanaa kun on saatu nämä kevätkelit? Näitä on NIIN odotettu! Aa, sä olet mustannut terassia jo viime kesänä. Särmää tuli ja lisäksi rauhoitti yleisilmettä kun meillä tuo sohva on musta. Tykkään minäkin. Ja juu, harmaaseen on nyt päädytty lattiassa. Ihana kun täältä saa näitä pointteja, joita kannattaa ottaa huomioon ♥
PoistaMegahyvältä näyttää, taidetaan matkia sua. Aurinkoista vappupäivän iltaa <3
VastaaPoistaMatki vain Tiia ;) Tämä mustempi linja taitaa olla monen silmään tällä hetkellä Se Juttu.
PoistaÖljy saa ihmeitä aikaan! Meillä tuo puuha on vielä tekemättä, mutta vihdoin näyttäisi ainakin kelien puolesta olevan siihen mahdollisuus. Kunhan saan itseäni niskasta kiinni... Niin paljon kivampi vaan istuskella ja nauttia.
VastaaPoistaNiin saa Heidi ja totta, istuskelu ja nauttiminen on aika paljon kivampaa kuin öljyäminen. Minullakin vielä tuo yksi tuoli ja eilen jo lähes nousin käsittelemään sitä, mutta kuinka mukavampaa tosiaan oli nauttia sohvalla auringosta. Ehkäpä tänään on aika tarttua hommaan kun se kerta eilen tuli jo suunniteltua. Tsemppiä sinnekin!
PoistaUpea muutos! Meidän kalusteet tarvitsevat pikaista hoitoa, mutta ei taida öljy riittää. On sen verran viime kesän vahaukset nousseet pintaan, että pitää ihan hioa. Mutta tuo tumma väri on kyllä kiva!
VastaaPoistaHionnan kautta meilläkin mentiin. Joskus olen vetäissyt öljyn vain puhdistetulle pinnalle, mutta varsinkin nyt kun väri vaihtui, piti saada pohja hiukan tasaisemmaksi vastaanottamaan käsittely. Työniloa teillekin kalusteremppaan Suveliina!
PoistaHieno tuli! Lämmin ja kaunis sävy!
VastaaPoistaMeillä oli eilen sellainen myrsky, että puutarhani kärsi valtavia tappioita. Harmittelin, kun olin liian aikaisin sinne kaikenlaista rakennellut.
Mukavaa ja kesäistä viikkoa!
Voi noita luonnonvoimia :( Toivottavasti myrsky ei tuhonnut mitään suurempaa puutarhastasi. Näin keväällä kun rakenteluinto on aina isoa, eikä millään malttaisi odottaa kesän alkuun asti - tuttu tunne Marianna. Mukavaa viikkoa sinullekin!
Poista