Kesäloman alku on monesti yksi vuoden odotetuimmista hetkistä. Työelämä on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosien aikana valtavasti ja onnellisia ovat ne, joilla loma on vielä sellaisena kuin se oli aikaisemmin: edes lähes yhtäjaksoisena ja kokonaan irti työasioista.
Pienissä yrityksissä - ja toki suuremmissakin - töitä on tehtävä silloin kun niitä on ja jos sesonki on kesäaikana ja työhön tarvitaan erikoisammattitaitoa, ei neljän viikon yhtenäinen lomaputki jokaisella työntekijällä heinäkuussa vain onnistu. Yrittäjällä tilanne on sama. Lisäksi kännykkä soi ja siihen käännetty sähköpostikin piippaa monella kesken loman (tai vapaapäivän): "ihan nopeasti vain kysyttäisiin sulta yhtä juttua". Nopea vastaaminen kääntää kuitenkin ajatukset töihin ja asia jää helposti pyörimään mieleen pidemmäksikin aikaa, mutta mieli pitäisi saada yhtä nopeasti käännettyä takaisin vapaalle, mutta miten.
Puhumattakaan sitten työttömistä tai kotona olevista vanhemmista. Elämä on samanlaista olipa sitten keskiviikko tai sunnuntai. Harva työtönkään kun pystyy kääntämään mieltään lomamoodiin. Työn hakeminen käy työstä, aina olet joko yli- tai alikoulutettu tai -kokenut valtavan hakijamäärän joukossa ja jokapäiväinen paine toimeentulosta stressaa. Rallattelepa siinä sitten leppoisasti vailla huolta ja lomaile sanan varsinaisessa merkityksessä. Jopa kotona oleva vanhempi saattaa kaivata päiviinsä vaihtelua niin paljon kuin lapsestaan pitää. Monessa ammatissa viikonloppujenkin vanha merkitys on hävinnyt.
Vaikka itse nautin siitä, että voin tehdä ainakin osan töistäni silloin kun itselleni sopii, kaipaan viikkoihini tai vuoteeni jonkinlaista rytmiä työn ja vapaan välille. Energiaa on kerättävä jossain välissä ja työstä palauduttava. Omalla asenteella on paljon merkitystä, mutta aina se ei riitä.
Pitkän alustuksen jälkeen siis. Miten pystyisi siirtymään nopeasti loma- tai vapaallaolotunnelmaan kun vapaat pitää pilkkoa lyhyiksi ajanjaksoiksi? Viime kesänä mietin tätä oikeasti oikein kunnolla ja muutamia tapoja keksinkin, mutta mitä vielä? Meidän päistämme puuttuu on/off-katkaisin, josta voisi kääntää nappulaa oikeaan asentoon (ehkä sitä voisi pyytää seuraavan päivitysasennuksen yhteydessä), mutta mikä on sinun salainen katkaisijasi, kerrothan kommentteihin. Monesti idea voi olla todella pieni, mutta se pitää vain hoksata ja se toimii.
Yksi viimeaikaisia oivalluksiani on, että ajatus täytyy vain kääntää kaikkien näiden työntekovuosien jälkeen täysin uuteen asentoon: kesäloma ei ole enää se ainoa oikea lomailuaika. Vuoden työsesongin hiljaisempina aikoina voi pitää oikeita vapaapäiviä tai vaikka oikein viikkojakin ja katkaista työjakson silloin, eikä tehdä töitä puoliteholla tuota aikaa päivästä toiseen. Lasten loma-ajat eivät välttämättä natsaa tämän ajatuksen kanssa, mutta onneksi lasten ollessa tämän ikäisiä, voi koulustakin ottaa omaa lomaa edes jonkin verran.
Tulipa pitkästi tekstiä ja ohi normaalin aihepiirini. Ympärillä on kuitenkin niin paljon ihmisiä, jotka painivat näiden samojen kysymysten äärellä, osa välillä jaksamisensa äärirajoillakin, että halusin postata tästä ja toivottavasti saada hyviä ideoita meille kaikille. Tätä tämä maailma kun on nykyisin ja meidän pitää yrittää sopeuttaa itsemme siihen. Eipä siinä ole vaihtoehtoja, oma asenne auttaa - autetaan me toisiamme.
Rentoa viikonloppua!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Minulla onneksi vuosiloma on tähän mennessä ollut vuosilomaa. Sairauslomalla ja arkivapaalla olen hoitanut työhommiakin.
VastaaPoistaTsemppiä sinnekin ja nautitaan kaikista vapaista mitä voidaan saada!
Nautihan kesälomasta kun sen aika tulee Outi! On ihanaa kun on mahdollisuus pitää vielä kunnon loma. Ja kyllä, kaikista vapaista nautitaan, myös niistä arkipäivän vapaahetkistä :)
PoistaMeillä on ensimmäinen kesä kun olemme näiden kysymysten ääressä. Itse olin aiemmin työssä koulumaailmassa, joten lomat olivat pitkät. Kun siirryn kolme vuotta sitten toisiin töihin, vaihdoin alaa kokonaan, on mieheni pitänyt hoitovapaata lasten kesäloman. Nyt kuopuskin on jo täyttänyt kolme, joten tuohon hoitovapaaseen ei ole mahdolisuutta.
VastaaPoistaTuleva kesä on siis hyvin erilainen mitä edelliset 10 vuotta, kun toinen vanhemmista on ollut koko kesän (lasten kesäloman) kotona. Lomailemme pätkissä, eli yhteistä lomaa ei juurikaan ole meillä vanhemmilla. Mutta, katsotaan miten kesä lopulta sujuu, ei murehdita etukäteen.
Niin, ja miten saada lomavaihde päälle? Paatin narut irti ja älylaitteet kiinni. :) Ja, kuopus on niin energinen että eipä siinä töitä ehdi miettimään. :) Asenteella mennään! :)
Aurinkoista viikonloppua!
Tuo onkin suuri muutos. Ensimmäinen uudenlainen kesä on aina testiversio, seuraavana kesänä osaa jo eri tavalla miettiä ja suunnitella. Yhteinen loma on aina arvokasta aikaa, mutta toisaalta on puolensa siinäkin, että toinen lomailee ja toinen tekee töitä. Ehkä osa kodin "arkitöistä" on saatettu tehdä jo päivän aikana ja työläinen pääsee ainakin osittain vaihtamaan illaksi enemmän vapaalle kuin talviaikana. Ja iso asia on myös se, että lapsi voi lomailla pitkän pätkän putkeen. Lomavaihdereseptisi on ihan varmasti toimiva :) Tsemppiä uuteen kesään ilman etukäteismurehtimisia!
PoistaItsellä alkaa viikon päästä 1 viikko kesälomaa ja loput kolme viikkoa on sitten elokuussa. Hieman harmittaa, kun ei voi pitää kaikkia putkeen mutta toisaalta on sitten jotain mitä odottaa :)
VastaaPoistaKiva ottaa heti alkukesästä pieni lomapätkä, kesään laskeutuminen ja tosiaan, silti jää vielä reilun mittainen loma myöhempään. Jos viime vuosien kesiä miettii, niin elokuussa on ollut erinomaiset lomailusäät. Rentouttavaa kesäänlasketumislomaa Marina!
PoistaMä painiskelen freelancerina ja yrittäjänä noiden asioiden kanssa melkoisesti. yritykset olettavat mun olevan viikolla tavoitettavissa ja yksityiset asiakkaat rimputtelevat viikonloppuisin ja iltaisin. Olen ratkaissut asian jättämällä puhelimen sisään tai äänettömälle. Ja en vastaa vapaalla. Ja jos katson meilit vapaapäivänä, katson ne vain kerran. Melkoista piipitystä koko elämä :D
VastaaPoistaTuo juuri on hankalaa kun asiakkaina on yrityksiä ja yksityisiä, jotka molemmat elävät hieman eri rytmissä ja pystyvät hoitamaan asioitaan eri aikoina. Omien systeemien luominen ja rajojensa asettaminen ottaa aikansa ja niiden kanssa saa jumpata aina säännöllisin väliajoin jatkossakin. Kuulostaa, että sinulla on selvästi toimivat systeemit. Mieluista työtä tekee ilolla ja pitkiäkin päiviä, mutta jollain aikavälillä tarvitaan palautumista ja silloin ei kannata kantaa huonoa omatuntoa puhelimeen vastaamattomuudesta (helpommin sanottu kuin tehty). Ja juu, piipitystä on elo täälläkin Kati - toisaalta huonosti meidän kai kävisi jos ei piippaisi, eikä kukaan kaipaisi ;)
PoistaPaljon asiaa suoraan ytimeen. Elämä muuttuu, työ muuttuu. Jollei kukaan merkittävästi keskeytä lomaa, niin löytää usein itsensä etsimässä uusia ideoita ja vinkkejä työhön. Kaiken aikaa omatkin aivot valmistelevat tulevaa. Työ on mielessä vähän niin kuin kaiken aikaa. Täydellistä irtautumista ei tapahdukaan. Ihmiset soittavat mieluusti illalla. Ei enää osaa oikein miettiäkään sitä, miten 4 viikkoa ollaan ajattelematta ja tekemättä mitään. Joskus oikein ihmettelee sitäkin, miten omat vanhemmat aikanaan kävivät kyläilemässä, ettei siitä aina sovittu aikoja ennen tapahtumaa. Aika on toinen.
VastaaPoistaVoi kuule, näitä on mietitty Titta tässä vuosien mittaan ja paljon ;) Päästä vapautuu kovalevytilaa kun välillä heittäytyy vapaalle ja sitä luovuus ja uudet ideat (myös työelämään) todellakin tarvitsevat syntyäkseen. Siksi on niin tärkeää löytää itselleen ne keinot tuohon heittäytymiseen, vaikka vapaahetken aika olisikin rajatumpi. Välillä ne keinot ovat tosiaan hyvin, hyvin pieniä ja niitä voi olla arjen hulinassa keksiä, mutta niiden miettiminen maksaa vaivan.
PoistaJa totta, tuota "entisaikojen" kyläilyperinnettä ja sen katoamista on mietitty täälläkin usein. Välillä olisi kiva kyläillä ihan extempore, ilman että pitää sopia vierailusta viikkoja etukäteen.
Hyvä postausaihe. Meillä on töissä sellainen tilanne, että tänä vuonna lomaa ei voitu ottaa kuin 3 viikkoa putkeen. Itse asiassa alun perin olisi ollut mahdollisuus ottaa vain kahden viikon pätkissä, mutta onneksi 3 viikko saatiin järjestymään.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Hienoa, että saitte tuon kolmen viikon putken Kati! Siinä ehtii jo päästä hyvin lomatunnelmaan. Ja vielä tieto siitä, että jossain on lisäksi viikon lomapätkä odottamassa on loppujen lopuksi aikamoisenkin hyvä vaihtoehto. Rentoa sunnuntaita sinullekin!
PoistaMeillä miehellä työnantaja määrää loma-ajat, jotka ajoittuvat kesäloman osalta ajalle toukokuu-syyskuu. Siinä ei ihan hirveästä yhteistä loma-aikaa koko porukalle välttämättä löydy, kun lapsella on kuitenkin koulua osan aikaa. Nyt meillä on sillain onnellinen tilanne, kun olen työttömänä, ei tarvitse sumplia loma-aikoja. Ja miehenkin loma-aika osuu tänä vuonna heinä-elokuun taitteeseen. Olen siitä poikkeuksellinen työtön, että todellakin odotan ensi lauantaita, että loma alkaa. Tietäähän se minullekin rentoja aamuja, kun ei tarvitse herätä kellon soittoon. Saadaan olla rauhassa mökillä koko kesä, sillä mies voi käydä töissä mökiltä käsin. Ensi kesänä tilanne on varmasti paljon stressaavampi, jos olen vielä työtön.
VastaaPoistaPienten lasten kanssa tuollainen pätkitty loma aiheuttaa varmasti todellisia ongelmia, sillä kaikilla ei ole tukipiiriä turvanaan. Lomamuudiin pääsyssä en osaa oikein auttaa, sillä itselläni on aina ollut työ, jonka on voinut jättää työajan jälkeen työpaikalle.
Toivon, että sinulla on kuitenkin ihana loma. Ja todellakin, loma on lomaa muulloinkin kuin kesällä.
Kaikissa asioissa on puolensa Tuija ♥ Kuten sanottu, työtönkin tarvitsee sen lomalomansa. Huomasin itse saman omilla työttömyysjaksoillani, että miehen loman aikana annoin itselleni luvan lomailla ihan oikeastikin. Eipä sitä kesällä niin ihmeitä työmarkkinoilla edes tapahdu, joten miksi käyttää kesä murehtimiseen. Pitäkäähän ihana loma ja nauttikaa! Teillä yksi nopeasti lomamoodiin heittäytymiskeino taitaa olla juuri tuo mökille muuttaminen. Ihanaa kun mökki on niin lähellä, että työmatkat voi ajaa sieltä. Töiden jälkeenkin arki-iltana on heti kuin uudelleen lomalla.
PoistaKiitos loma on meilläkin varmasti oikein hyvä jahka sen aika jossain vaiheessa tulee :) Ja vielä, peukut sinulle uuden työn löytämiseen!
Arjen ja vapaan saati lomien erottaminen on hankalaa, varsinkin silloin, kun koti ja työmaa on samassa rakennuksessa. Monelle työ on yhtä kuin kannettava ja kännykkä, joten eihän se tilanne silloinkaan pahemmin muutu. Itse olen pähkäillyt asiat niin, että pidän kiinni ma-vapaasta, jolloin kauppani on kiinni ja päivä on pyhitetty kauppiaan ja kaupan asioiden hoidolle. Käyn jumpassa, kampaajalla, hierojalla, hoidan tukkuostot jne. Pyrin tekemään sen kuitenkin niin, että aamuhetki on rauhallinen ja saan hetken aikaa omille ajatuksille ja vain olemiselle. Erityisesti kesällä kahvit pihalla auringossa ovat luksusta. Pieniä irtiottoja arjesta ja ajatukset pois työaikataulusta. Lomaakin pidän kesällä, itsekkäästi vaikka moni on sitä mieltä, että kauppa pitää olla auki koko kesän, kun ihmiset liikkuvat. Jokainen tekee omat valintansa. Miehen loma on yleensä elokuussa, mutta yrittäjänä hänkin voi saada hälytyksen töihin eikä sähköposti ja puhelin lomaile. Lääkkeeni on siis mentaalipuolella, näe loma ja luo hetki lepoon omien mahdollisuuksien mukaan ♥ Ihanaa kesää, lomaa ja arjen timanttihetkiä sulle, ystäväni ♥
VastaaPoistaNuo ovat paljon noita minunkin keinojani; mielikuvat ja pienet kauniit hetket. Niillä saa työpäiväänkin timanttihetkiä ja toisaalta samoilla keinoilla saa katkaistua työviikon sen tultua siihen kohtaan kun vapaa alkaa. Tuli taas kerran mieleeni joku aika sitten jututtamamme mieshenkilö, joka kertoi uupumuksestaan ja siitä, miten on selvinnyt siitä yli, tekee edelleen samat asiat kuin ennen uupumustaankin, mutta on nyt saanut henkisen puolen kuntoon ja voi hyvin. Mielellä on iso voima! Omat rajat pitää myös löytää. Toinen jaksaa enemmän, toinen vähemmän ja tasaantumisjakso voi olla lyhyempi tai pidempi - kaikki riippuu niin monesta ja aikaisemmastakin taustasta, pohjasta. Tärkeintä kai on yrittää lyhyellä tai pidemmällä vapaalla nauttia siitä mitä tekee, eikä potea huonoa omatuntoa valinnastaan (jos se on oma valinta). Viis siitä mitä muut ajattelevat tai sanovat ♥ Nautihan edessäsi olevasta lomasta!
Poista