perjantai 6. toukokuuta 2016

Terassin erilainen pöytäliina

Olen kaivannut aina silloin tällöin terassin pöydälle jonkinlaista liinaa. Pöydän keskellä oleva aurinkovarjo on kuitenkin hankaloittanut liinan hankkimista, eikä sopivan näköistä ole muutenkaan tullut vastaan. Niinpä olemme olleet ilman liinaa tähän asti.





Keittiön pöydän leveä kaitaliina on ollut todella mieluisa ja käytännöllinen ja siitä lähti idea terassin pöydän liinaksikin. Terassillahan toimisi samanlainen helppohoitoinen liina, jossa pienet murut tai pölyt eivät haittaisi. Alunperin mietin liinaksi kauniin väristä räsymattoa, mutta kun näin Granitissa tämän maton, en voinut vastustaa kiusausta.




Kyselin viisaammilta neuvoa aurinkovarjon reiän tekemiseksi. Hyvä idea oli laittaa purjerengas reiän kohdalle, mutta ainoa riittävän suuri purjerengas ei riittänyt näin paksuun materiaaliin. Ohuessa puuvilla- tai pellavaliinassa se toimisi kyllä.

Tämä matto on tiukkaa kudosta ja niinpä silitin yhden saamani vinkin mukaisesti liimakangasta maton nurjalle puolelle, tein ristiviillon varjon reiän kohdalle ja "huolittelin" leikkauspinnat vielä tekstiililiimalla, sillä liimakangashan estää maton purkautumisen vain maton toiselta pinnalta. Ainakin toistaiseksi tämä ratkaisu on toiminut ja liina on pysynyt siistinä reiän kohdalta.




Kukkala-blogin innoittamana (kiitos Sanna inspiraatiosta) hankin pöydälle vielä koristeapilan ja olen todella tyytyväinen. Nyt pöytä näyttää mieluisalta.

Kaunista, aurinkoista äitienpäiväviikonloppua!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

34 kommenttia:

  1. Aivan ihanasti sopii tuohon pöydälle tuo uusi pöytäliina. Räsymattoa olen itse miettinyt takapihan pöydälle.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatosta saa tosi kivan pöytäliinan myös. Sitä minäkin tosiaan alunperin mietin. Pirtsaa viikon jatkoa Outi!

      Poista
  2. Matto on täydellinen idea, sitä eivät tuuletkaan niin heittele :)
    Hyvännäköinen, niin kuin viime postauksessa jo ihastelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia C! Ei heittele tuulet ei, ei edes liinan kulmia kaiken pöydällä olevan päälle :)

      Poista
  3. Onpas kiva idea ja kaunis liina! Harmi kun meillä ei täällä tuota Granitia ole 😞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Turkuun avattiin Granit joku aika sitten ja nyt se on vaarallisen lähellä. Jokaisella käyntikerralla tulee aina uusia ja uusia tarpeita... :)

      Poista
  4. Kivasti sopii ja värisävy on kaunis:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän tuosta väristä ja sen etuna on myös, ettei paahtava aurinko (juu-u, tänä kesänä se paahtaa :)) haalistaessaan tee kuitenkaan liinasta pahan näköistä. Kivaa viikkoa M!

      Poista
  5. Kaunis! Tulee viimeistelty tunnelma. Itse en nyt raaski laittaa liinaa, kun maalasin pöytiä mustaksi ja haluan antaa pinnan näkyä. Ja jos jokin näkyy...niin ainakin siitepöly! Ihanat on muuten nuo mustat ruukut. Näyttää Granitin ruukuilta, joita itsekin olen ostanut isoja ja pieniä matalareunaisia. Niiden muoto on valloittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhulla odotan minäkin mäntyjen kukinta-aikaa. Silloin mikään ei ole enää entisen väristä ;) Hyvin tunnistit mustan ruukun, Granitista on sekin. Sama maku meillä Titta!

      Poista
  6. Ihana "pöytäliina", tykkään paljon!:) Olen vähän kade sulle tuosta apilasta, sillä etsinnästä huolimatta en ole toistaiseksi sitä löytänyt Lahdesta. Molempia kukkakauppoja, joissa käyn, olen kyllä pyydellät, että tilaisivat, jos mahdollista...
    Aurinkoista viikonloppua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä kysymässä Lahden Plantagenista jos et ole käynyt siellä vielä. Minäkin aloitin pienemmistä, yksityisistä puutarhoista, mutta lopulta löysin omani paikallisesta Plantagenista. Pidän peukut pystyssä, että löydät apilan Taina :)

      Poista
  7. Onpa hauska idea ja niin kaunis. Tykkään! Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Pöytä liinoineen on ollutkin kovassa käytössä näissä ihanissa aurinkoisissa päivissä. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  8. Kaunis! Hyvä idea, taidankin toteuttaa myös meillä! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä idea jos tuntuu siltä :) Aurinkoista viikkoa ♥

      Poista
  9. Mitkä ihanat kuvat! Keväisen terassin lämpöinen tunnelma välittyy tänne asti! Kaunis keksintö ja kokonaisuus, ihkuinen apilaruukku ja lyhty! Tästä kesä voi alkaa...!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rymsteerausystäväni ♥ Terassilla on nyt saanut nautiskella ihanista kevätpäivistä ja auringosta. Nautin. Lisäksi olen vieläkin niin tyytyväinen viime kesäisestä ideastasi kääntää sohva toisinpäin. Tämä järjestys toimii.

      Poista
  10. Hyvin sopii matto pöydälle. Matoista on moneksi. Olen itse levittänyt mattoja nurmellekin. Räsymaton päällä on kiva paistatella aikaisen kesän aurinkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatto nurmikolla onkin hyvä idea! Tavallisesta filtistä menee kosteus läpi hurjan nopsasti, matosta ei ehkä ihan yhtä nopeasti. Kiitos vinkistä ♥

      Poista
  11. Näyttää oikein hyvältä minunkin silmään! Ja apila on erittääin jees! Kesäkukka parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sanna! Tuo apila on oikeasti JEES, kiitos vinkistä ♥

      Poista
  12. Niin on kutsuva terassi että! :) Todella kaunis tuo harmaa, sopii hyvin pöytäryhmän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Heidi ♥ Nyt on ihan valtava terassisisustuskuume. Mieli tekisi vaikka mitä ja työ- ja maalauslista vain kasvaa ja kasvaa :)

      Poista
  13. Mulla niin tekisi mieli päästä laittamaan terassia, kun näkee tällaisia kuvia.. Harmi vain, kun on talon maalaus vielä kesken! Hyvä idea tuo matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pitäisi tehdä lautapaneelien maalaus tänä keväänä. Urakkaa odotellessa olen tehnyt näitä somisteluita. Tsemppiä teille urakkaan Laura! Terassin laittaminen on sitten sitäkin kivampaa kun talo on upeassa maalissa :)

      Poista
  14. Loistava idea!
    Kaunis terassi kokonaisuudessaan ja kivat värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna ♥ Olen aina ennen halunnut terassille enemmän väriä ja nimenomaan reippaita värejä. Tänä vuonna näyttää, että sisäinen harmaavarpuseni pukkaa ulos ja terassikin tulee olemaan aika rauhallinen väritykseltään.

      Poista
  15. Näppärä pöytäliinaidea, nappaan sen talteen tulevaisuutta varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait inspiksen Satu! Olen ollut tosi tyytyväinen tähän liinaan. Toki tänään kun on ollut ensimmäinen sateinen päivä olen miettinyt, miten kuivattelen liinaa jos se kastuu oikein kunnolla...

      Poista
  16. Onpas ihanaa, kun voi vihdoin kaivautua vällyjen alta ja nauttia terassista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihanaa kun tulee kesä! Tosin juuri nyt olen täällä villasukat jalassa... ;)

      Poista