lauantai 6. joulukuuta 2014

Tumppusukkainen itsenäisyyspäivä ♥

Itsenäisyyspäivä valkeni - tai valkeni ja valkeni - harmaana ja sateisena. Se ei haittaa, sillä viikonloppu onkin tarkoitus viettää tumppusukat jalassa, ilman kiirettä minnekään, joulupuuhia touhuten.


Ei ole muuten ihan helppoa pitää viikonloppua täysin vapaana kaikista menemisistä ja aikatauluista, vai onko teillä? Kun jokainen perheestä "ihan vain tekee nopsaan" jonkun jutun, on päivä sitten jo pitänytkin aikatauluttaa kuljetuksineen ja ruokailuineen. Tai noin minusta ainakin tuntuu.

Nautin siitä kun voi olla sisällä variksenpelättimen näköisenä, järkyt polvista lähes puhkihintyneet (mutta ah, niin käyttäjälleen muotoutuneet - säästän teidät kuvamateriaalilta) kotihousut jalassa, ruuan voi tehdä silloin kun on nälkä, eikä siinä välissä kun yksi tulee kotiin ja toinen on lähdössä omaan menoonsa ja piparit voidaan leipoa silloin kun tuntuu siltä. Illan hämärtyessä voi vetää pipon silmille ja lähteä tekemään pienen ulkoilun, haukkaamaan raitista ilmaa, ennen vetäytymistä tv:n äärelle katsomaan juhlia. Puuhaa tähän päivään varmasti tulee mahtumaan, mutta ilman aikatauluja.


Rauhallista, tunnelmallista itsenäisyyspäivää sinullekin! Sytytetään illalla kynttilät ikkunalle 97-vuotiaan Suomemme kunniaksi.

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

23 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää Anu! Kiva sinivalkoinen kynttilä! Voi huoletta pitää käpyjä samalla lautasella.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Taina! Tämä kynttilä on tosiaan led-kynttilöitäkin turvallisempi ;) Kävyt eivät olekaan mitä tahansa käpyjä, vaan upouusia, eilen lahjaksi saamiani kaneliomenan tuoksuisia käpyjä. Oikeita, puhdistettuja käpyjä, jotka ovat saaneet hieman tuoksua suomuihinsa. Aika hauskoja. Tulossa on kuulemma myös esim. tervantuoksuisia käpyjä, jotka kastetaan kynttilämassaan eli niitä voi käyttää sytykkeinä vaikka mökkisaunalla.

      Poista
    2. Oi, oi! Kuulostaapa kivalta!:)

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää! ..ja rentoa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Anne sinulle! Rentoilu on tosiaan onnistunut tänään. Voi olla, että huomenna tekee jo mieli poistua jonnekin kodin seinien ulkopuolellekin ;) Vaikka rentoiluahan sekin on kunhan vain ei tarvitse katsoa kelloa.

      Poista
  3. Ihana kynttilä, taidan napata idean ensi vuodelle eskarilaisille. Tunnelmallista Itsenäisyyspäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilä on Johanna viime vuodelta, mutta kumpikaan tytöistä ei tunnustanut (muistanut) tehneensä sitä. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että tuskin se on kotitontunkaan askarteluja ja niin löytyi tekijän nimi kynttilän juurelta. Hauska idea minustakin ja onnistuu varmasti eskarilaisten kanssa.

      Poista
  4. Ihana kynttilä <3 Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kynttilän uskaltaa S jättää vartioimattakin ja vakuutusyhtiöt tykkäävät ;)

      Poista
  5. Kaunis asetelma. Rauhallista itsenäisyyspäivää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Ja samoin kiitos, tunnelmaa teidänkin itsenäisyyspäivään ♥

      Poista
  6. Ihanaa, rentoa itsenäisyyspäivää <3
    Minunkin juhla-asuni on vanhat verkkarit, mies näyttää
    komeilevan raappahousut jalassa, ollaan me näky :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama pukukoodi siis Teija. Näissä vermeissä on hyvä lähteä illalla kommentoimaan linnanjuhlien asuja. Oma tyylitaju ja asiantuntemus oikein huokuvat meidän kotikommentaattoreiden olemuksista ;) Ja samoin kiitos, ihanaa itsenäisyyspäivää teillekin!

      Poista
  7. Tähän päivään herättyäni, joskus puolen päivän aikaan, kiireettömän "aamupalan" jälkeen suuntasimme Ellan kanssa Mimmin Kirppikselle ja Turku Design Now-joulumyyjäisiin. Kaikenlaisia aarteita löytyi. Nyt ruudun ääreen Linnan juhlien pariin ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viimeisestä Kati! Oli kiva ilta ja tuo paperitimantti on ihan timantti. Tykkään kovasti kuten toisestakin paketin sisällöstä, kiitos! Teidän päivä kuulostaa tosi kivalta. Uskon, että tuolta reissulta on varmasti löytynyt aarteita.

      Poista
  8. Tunnelmallista iltaa myös täältä teille! Kotoisessa kotimekossa täälläkin ja päivä mennyt leppoisasti. Nyt katsotaan pukuloistoa Helsingistä. Hieno, askarreltu kynttilä! Nuo on kiva säilyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitähän alkaa olla jo kunnon itsenäisyyspäivän kotiasuklaani kasassa ;) Upeita pukuja näytti olevan linnan juhlassa, vaikka toisaalta mitään aivan huikeaa yhtä ylitse muiden pukua ei ainakaan vielä ole omaan silmääni osunut. Ihanaa iltaa Hannis!

      Poista
  9. Tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltaa! Sinulla on siellä ihana "kynttilä". Meillä täällä palaa kaksi perinteisempää sini-valkoista. Päivä on kulunut jouluisissa puuhissa, pipareita ja kortteja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta Nainen Talossa! Meillekin sytytettiin kaksi perinteistä sinistä kynttilää ikkunalle illalla. Tämä on "palanut" kuitenkin koko päivän tässä asetelmassa ja loistaa varmasti vielä huomisenkin :;)

      Poista
  10. Eilinen harmaus on onneksi takana ja meille on tullut hiukan lunta :) Ihana kun ulkonakin näkee nenänpäätä pidemmälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnellista SJ! Meillä eilen ropisi vettä oiken taivaan täydeltä ja lapset ovat ihan huolissaan, että joulukuu on jo pitkällä, eikä lumesta tietoakaan. Toivottavasti lumi on pysynyt teillä ja saatte nauttia siitä pidempäänkin!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Sike ♥ Ikääkin kynttilällä on enemmän kuin muistin. Kiva minustakin.

      Poista