keskiviikko 6. elokuuta 2014

DIY Sänkytuunailuja

Tulevan ekaluokkalaisen huoneen päivittäminen eskaritytön huoneesta koululaisen huoneeksi jatkuu. Nyt vuorossa oli jatkettavan sängyn vaihtaminen pidemmäksi.

Vanhempani ovat säästäneet vanhan sänkyni ja koska sänky oli antanut jo aikaisemminkin hyviä unia, päätettiin siitä tehdä kuopukselle ikioma peti. Kellertymään päässyt mäntysänky ei kuitenkaa ollut sellainen, joka olisi sopinut kuopuksen huoneen tyyliin. Sitä piti siis hieman tuunailla ja niinpä sänky sai valkoista maalia pintaansa.


Valkoinen väri ei ollut kuitenkaan ihan täysin mieluisa kuopukselle; sängyn olisi pitänyt olla pinkki. Ihan ehdottomasti pinkki. Joku maalaa huonekaluja suitsaitsukkelaan ja saa aikaan aina loistavan lopputuloksen. Minä en ole noita tyyppejä. Valitettavasti. Saan aikaan valumia ja epämääräisiä kasoja, vaikka kuinka yritän olla huolellinen. Tästä syystä en innostunut parin vuoden päässä siintävästä saman sängyn uudesta hionta- ja maalausoperaatiosta. Piti keksiä kompromissi.

Tehdäänkö sängyn päätyyn pinkki pilvi? JOO! Ensimmäinen versio washiteipillä tehdystä pilvestä näytti hyvältä, mutta teipit eivät pysyneet kiinni, vaan lähtivät rullautumaan.


Uusi versio tehtiin pinkillä kontaktilla ja nyt pysyy kiinni. Kuopuksen ystävän huoneesta pihistin idean lisätä pilveen muutamia timanttitarroja kimaltelemaan. Pääsipä pilven vierelle vielä lentelemään pari kuopuksen askartelemaa unilintuakin.


Koulun alkaminen jännittää alokasta selvästi ja tytsän unet ovat olleet aavistuksen verran katkonaisia parina viime yönä. Toivotaan, että tämä hattarapilvi unilintuineen rauhoittaisi perheemme yöelämää.

Mukavaa päivää!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi. 


12 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo pinkki pilvi! Ja ehdottomasti hyvä ajatus tuon maalaamisprojektin välttäminen :) Miten sitä muistaakaan omaa koulun aloitusta ja sitä jännittämistä! Ekat päivät ovat aika uutta maailmaa pienelle ihmiselle ja sitä vaan jännittää asioita, mitkä on uusia ja tuntemattomia. Näihän se meillä aikuisillakin. Minuakin jännittää tulevan sunnuntain kirppis, miten onnistumme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sängyn nykyversio on Kati tosiaan huomattavasti pinkiksi maalattua versiota helpompi tuunata siinä vaiheessa kun pinkki väri ei enää iske. Koulun alkaminen on tosiaan koko perheelle jännittävää aikaa. Voipi hyvin olla, että omatkin yöuneni käyvät katkonaisemmiksi kun tiistain h-hetki lähestyy... ;) Sunnuntaikin on mielenkiintoinen päivä! Uskon kyllä, että päivästä tulee tosi kiva!

      Poista
  2. Tosi kiva idea ja oikein onnistunut lopputulos! :) Tuo pöllötyyny on myös niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Taidat olla hieman kauempaa, mutta jos haluat ajella kesäretkelle sunnuntaina Lietoon Åblogien kirpparille, niin noita pöllötyynyjä on tulossa myyntiin sinnekin kaikenlaisilla ihanilla kuoseilla ;)

      Poista
  3. Ihana sänky tuli. Minullakaan ei tahdo washiteipit pysyä seinällä, vaikka niiden ilmeisesti pitäisi pysyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JohannaL! Olin hiukan yllättynyt teippien rullautumisesta, sillä minulla on kalenterin takana maalattu vanerilevy, johon teippaan kuukauden kalenterisivun aina samaisilla teipeillä ja siinä ongelmaa ei ole. Taitavat washit olla hiukan kranttuja mihin liimautuvat kunnolla ja mihin eivät ;)

      Poista
  4. Oikein ihastuttava kompromissi! Ja oikein kiva koko blogi! Arvaa vaan, olenko minäkin nyt tykästynyt minttuiseen vesimelonisalaattiin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompromissi tyydytti tosiaan sekä äitiä, että tytärtä Maria. Näillä helteillä tuota salaattia voisi syödä vaikka koko ajan. Kiva kuulla, että löytyy muitakin tykästyneitä :) Ja ihanaa kun jätit kommentin - kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista
  5. Voi miten ihana idea. Varmasti uni tulee taas hyvin kun ensijännityksesä on selvitty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja eiköhän se mene juuri noin Minna - tai ainakin siihen täytyy uskoa ;)

      Poista
  6. Kiva idea ja muutenkin söpöjä yksityiskohtia!
    Tänään eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja jäin saman tien lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit Emilia! Tervetuloa lukijaksi - hienoa, että löysit tänne :)

      Poista