keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kynttilänjalkatuunailuja

Mitä saadaan kun yhdistetään nahkapala ja euron hintainen venäläinen retrokynttilänjalka? Olimme jokunen viikko sitten bloggareiden kanssa tutustumassa Turun Ekotorilla ja mukaani tarttui tuo puinen kynttilänjalka. Muun muassa...




Olen jo jonkun aikaa etsinyt valkoista keraamista kynttilänjalkaa, joka olisi saman muotoinen kuin tämäkin. Ajatuksena on ollut tuunata se nahkasomisteella tähän päivään. Keraamista ei ole löytynyt, mutta nyt löytyi puinen ja pääsin toteuttamaan ideaani.





Lähtötilanne oli tämä. Olin jo aikaisemmin ostanut kauniin väristä nahkaa. Nahka oli niin pehmeää, ettei se yksinkertaisena toiminut somisteena. Leikkasin siis kaksi palaa, jotka liimasin yhteen. Sen jälkeen liimasin ne kiinni kynttilänjalkaan pyöristettyäni suikaleen toisen pään istumaan kauniimmin kynttilän pidikkeeseen.







Alunperin ajatukseni oli naputella verhoilunaula vielä viimeiseksi silaukseksi pitämään nahkasomistetta paikoillaan, mutta kynttilänjalan puu oli niin kovaa ja naulan paikka hankalassa paikassa, että aikani naputeltuani päädyin katkaisemaan naulan ja liimaamaan vain sen kannan  koristeeksi suunnittelemaani paikkaan.






Mitä tuumaat, kannattiko tuunaus? Kynttilänjalkaan pääsi viime joulun alla tekemäni mehiläisvahakynttilä. Helppo diy-idea sekin jos kaipaat ideaa pienelle itsetehdylle joulumuistamiselle.

Ja hei, siellä Turun Itäharjun Ekotorilla oli vaikka mitä mielenkiintoista; sekä tuunattavaa, että ihan heti käyttöön otettavaakin tavaraa. Myymälä on siisti ja avara, eikä siellä tuoksu vanha tavara. Kannattaa käydä tutustumassa jos niillä suunnilla liikut!

Mukavaa viikon jatkoa!
Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

21 kommenttia:

  1. No jopas tuli loihdittua oikein design-tuote! Tyylikäs kuin mikä ja sopii hyvin teille.
    Muuten olitkos se sinä, kun suosittelit mua tekemään postauksen meidän vanhoista värilaseista joskus? Jos olit, kiitos siitä. Pölyjä pyyhkiessä sain sellaisen nyt aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vai oikein design-tuote - kiitos ;) Olen hyvin voinut ollakin minä kun olen pyytänyt värilasipostausta. Ihania laseja teiltä löytyikin. Kävin heti eilen kurkkimassa postauksesi Celia.

      Poista
  2. Kannatti tuunata, tuli tosi kivan näköinen kynttilänjalka.
    Mitäs nuo ihanat sienet ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos Outi! Sienet ovat ihanien ystävien Tanskan tuliaisia. Vaikka sienet ovat puuta, niin muistuttavat yksityiskohdiltaan tosi paljon oikeita sieniä. Minusta tosi kivat.

      Poista
  3. Helppo ja todella kannattava tuunaus! Kaunishan siitä tuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Eikä mennyt kauaa tässä tuunauksessa - sopii siis mainiosti minulle :)

      Poista
  4. Miten ihana tuunaus <3 Ajatella miten pienellä muutoksella loihdit
    vanhasta kynttilänjalasta uuden ja trendikkään! Mulla on pari
    kynttilälyhtyä, joissa on nahkaiset kahvat. Niissä on samaa henkeä
    kuin sun loihtimassa kynttilänjalassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan heikkona nahkasomisteisiin tällä hetkellä. Jo pienellä nahkayksityiskohdalla saa ison muutoksen aikaiseksi kaikenlaisiin tuotteisiin. Teidän kynttilälyhdyt on varmasti ihanat myös Teija ♥

      Poista
  5. Nahka tuo vaan sitä jotain, kaunis tuunaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä Suffeliini! Jo pieni nahkatägi tuotteessa on kiva yksityiskohta.

      Poista
  6. Vau, tosi tyylikäs tuunaus! Mistä tuon nahkapalan olet hankkinut? Roikkunut omalla ostoslistalla jo ties kuinka kauan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä meidän lähellä on nahkaompelimo Heidi. Kävin kysymässä sieltä jämäpalaa ja niissä olikin varaa valita vaikka kuinka eri sävyjä ja värejä. Ja hintakin oli oikein hyvä.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, täytyy käydä kyselemässä. :)

      Poista
  7. Oi, miten ihania nämä diy-jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Heli! Isot jutut jäävät monesti ajan puutteen vuoksi toteuttamatta, mutta tällaisia pieniä on helppo tehdä sopivassa välissä. Niitä tehdessä saa aina hyvän mielen itselleen.

      Poista
  8. Hienoa! Siitä tuli todella kaunis ja kivat ovat sienetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna! Sinulla taitaa tämän tyyppistä materiaalia olla päivittän ympärilläsi oikein reilusti. Olet aitiopaikalla nappaamassa kiinni helmistä ♥

      Poista
  9. Tulipas siitä hieno! Minusta parempi kuin keraamisesta olisi voinut tulla :) Kivasti sopii sienet tunnelmaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati kynttilänjalan löytöavusta! Ilman sinua olisi saattanut jäädä jalka huomaamatta kun etsin vain sitä keraamista. Ja nuo sienet... ne ovat niiiiin ihanat - hyvällä maulla valitut, kiitos ♥

      Poista