maanantai 12. joulukuuta 2016

DIY Kuusikoriste

Kynttilänjalkatuunailusta innostuneena jatkoin vielä hetken nahkapalaseni seurassa. Niin syntyivät nämä nahkakuuset.

Jostain syystä minun jouluni tulee itse tehden - ja nimenomaan tämän tyyppisiä asioita tehden. Johtuneeko siitä, että askarrellessa tai jotain pientä näperrellessä tulee pysähdyttyä ja irrottauduttua arjen normaaleista hulinoista.




Idea on taas helppoakin helpompi: taitoin nahan kaksinkerroin (taitekohta saa jäädä kuusen alaosaksi), leikkasin simppelin kuusen ja samalla kun liimasin kuusen puolikkaat yhteen, liimasin kuusen väliin ripustuslenkin.






Nahkakuuset käyvät somisteiksi paketteihin. Ne näyttävät erityisen hyviltä ruskean tai mustan voimapaperin päällä. Myös joulukräkissä tai -kuusessa ne ovat kauniita tai niillä voi viimeistellä tuliaiseksi annetun jouluviinin.

Tähän vielä pieni havunoksa koristeeksi, niin pullo on lahjamaisempi ja mukavampi antaa kuin pelkkä pullo. Pullon kaulaan tulevassa koristeessa kannattaa varmastikin käyttää hieman pehmeämpää nauhaa ripustuslenkkinä, jotta kuusi laskeutuu kauniimmin.




Tällaisia näpertelyjä täällä. Tämä viikonloppu onkin mennyt nurkkia siivotessa. Nyt on osa nurkista siistempiä, mutta tuloksena on tuhat ja yksi nyssäkkää keskellä kotia. Seuraava vaihe olisi kuljettaa nyssäkät lahjoituskohteisiin, kierrätykseen tai kirpparille.

Siivouspuuska ei liity mitenkään jouluun, mutta pihavaloja kytkemään tulleen sähkömiehen piti päästä vaatehuoneen sähkötaululle töihin ja lattialle piti aurata hänelle kulkureitti. Siitä se inspiraatio sitten lähti. Samalla tuli käytyä myös kaaoksen vallassa oleva kodari läpi. Odottamattomilla asioilla on joskus iso vaikutus pitkään takaraivossa olleen todo-listan purkamiselle...

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

14 kommenttia:

  1. Hauskasti nahka näyttää ihan piparilta :)
    Kivaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niinpä näyttääkin nyt kun sanoit Outi :) Mukavaa pakkaspäivän jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kauniita koristeita! Noitahan voisi askarrella joulupakettien kylkiin :). Meillä pitäisi tuota raivaamista myös tehdä, ihan kamalasti kertyy kaikkea nurkkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketin kyljessä voisi olla hauska myös vähän pienempikin kuusi - tai nahkainen "pipari"sydän. Ja hei, ihan hurjaa vauhtia tuntuvat nurkat täyttyvän. Ihana kuulla, että muillakin Anu :)

      Poista
  3. Tosi simppelit ja kauniit kuuset! Käykö tuohon mikä tahansa liima vai pitääkö käyttää erikoisliimaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Käytin ihan tavallista Erikeeperiä ja se näyttää pitävän hyvin nahan palat yhdessä.

      Poista
  4. Hei se kynttilänjalka on NIIN hieno tuunauksesi jälkeen ja kivat nuo nahkakuuset myös! Mä löysin askarteluihin sellaista pehmoista nahkajäljitelmänauhaa, jota käytin Kukkatalon koristeaskarteluissa. Huomasin nimittäin, että monet nahkanauhoista olivat jäykkiä, nyt mulla on niitä useampaa eri väriä.;)) Mitähän keksis?!:)

    Mukavaa viikkoa Anu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Taina ♥ Tuollainen pehmeä nahkanauha on askarteluissa tosi kätevää. Minullakin oli sitä kun viime vuonna kiersin kynttilöiden ympärille puuhelmien kanssa. Se asettuu hyvin paikoilleen eikä tönkötä suuntaan tai toiseen. Vai on sulla runsauden pulaa :) Nauhalla saa ainakin helposti tuunattua kynttilöitä, vaaseja, kukkaruukkuja tms vain kieputtamalla nauhaa ympärille. Tai sitten teet hienoja paketteja voimapaperista ja nahkanauhasta - koristeeksi pala havua pihalta. Kyllä sä keksit vaikka mitä (vaikka tuo taisi kyllä ollakin retorinen kysymys sulta)!

      Poista
  5. Kivan yksinkertaiset kuuset/koristeet. Itse tekeminen kuuluu myös minun jouluuni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallisessa näpertämisessä on oma taikansa. Kiva, että on muitakin joulun tekijöitä ♥

      Poista
  6. Oi kuinka kauniita koristeita ja nämä taatusti säilyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina! Säilyviä ovat, eivätkä nämä kuuset myöskään varista ;)

      Poista