torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannus ilman hyttysiä

Juhannus ilman hyttysiä? Noinkohan se onnistuu, mutta jos edes ilman ihan vieri vieressä olevia kutisevia hyttysen pistoja, niin kiva olisi.




Juhannusvalmisteluja on tänään tehty vesisateessa. Kuopus päivitteli ruokakaupassa moneen kertaan ostosten määrää ja sen jälkeen kävin vielä torilla, jossa omat käteni meinasivat loppua ihan väkisin kesken. Miten torilla aina innostuukin keräämään koriinsa vaikka mitä ihania marjoja ja kasviksia.

Meillä juhannukseen kuuluu hyvä ruoka ja toiveissa olisi, että näillä ostoksilla selvittäisiin helpostikin pyhien yli ilman uutta ruokakauppakäyntiä.






Meillä ei ole mökkipaikkaa, jossa juhannusta voisimme viettää, mutta jo useampana vuonna olemme viettäneet juhannuksen kotona. Mahdollisimman pitkälle vielä nimenomaan vielä kotiterassilla. Jos lämpötila laskee hytisyttäväksi, vedetään filtit niskaan ja yritetään selvitä ilman sinisiä huulia ainakin juhannusaterian yli. Siinä on oma tunnelmansa.





Tänä vuonna hyttysiä tuntuu olevan aivan hurjasti. Kiitos ihanan kampaajani, sain tietää citronella pelargonista (pelargonium citrosum) ja kävin hakemassa sellaisen terassin pöydälle. Kasvi tuoksuu hyvin voimakkaasti sitruunalle ja sen pitäisi pitää hyttysiä loitommalla. Aika näyttää miten kasvi toimii, mutta jos ei muuta, niin tuo tuoksu on ainakin ihana.






Jos hyttynen kuitenkin pääsee ohittamaan tuon karkottimen ja pistää, tiesi viikon Turun Sanomat kertoa, että ratamonlehti, jota on pehmennetty rullaamalla pulloa lehden päällä, auttaa kutinaan kortisonin ja muiden apteekkituotteiden ohella. 

Oikein ihanaa, rentoa juhannusta!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

39 kommenttia:

  1. Tuollaisesta hyttyskarkottimesta en tiennytkään! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mullekin uusi juttu Satu. Toivotaan että karkotin toimii - jos ei muuten niin henkisesti ainakin ☺

      Poista
  2. Oikein kivaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta ba toivotaan vähän hyttysiä.

    VastaaPoista
  4. Ah, tännekkin toivotaan juhannus ilman hyttysiä! Mies osti hyttysansan ja taitaa se jollain lailla toimia - ei ehkä ihan niin hirveästi ole nyt häirinneet. Hyvää juhannusta hyttysistä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teitä onnellisia Sirpa! Onko teidän ansa siis sellainen kaasulla toimiva? Niitä on ainakin kovasti kehuttu. Toimii varmasti meidän kasvia tehokkaammin 😉

      Poista
  5. Täälläkin vietetään juhannus omalla terassilla ja toivottavasti poutasäässä. Jos tuo sitruunapelargonia ei toimi, niin virittele pöytätuuletin pöydälle - auttaa kummasti (ilman niitä sukkahousuvirityksiäkin 😂)
    Ihanaa juhannusta sinne 🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehdin jo ajatella että ehdotat niitä tuulettimen ilmavirrassa liehuvia sukkiksia Anu 😂 Mutta joo, tuuletin on varmasti toimiva konsti myös. Hyttysiä harvemmin on isosti tuulisella säällä.

      Poista
    2. Niin ja kivaa tertsujuhannusta sinne teillekin!

      Poista
    3. Siinähän menisis kyllä ihan feng shuit pipariksi jos ne nylonit laittais liehumaan 🙈

      Poista
    4. Niinpä 😃 Toisaalta juhannuksena liputetaan muutenkin ja voisi olla kovastikin hienon näköistä liputtaa sukkiksillakin joiden toinen lahje on sininen ja toinen valkoinen 😂😉

      Poista
  6. Tuo pelargonia on minun makuun; siis superihana, vaikka se ei hyttysiä karkottaisikaan. Tykkään itse sen tuoksusta. Tuo mieleen mummolan.

    Lukuisat juhannuksen pohjoisessa viettäneenä nämä eteläisen Suomen sääsket eivät ole juuri hetkauttaneet suuntaan eikä toiseen. Eivät ole nimittäin mitään verratuna pohjoisen Suomen sääskimassoihin; puskapissallekaan ei siellä pääse ilman, että alkkareissa on sata sääskeä. Argh.

    Mutta totta on, että tänä vuonna täällä meidänkin maisemissa hyttysiä on enemmän kuin useampaan vuoteen. Ja isoja.

    Ihanaa juhannusta Anu <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on tosiaan ihana rva Sana! Ja sulle tulee vielä kauniita tuoksumuistoja mieleen, oi... ❤ Pohjoisessa iniseviä ystäviä on kieltämättä ihan eri tavalla ja niihinkin kai tottuu. Jos ei muuten niin ainakin loppukesällä ei pistot kutita enää kuten alkukesällä. Hyvää juhannusta, hyttysillä tai ilman - ja mieluummin ilman 😉

      Poista
  7. Tuota hyttyskarkotinta en tiennyt :) Eilen yritin kitkeä muutaman rikkaruohon ja hermot meni hyttyshyökkäyksessä!!! Seuraavana iskin käteni nokkoseen. Siinä sitten äkäillessä ja raapiessa polttavaa kättä, neiti tokaisi, että hiero siihen jotain lehteä, niin helpottaa. Näin tein, ja totta turisi, auttoi. Sisällä googlasin ja päädyin kotikonsteista hieromaan polttamaa etikalla. Avot, toimi ♥ Hyttysetöntä ja poltevapaata juhannusta teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan äh! Sun ei ollut selvästikään tarkoitus kitkeä eilen ;) Onneksi on jälkikasvu, jolta löytyy apu yllättävissäkin tilanteissa. Hyvä tietää tuo etikkajippokin, uusi juttu mulle. Meillä on nokkosia sen verran paljon, että polttamia tulee useamman kerran kesässä. Ja hei, mä yritän ennättää lukea sun sähköpostin ajatuksella nyt viikonlopun aikana - palataan siihen siis. Oikein ihanaa juhannusta teille - onko kattojuhlat tiedossa taas ;)

      Poista
  8. Ihanaa juhannuksen aikaa teille sinne terdelle <3 Toivottavasti citronella toimii! Tai sitten vaan filttiä tiukasti jalkojen ja koko kehon ympärille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kiitos Teija teidän perheelle! Filtti on ollut kovassa käytössä juuri noin - ja taitaa olla tarve jatkaa samalla linjalla tästä eteenpäinkin. Mutta hitsit tuota hyttysmäärää. Hain äsken pari pionin oksaa sisälle ja heti tuli ihan hurja hyökkäys paljaisiin sääriin. Äh, ei kiva. Mutta niinhän sanotaan, että kun nyt antaa pistää, niin myöhemmin kesällä ei tunnu enää missään. Sillä uskolla mennään :D

      Poista
  9. Oi, tuollaista karkotinta en tiennytkään. Juuri mietin että mitä keksimme, jotta hyttyset eivät "pilaa" huomista ruokailua ulkosalla. Mahtaakohan huomenna olla vielä puutarha auki, että itsekin saisin oman karkoiytimen haettua.
    Oikein mukavaa ja aurinkoista Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tuntui ainakin, että näitä oli hiukan hankala löytää. Kyselin useammalta puutarhalta ja kukkakaupasta ennen kuin löysin. Saattaa olla, että perinteinen savukierukka on helpompi löytää ja teholtaankin parempi ;) - tämä on tokin kauniimpi ja paremman tuoksuinen. Hyvää juhannusta sinullekin!

      Poista
  10. Tuota voiskin kokeilla - järkihän noiden itikoiden kanssa meinaa kyllä tänä kesänä mennä :) Tänään nappasin auringonottoon kaveriksi tuulettimen, kun sinnekin yrittivät tunkea, ehkä se jotain auttoi :) Ja mies osti sen jonkun karkottimen - testasi autotallissa ja se toimi. Vaan onpas sillä kyllä hintaa, jos niitä uusia kapseleita siihen ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki keinot siis käytössä Katja 😃 Eipä kai näistä pitäisi välittää mutta hiukan ikävämpi on istua ulkona kun ympärillä pörrää koko ajan parvi valmiina hyökkäykseen.

      Poista
  11. Menee niin herrrmot noiden hyttysten kanssa! Ei auta savut, eikä myrkyt. :/ Anoppi sanoi, että heillä ei ole yhtään hyttysiä. Voitko uskoa! Asuvat meidän ja teidän välissä. :D Ei anneta hyttysten pilata keskikesän juhlaa nyt kun on niin ihanaa keliäkin luvattu. Oikein rentoa juhannusta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meinaa välillä mennä hermot ja myös näiden kutisevien näppyjen kanssa Heidi ;) Voi onnellista anoppiasi jos hyttyset ovat antaneet heidän olla rauhassa. Toivotavasti jatkossakin! Mutta ei me pienten inisijöiden anneta juhannusta eikä kesää pilata. Todellakaan! Leppoisaa juhannussunnuntain jatkoa teillekin!

      Poista
  12. Oho, kiinnostava tuo sitruunapelargoni! Iloista juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava on minustakin! Tuoksu on ihanan sitruunainen. Sitä en osaa sanoa onko meillä ollut nyt vähemmän hyttysiä kuin ilman kasvia, mutta kiva kasvi joka tapauksessa. Mukavaa juhannussunnuntain jatkoa sinullekin Yrtteilijä!

      Poista
  13. Piti vielä sanoa, että pihatähtimöä eli tutummin vesiheinää voi hieroa itikan pistoihin. Pitäisi auttaa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pihatähtimö pitää vielä testata. Ratamoa olen nilkkoihini jo hieronutkin ;)

      Poista
  14. Täällä myös nautittu koti juhannusta terdellä =) Meillä vain on mennyt juhannus sen rakentamisessa. No onneksi eilen rauhoituttiin myös syömään ja istuskelemaan ja ihan vain nauttimaan. En ole kaivannut mökkijuhannuksia, kun oma terassi ja piha on niin piilossa naapureilta =) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on ollut reipas juhannus! Tuo on minusta ihan paras kombo, että puuhataan jotain yhdessä ja sitten rentoudutaan kunnolla. Ja on ihanaa kun koti on niin kiva paikka, ettei sieltä tarvitse aina lähteä merta edemmäs kalaan kun etsitään paikkaa rentoutumiseen ♥ Ihanaa juhannussunnuntain jatkoa sinne kaupungin toiselle laidalle Suveliina!

      Poista
  15. Oma terassi juhannuksena on se paras paikka! Vuosia vietetty kaupunkijuhannus ja on niiiiin mukavaa ja vaivatonta. Sopii keliin kuin keliin :)
    Toivottavasti selvisitte voittajina hyttysistä. Meillä ei jostain syystä ole moista ongelmaa. Ei ole mitään vesistöjä ja kosteikkoja niin lähellä...
    Leppoisaa oloa toivotellen, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olisi kiva viettää juhannusta (tai kesäpäivää ylipäätään) meren äärellä, mutta minulle sopivat mainiosti myös nämä kotijuhannukset. Kaupunkijuhannuksen viettäjien määrä on tainnutkin kasvaa kovasti viimeisten vuosien aikana. Hyttysistä selvittiin voittajina! Filttiä paljaiden nilkkojen päälle, niin ainakin muutama pisto jäi saamatta. Rentoa juhannussunnuntain jatkoa Celia sinullekin!

      Poista
  16. Mä ostin terrasta sellasen hyttyskarkottimen joka maksoi alle 30e. Ja toimii! Meillä on aina älyttömästi hyttysiä, vielä kun asutaan täällä melkein metsässä. Ihanaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin tuon Terran karkottimen ja jos päädyin oikeaan, niin niitä pitäisi olla myös esim. Motonetissa. Kiitos vinkistä Johanna, taidan käydä hakemassa meillekin samanlaisen :) Hyvää juhannuksen jatkoa teillekin!

      Poista
  17. Musta juhannuksen vietto kotona on ihan parasta. Asun kylässä, jossa on paljon kesämökkejä. Tuntuisi aivan järjen vastaiselta lähteä johonkin mökille sieltä. Tällä kertaa juhannus sujuu kyllä järven rannalla vanhempieni luona. Täällä on joku miljoona hyttystä. Mukavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, teillä on varmasti kivat puitteet kotonakin Kati! Totta, miksi pitäisi välttämättä lähteä aina jonnekin. Meillä ei ole vettä näköpiirissä, mutta uimarannalla on käyty kolmeen kertaan pyhien aikana. Vesimaisematkin on siis ehditty saada :)

      Poista
  18. Tuoksupelargonia on ihana. Ostin tänä vuonna vihdoin omakseni sellaisen, mutta en ole älynnyt viedä sitä ulos! Kasvattelen vaan keittiön ikkunalla Ü Joskus hieraisen lehdestä tuoksua nilkkoihin ja ranteisiin.
    Parhaaksi hyttyskarkoittimeksi olen kokenut hyttyslyhdyn, joita olen ostanut KodinKukista (puutarha.com) verkkokaupasta. Tämäkään ei tehoa kaikkiin hyttyslajeihin, mutta juhannuksena sai melko rauhassa istuskella rantasaunan verannalla :) Ja hyttysenpiston aiheuttamaan kutinaan on apu lähellä (vähän iljettävän kuuloinen kylläkin) - oma sylki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tutustua tuohon hyttyslyhtyynkin, kiitos kun vinkkasit Sari! Ja jep, sylki meilläkin on käytössä kutinan lievittämisessä. Siitä hyvä, että se kulkee aina mukana :) Enpä tiennytkään, että tämä pelargonia pärjää sisälläkin. Täytyy muistaa loppukesällä siirtää sisäpuolelle ja yrittää pitää hengissä seuraavaan kesään asti. Tuoksu jää tosiaan voimakkaasti iholle jos lehtiä hieroo varovasti.

      Poista