keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tuolipariskunta ja vinkki blogikirpputorista

Pikkuhiljaa alkaa meidänkin kotiin hiipiä vanhempia esineitä. Olen alkanut vasta viimeisen vuoden aikana nähdä vanhojen esineiden kauneuden ja tuolla vasta avatulla silmällä bongasin nämä tuolit miehen mummon jäämistöistä, kierrätyskeskukseen matkalla olleesta kuormasta.




Tuolit muuttivat varastoomme jo alkuvuonna, mutta viime viikonloppuna kaivoin ne sieltä esille ja aloin mallailla niitä yöpöydiksemme. Tuo ruskeiden sävyjen sekamelska pistää silmään, mutta toisaalta en millään malttaisi lähteä peittämään tuolien näkemää elämää maalin alle. Hyviä vinkkejä otetaan mielellään vastaan miten saisin sängyn, lattian ja tuolit istumaan toisiinsa kauniimmin.




Mansikkatilan mailla -blogin Taina iloitsi juuri uusista Bonanza-tuoleistaan. Epäilen, että nämä meidän tuolimme eivät ole Bonanzat, vaikka hyvin samanlaiset ovatkin, tuolien pohjassa kun lukee Jugoslavia. Mutta osaatko sanoa, mistä Bonanzat tunnistaa?




Oletko muuten huomannut muista Åblogeista, että tulossa on taas Åblogien kirpputori? Kirppari järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja tapahtuman suosio yllätti meidät järjestäjät aivan täydellisesti. Tänä vuonna mukana on enemmän bloggaajia ja ystäviä myyjinä, joten aarteita löytyy varmasti. Liikenneasioihin on myös tehty parannusta: paikalla on liikenteenohjaajia ja parkkitiloja on kasvatettu.



Tapahtuman Facebook-sivulta löytyy jo nyt ennakkotietoja myyntiin tulevista tavaroista ja mukana on todellakin aarteita. Tervetuloa mukaan! Klikkaamalla itsesi tapahtuman FB-sivulle osallistujaksi saat kaikki tiedot jo tuoreeltaan.

Tapasin tänään maailmalla asuvan, koti-Suomessa nyt lomailevan hyvän ystäväni ja illan höpöttelyt piristivät näköjään niin, ettei silmäluomia meinaa millään alkaa painaa. Nyt täytyy kuitenkin mennä peiton alle yrittämään treffejä nukkumatin kanssa. Hyvää yötä kaikille muille yökyöpeleille ja hyvät huomenet aamun virkuille!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

Anu


27 kommenttia:

  1. Terveiset saaristosta! Zoomailen täällä kivoja kuviasi. Hieno tuoli ja lehti pullossa sopii perfect. Tulee idea petauksen helmalakanasta. Tykkäätkö pellavasta? Voisi myös olla muutakin kangasta ja huppu sängynpäätyyn samasta kankaasta... jos raskit sen peittää. Lattia ja tuoli kun näyttävät samalta sävyltä. T; Hannis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannis terkuista ja vinkeistä ♥ Olette olleet ihanissa maisemissa... Tykkään pellavasta ihan valtavasti. Olen aivan hurahtanut noihin pellavalakanoihin, joten samaa materiaalia oleva helmalakana olisi varmasti kivan näköinen ratkaisu. Ehkä se päätyhuppukin. Tuo ratkaisu olisi helppo toteuttaakin.

      Poista
  2. Vanhst tavarat sopivat kyllä sisustukseen missä uudetkin.Ihana tuo sun tuoli yöpöytänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas yökyöpeli siellä Aikku ;) Hassua miten mieli muuttuu ja erilaiset tyylit alkavat miellyttää. Tuolit sopivat minustakin kivasti yöpöydiksi. Tosin toinen tuoli on vielä eteisessämme - ja se näyttää kyllä kivalta sielläkin.

      Poista
  3. Kauniit tuolit olet bongannut ❤️, ihanat yöpöytinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Parasta näissä tuoleissa on se, että niissä on tarina takana. Selvisi, että ennen muuttoaan miehen mummolle nämä tuolit ovat olleet mieheni lapsuudenkodissa. Ympyrä sulkeutui siis :)

      Poista
  4. Kauniit tuolit, sopivat niin kuin nenä päähän yöpöydiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima ♥ Niin sopivat minustakin. Nyt vain alkoi se perinteinen lumipalloefekti. Vanhat yövalot kun eivät enää näytä kivoilta noilla tuoleilla, joten...

      Poista
  5. Sattuipas sopivasti!;D Kiitos linkkauksesta!<3 Ihanat tuolit, mutta et varmaan ylläty, että tykkään. Visaisia kyselet, sillä mullakin on sellainen olo, etten saisi noita omiani maalata...mutta kun ne nyt on tummat, ja nyt pitäis olla vaaleeta.:P Ei muuta kun sudit sängyn! Kalkkimaalia suosittelen, sillä sen alle ei tarvi mitenkään pohjustaa.:) Tuo pellavahuputus ei kuulosta hassummalta idealta, jos maalaaminen tuntuu liian radikaalilta.<3
    Siihen aitousasiaan vastasinkin jo sun kommenttiin blogissani.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoitukset pitävät taas Taina ;) Meillä tuolien pohjassa lukee enemmän kuin selvästi Jugoslavia, joten eivät nämä ole Bonanzat. Malli on selvästi kuitenkin haettu sieltä. Luulen, että tuo pellavahuputus voisi olla hyvä ratkaisu, sillä sängynpäädyn rimoituksen maalaamisessa olisi melkoinen työ (laiska minä). Ellei sitten löydy joku sävytetty öljy -ratkaisu, jonka pystyisi levittämään liinan avulla ja jolla saisi sävyn lähemmäs tuolia ja lattiaa. Sulta maalaaminen käy selvästi kuitenkin ilman isompaa kynnystä, joten anna mennä vain jos siltä tuntuu!

      Poista
  6. Maalaa sänky jollain sopivalla värillä! :) Tuolien pinta näyttää niin kauniisti kuluneelta että sitä en minä ainakaan raskisi maalata piiloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulumat saavat minustakin näkyä Miina ja tuossa käytössä tuolien ei tarvitse missään nimessä olla sliipattuja. Sängyn maalaaminen olisi yksi ratkaisu, mutta kuten tuossa jo Tainalle kommentoinkin, olen aivan armottoman laiska maalari. Sänky on isäni tekemä, joten myös siinä on oma tarinansa :)

      Poista
  7. Ihanat tulit. Mun mielestä tuolit natsaa sänkyyn ja lattian väriin hyvin. Minusta ei tartte tehä mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Jaana, tuo olisi kaikkein helpoin ratkaisu :) Jotenkin jäin nyt jumiin tuohon pellavahuputukseen, joten katsotaan pysyykö tuo kokonaisuus tuollaisena vai hankitaanko huppuja.

      Poista
  8. Ihana idea yöpöytinä! Täälläkin mummon perintö odottaa eteisessä käsittelyä, pinta on todella huonona, ja tarkoitus olisi maalata se. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, sinullakin on projekti odottamassa Suffeliini :) Näitä juttuja taitaa olla nyt ilmassa aika tavalla!

      Poista
  9. Oi ihanat bonanzat/melkein sellaset! Sängyn maalaus tuli ekana minunkin mieleen, mutta Hannan idea^ on kyllä vielä parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, wannabe-Bonanzat nämä taitavat nyt tosiaan olla Teija :D Olisiko sulla hyvää vinkkiä mistä löytäisin edullista pellavaa tuohon päädyn huputtamiseen. Helmalakanoita on valmiinakin, mutta ehkä voisi olla järkevää tehdä sekin samasta kankaasta kuin pääty - ja silloin taitaa kyllä loppua jo mun omat ompelutaidotkin ;)

      Poista
    2. Ikeasta ainakin löytyy edullisesti, tosin värivalikoima ei taida päätä huimata. Teen itse pellavatilauksen tukkurilta syksymmällä, ja pidän sut mielessä silloin, josko vielä silloin tarvitset?

      Poista
    3. No niinhän onkin! Luulen, että mun väritarve on jotain välillä valkoinen - harmaa, joten Ikeasta löytyy varmasti. Kiitos kun muistutit :)

      Poista
  10. Kaunis tuoli ♥ Tykkään. Vanhat esineet/huonekalut sopivat hyvin yhteen uusien kanssa. Ystävän tapaaminen kuullosti niin hyvältä. Ystävät ovat arkipäivän enkeleitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu ystävistä Krisse ja se on niin totta ♥ Olen (kiitos kesäajan) saanut parin viime viikon aikana nähdä kahta maailmalla asuvaa ystävääni, jotka molemmat olen tuntenut jo alle kouluikäisestä. Vaikka tavataankin harvemmin, niin tuntuu kuin olisimme nähneet viimeksi eilen. Tuollaiset ystävät todellakin ovat arkipäivän enkeleitä ♥

      Poista
  11. Voi mikä tuoli! Niin kaunis. Ja kiitti vinkistä, pitänee tehdä kalenteriin tilaa ja tulla kirppistelemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oispa kiva jos pääsisit tulemaan Heidi! Jos tulet, niin nykäise ihmeessä hihasta, olisi tositosikiva moikata ja saada kasvot sinulle :)

      Poista
  12. Näihin tuoleihinhan törmää nyt kaikkialla! :D Itsekin olin haaveillut noista jo kauan, ja sainkin sitten Taina K:lta vinkkinä tuon 'Bonanza' -nimen - ja nyt minulla on autotallissa odottamassa remontin valmistumista 6 vaalean puun väristä 'Made in Yogoslavia' -tuolia (http://villakotiranta.blogspot.fi/2015/07/jugoslaviasta-laatutuolit-ja.html) ja lisäksi juuri tuollaiset samanlaiset tummanruskeat tuolit (4kpl) ja sarjan pöytä! <3 Ajattelin nuo vaaleat maalata ronskisti valkoisiksi - pääsevät uudessa kodissaan lasitetun verannan kahvipöydän ääreen ja tummat jätän sellaisiksi tupakeittiöön.
    Jäänkin innolla seuraamaan, mihin ratkaisuun päädyt näiden tuolien värin suhteen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisivatko nämä tämän tyyliset, jokin aika sitten hyvinkin arkipäiväiset, tuolit seuraava blogihitti Satu. Samanlaisesta, neljä tuolia ja pöytä -ryhmästä pelastin nämä meidänkin tuolit eli meillä taitaa tosiaan olla samanlaiset wannabet. Loput osat tuosta "meidän" pöytäryhmästämme jatkoivat matkaa kierrätyskeskukseen. Täytyypä tulla kurkkaamaan sinun tuolisi. Luulen, että olen tehnyt päätökseni näistä tuoleista ja ne jäävät ilman uutta maalikerrosta.

      Poista
    2. Tuolla blogitekstissä on kuva niistä vaaleista 'Yogoslavialaisista', joissa muuten tuo selkänoja tulee sen verran pidemmälle eteen, että toimivat jo käsinojina... :) Tummat ovat juuri samanlaiset kuin sinullakin - ei niille tosiaan raaski tehdä mitään, kauniit juuri sellaisenaan! <3

      Poista