tiistai 14. heinäkuuta 2015

Helpotusta helteeseen

Kovin monena päivänä tänä kesänä ei ole sen suurempia hellehelpotuksia tarvittu, mutta siinä vaiheessa kun hellepäivä tulee, on syytä olla valmistautunut, jotta pääsee nauttimaan jokaisesta minuutista. Eikö.


Erään ruotsalaisen lehden nettisivuilta löytyi huippuidea: jääpalat voi tehdä muffinivuokiin. Vuoat ovat sen verran suuria, että jääpalan sisälle mahtuu kivoja koristeitakin helposti: sitruunan tai limen viipale, yrttejä, marjoja, syötäviä kukkia, väriaineella värjättyä vettä tai mitä kukin sitten keksiikin.





Meillä oli pakkasessa tilapäinen ahtaus, joten tein kokeiluerän tällaisiin yksittäisiin vuokiin, mutta muffinipelti (etenkin silikoninen) toimii erinomaisesti myös. Silikonivuoasta jäätyneet palat oli helppo irrottaa ja sitten vain jääpalamuffinit kannuun ja nauttimaan helteisestä päivästä. Mintun oksa tuolla hana-astiassa antoi muuten yllättävän paljon makua juomaan.




Tuolla samaisella nettisivulla oli paljon muitakin kivoja kesävinkkejä. Kokeiluun menee meillä ainakin vesimelonijäätelöt. Meloni on jo valmiina. Enää pitää hankkia tikut kaupasta tai sitten tuhota kasa Eskimo-puikkoja. Ei huono vaihtoehto sekään. Mutta nyt uusi erä muffinijääpaloja pakkaseen, jotta viileä virkistystä riittää kun lämmin päivä saavuttaa meidät.

Mukavaa myöhäisiltaa sinulle - ja hei, olethan muistanut osallistua Janssen Cosmeticsin arvontaan klik tästä!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

24 kommenttia:

  1. Kiva idea - mutta täällä on pakastimessa tällä hetkellä samanlainen tilanne - ja marjatkin pitäisi sinne mahduttaa;)
    Mukavia kesäpäiviä, Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kuukausi tästä eteenpäin on tosiaan sellaista aikaa, että pakastin on meilläkin täysimmillään. Ihanaa kun saadaan kotimaisia marjoja pakkaseen. Kivoja kesäpäiviä sinullekin Lady ♥

      Poista
  2. Kiva idea! Ja ihan samanlaisen hana-astian ostin minäkin ennen juhannusta, ja tein siihen sitten Mojitoa valmiiksi.:) Hyvin toimi!;D
    Jätskien teko taitaa nyt ola aika pinnalla Insta-kuvista päätellen! Tekisi mieli itsekin kokeilla...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samikset taas liikenteessä Taina :) Tuo hana-astia oli Finnmarilla ihan ilmainen ja olen tosi tyytyväinen siihen. Mutta että mojitoa sinne.... Kuulostaa vaarallisen hyvältä ;) Täytyypä pitää mielessä!

      Poista
  3. Kauniita jääpaloja. Meillä olisi tarkoitus tehdä huomisille synttäreille noita vesimelonijäätelöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan Johanna sitten miten jädet onnistuivat - ja keksitkö jotain erityisvinkattavaa mikä helpottaa tekemistä. Kivoja juhlia teille!

      Poista
  4. Olipa hyvä idea! Itse oon tehnyt muovimukiin jääpaloja. Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovimuki ajaa tosiaan saman asian - kivaa keskiviikkoa sinullekin Jassuntassu!

      Poista
  5. Tuollaista mehua, siituunalla, ollaan jo ehditty tänäkin kesänä nauttia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette ehtineet sitten ennen Irmastiina ;) Kivan näköisiä juotavia tulee helpommin juotua riittävästi hellepäivinä.

      Poista
  6. Kiva idea ja noita juttuja meidän nuorimmainen on myös harrastanut. Mutta missäs ne helteet viipyy!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta M! Täällä on ainakin tänään ollut tasaisesti sadekuuroja koko päivän. No, saavatpa jääpalat ainakin jäätyä rauhassa pakkasessa ;)

      Poista
  7. Niin kaunis ja ihana idea! Äkkiä niitä helteitä tänne ;D Mulla oli viikonloppuna tarkoitus tehdä jääpaloja joissa mansikan pala sisällä, mutta tohinassa unohdin ja viime hetkellä iskin mansikoita neljään osaan ja pakkaseen - jäätyivät tosi nopeesti ja olivat ihan hyviä coolereita sellaisenaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat ovat kivoja jääpaloja tosiaan ihan sellaisinaan. Jo pelkkä vesilasillinen on paljon kivampi kun joukossa on jäinen mansikka viilentämässä :)

      Poista
  8. Tosi kiva idea! Toimii meillä hyvin tuon uuden kaasugrillinkin kanssa.....siinä siis on juomille kylmäallas, josko sitä tarvittaisiin vaikka syksyn rapujuhlissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, tuollainen kylmäallashan ihan huutaa jäämuffineita Suvi :) Ei muuta kuin rapujuhlia suunnittelemaan!

      Poista
  9. Kiva idea, ja tosi näyttäväkin vaikka jossain suuressa boolikulhossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttävät varmasti kivalta boolikulhossakin Miina! Yhdistelmä toimiva ja kaunis on minusta ihan paras yhdistelmä :)

      Poista
  10. Loistava vinkki! Tuon hana-astian ohi olen kävellyt jo kahdesti. Ehkäpä kolmannella kerralla lähtee mukaan! :) Ellei ole myyty loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas kerta toden sanoo Heidi ;) Muutaman kerran kävelin minäkin (tosin samalla käyntikerralla) hana-astian ohi, mutta lopulta se lähti mukaan ja olen tyytyväinen.

      Poista