lauantai 17. tammikuuta 2015

Supernopsat savupororuudut

Tänään on ollut taas kotikatsomoilta ja iltapala vietiin olohuoneen puolelle. Joulusta oli jäänyt pakastimeen vielä lehtitaikinalevyjä ja niinpä teimme tyttöjen kanssa meille savupororuutuja. Tämän helpommaksi ei suolapalan tekeminen enää voi mennä.


Tytöt paloittelivat lehtitaikinalevyt kuuteen osaan, voitelivat ne kananmunalla ja ripottelivat vielä lopuksi pinnalle seesaminsiemeniä. Sen jälkeen palat laitettiin 225 asteiseen uuniin 7 minuutiksi. Minun tehtäväni oli sekoitella täyte, johon laitoin tällä kertaa savuporotuorejuustoa, turkkilaista jugurttia ja pieneksi hakattua rosmariinia. Jäähtyneet lehtitaikinaruudut halkaistiin ja täytettiin porotahnalla.


Meillä on selvästi porokausi menossa, sillä edellinenkin blogiin asti päässyt pikkusuolainen taisi olla porosta. No, poro on hyvää ja onnistuuhan tämän täyttäminen muillakin mauilla - vaikka makeilla rahkatäytteillä ja tai hillolla.

Mukavaa lauantai-iltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

20 kommenttia:

  1. Nams, herkullisen näköisiä suupalasia :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiva idea!! Harmi kun ei ole enää lehtilevyjä jemmassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit Katri! Ei muuta kuin lehtitaikinalevyjä takaisin jemmaan, niin yllätyskyläilijöille on aina tarjottavaa kun kaapista löytyy varmasti aina jotain täytteeksikin sopivaa ;)

      Poista
  3. Mainio idea :)
    Poro on ihan parasta, ainakin jos meidän perheeltä kysytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poro on tosiaan kivaa vaihtelua ainaiselle kinkulle ja lohtakin tulee käytettyä vastaavissa aika usein Anu :)

      Poista
  4. Kiitos tästä ohjeesta! Itse tykkään juuri tuollaisista nopeista ja helpoista ohjeista. Meilläkin olisi pakastimessa vielä taikinalevyjä. Voisi kokeilla. Tosi kivanäköisiäkin noista tuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Krisse! Kun kynnys tekemiseen ei ole liian korkea, vaan valmista tulee helposti ja nopeasti, niin toimeenkin tulee tartuttua paremmin ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin oli Johanna :) Kuten sanottu, tätä helpommaksi ei oikein voi enää mennäkään...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hyvää oli Saga! Yksi erä valmiita ruutuja meni vielä pakkaseen, joten herkkuhetkiä on luvassa toiseenkin päivään. Uutta täytettä vain väliin.

      Poista
  7. Mullakin levyjä pakkasessa vielä vaikka kuinka, pitää ottaakin ne käyttöön sieltä!
    Hei mulla blogissani sulle haaste.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä torttulevyjä tahtoo aina jäädä pakkaseen joululta. Onneksi niille löytyy käyttöä ympäri vuoden :) Kiitos haasteesta Miru, hauskan haasteen olit laittanutkin ♥

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Käynpä heti kurkkaamassa minkälaisella haasteella olet heittänyt minua :)

      Poista
  9. Kiitos ajankohtaisesta vinkistä. Tuota taikinaa jää joka vuosi joulun jälkeen pakastimeen ja erilaisia suolapaloja minäkin niistä taion :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muillakin Katja ;) Onneksi taikinalle on tosiaan käyttöä vielä näin joulun jälkeenkin.

      Poista