lauantai 4. lokakuuta 2014

Neitsytmatka Kirjamessuille

Mitä kirjamessuilla oikein niinkuin ihan konkreettisesti on? Tätä mietimme eilen Kotilaiturin Katin kanssa Turun Messukeskuksen aulassa. Me molemmat pidämme lukemisesta, mutta kirjamessuilla meistä kumpikaan ei ollut käynyt aikaisemmin.


Ja olihan siellä, vaikka mitä. Kuin jättiläismäinen kirjakauppa täynnä asiantuntevia ihmisiä valmiina auttamaan. Pienien kustantajien osastoilla oli mielenkiintoista tutkia kirjavalikoimaa. Ohjelmalavoja oli myös yllättävän paljon ja niissä paljon erilaisia haastatteluja. Bon-kirjojen hauskannäköinen osasto sai meidät pysähtymään pidemmäksi aikaa. En muista enää mistä juttu edes lähti osastolla työskennelleen Kaisa Tenhusen kanssa, mutta lopputuloksena hän auttoi meitä molempia valitsemaan isosta pokkarivalikoimasta kolme erilaista kirjaa mukaamme. Olo oli kuin aikoinaan laivan hajuvesiosastolla, jossa kerrottiin minkälaisia hajuvesiä on käyttänyt aikaisemmin ja myyjä suositteli sen jälkeen uusia vaihtoehtoja. Samalla taktiikalla mentiin nytkin. Aivan mahtavaa kun valitsemisessa on apuna ammattitaitoinen ihminen, joka tuntee tuotteensa!


Kirjamessuilta siirryimme seuraaviin halleihin Ruoka- ja Viinimessuille. Heti ensimmäisenä meitä oli vastassa houkutteleva Fazerin Pure dark -tummien suklaiden osasto. Olen enemmän perinteisemmän maitosuklaan ystävä, mutta erityisesti minttusuklaa ja popparisuklaaksi ristimämme Roasted corn -uutuussuklaa olivat hyvinkin oman maun mukaisia, yllättävän pehmeän makuisia tummia suklaita. Käännytys tummien suklaiden ystäväksi tuli tehtyä hyvin nopeasti. Näitä täytyy vielä hakea kotiin.

Mielenkiintoinen oli myös osasto, jossa sai maistaa erilaisia hampputuotteita. Olin aikaisemmin päivällä huomannut omassa maitokaupassa kuorellisia hampunsiemeniä ja nyt pääsin maistamaan niitä. Osastolla oli paahdettu noita siemeniä kuivalla pannulla, ja vitsit, miten ne olivat hyviä. Salaatin päälle, myslin joukkoon, jugurtin päälle, smoothien sekaan - käyttökohteita on paljon ja juuri äsken otin uunista siemennäkkärin, johon testasin noita siemeniä ensimmäisenä.


Ihanalla Italia-osastolla vierähti myös tovi maistellen herkullisia juustoja ja muita herkkuja. Mukaan tarttui iso pullo oliiviöljyä ja paketti speckiä, joka oli minulle uusi tuttavuus. Kolatun juustolan osastolta piti käydä hakemassa palkittua cheddar-juustoa, sekä aikaisempaa tuttavuutta yrttistä Wilhelmina-salaattijuustoa. Italia-osaston vierellä houkuttivat hyvä näköiset pizzapalat ja niiden paistumista odotellessamme huomasimme, että kello oli jo kymmentä vaille kuusi. Kaksi ja puoli tuntia messuaikaa ei ollutkaan riittänyt, vaan messut jäivät kesken. Ensi vuonna tiedämme varata enemmän aikaa. Tänne mennään uudelleen!


Tuliaiset kotiin olivat kuitenkin mieleisiä ja messuista hyvässä seurassa jäi hyvä ja piristynyt mieli. Kiitos Katille seurasta!

Viikonlopusta on muutenkin tulossa ihan mahtava. Tänään meille kokoontuu ihania ystäviä Zelected by Houze -sisustuskutsujen ja illanistujaisten merkeissä. Mies lähtee ystävänsä kanssa vaeltamaan ja me perheen naiset päätimme heti aloittaa humputtelut. Huomenna vuorossa on odotettu valokuvauskurssi hyvässä seurassa ja kauniissa ympäristössä. Tavoitteena itselläni on, että huomisen jälkeen osaan vihdoin kuvata manuaaliasetuksilla. Katsotaan miten käy.

Mahtavaa viikonloppua sinullekin!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

18 kommenttia:

  1. Kuulostaapa niin mukavalta, sekä messut, että viikonloppua koskevat suunnitelmat! Helpottavaa kuulla, että muillakin on vielä opittavaa kuvausrintamalla. Kukahan järjestäisi täällä meilläpäin sellainen "valokuvausta yksinkertaisille"-kurssin.;) Eikä siinä vielä kaikki: muukin tekniikan alla kulkeva saa mussa jotain kummallista vastarintaa aikaan. En jaksa kivuta peppu edellä puuhun, ja jostain syystä näissä teknisissä jutuissa se on kai keino, jolla oppii.:)) Ihanaa viikonloppua Anu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikonloppu on tosiaan kyllä mukava ja täynnä upeita ihmisiä ja kaikkea kaunista! Voi kuule, minulla muuta olekaan kuin opittavaa kuvauspuolella. Välillä harmittaa ja tuskastuttaa kun haluaisi kohdistaa johonkin, mutta automaattiasetuksilla se ei vain yksinkertaisesti onnistu. Ohjekirja kameraankin on (tai ainakin pitäisi olla ja huomiseksi se pitäisi vielä löytääkin), mutta jotenkin oppi vain menee paremmin perille kun joku toinen kertoo samat asiat ;) Ihanaa viikkistä sinullekin!

      Poista
  2. Voi että, ihan vesi herahti kielelle sun kotiinviemisistä! Kolatun juustot ovat ihan lemppareita, nam! Varmasti oli elämykselliset messut, toivottavasti ensi vuonna itsekin pääsen siellä käymään. Ihanalta kuullostaa kyllä sinun viikonloppusi! Olin tulossa myös huomenna, mutta ilmaantuikin työpäivä juuri huomiselle. :/ harmittaa kyllä, mutta ei tällaisille mitään mahda. Upeaa ja nautinnollista viikonloppua sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolatun juustot ovat kyllä superherkkuja! Harmi, ettet pääse huomenna, mutta onneksi kursseja on tulossa lisääkin. Niinhän se aina menee, että asiat kasaantuvat aina samoihin ajankohtiin. Sitten voi olla pitkäkin pätkä, ettei ole yhtään mitään ihmeellistä. Rentoa viikonloppua sinullekin Kaisa - sekä töissä, että kotosalla!

      Poista
  3. Namskis mitä herkkuja! Kolatun salaattijuusto on niin mun makuuni.
    Tuo pokkari Satavuotias, joka karkasi vanhainkodista on huikeaa luettavaa,
    tykkäät siitä varmasti. Tästä tulikin mieleeni, että tuon sinulle huomenna yhden
    ihanan pokkarin luettavaksi, uskon, että pidät tuosta kirjasta.

    Tapaamisiin huomenna, samat tavoitteet kurssilta mullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta Teija;) Tuon satavuotias-pokkarin nimi oli niin herkullinen, että se oli pakko napata mukaan. Kiitos, otan mielelläni pokkarivinkkauksen vastaan. Saat näistä sitten jonkun vaihturiksi kiertoon kun olen saanut niitä luettua. Nähdään kurssilla huomenna! Toivotaan, että meillä on kärsivällinen ope ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vielä ehtii Turun messuille Piia :) Minulla ei oikeasti ollut oikein mitään odotuksia - en tiennyt mitä odottaa, mutta varmasti menen kyllä uudelleenkin. Ja nuo ruoka- ja viinimessut ovat ihan nappipari kirjamessuille. Kiva yhdistelmä!

      Poista
  5. Voih, kirjamessut ovat ihania! Harmikseni keskisen Suomen kirjamessut ovat vähän kuivahtaneet kasaan. Viime keväänä niitä ei taidettu pitää lainkaan. Olisipa kiva käydä joskus jonkun suuremman kaupungin kirjamessuilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei, ei muuta kuin alat heti kerätä hyvää porukkaa kasaan Sanna ja lähdette ensi vuonna tähän aikaan retkelle Turkuun. Päivällä messuille, illalla kaupungille herkuttelemaan ja yöksi hotelliin. Olisikin aika ihana retki tehdä vaikka saman henkisessä naisporukassa ;)

      Poista
  6. Kuulinkin äidiltäni, että ruokamessut olivat inspiroivat. Kiitos, kun jaoit tunnelmat, en päässyt paikalle! Kivoja kutsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraatiota tuli kyllä ja nuo hampunsiemenet sopivat muuten aivan huippuhyvin siihen siemennäkkäriin. En ole oikein mikään messuihminen, mutta noilla messuilla olisi varmasti mennyt kevyesti vielä pari tuntia lisääkin. Ensi vuonna paremmalla ajalla. Huomenna nähdään ♥

      Poista
  7. Voi vitsit mitkä messut, harmi kun täällä meilläpäin ei ole tällasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivat messut Johanna ja vielä kun saimme vinkin hieman rauhallisemmasta ajasta, niin ei esittelypisteille tarvinut jonottaa ollenkaan. Jonottaminen ja ryysiminen kun eivät oikein nappaa... ;)

      Poista
  8. Kiitos ihanasta messuseurasta ♥ Miten voikaan olla näin jälkijunassa :) Postauksen luin jo aiemmin, mutta koneen ääreen kirjoittamaan saati kommentoimaan en ole vielä päässyt. On ollut kyllä menoa ja meininkiä. Niin kiinnostava viikonloppukin takana! Messuilua, sadonkorjuujuhlintaa ja valokuvauskurssia. Nyt olenkin sitten jo treenaillut ja jotain onnistumisiakin saatu aikaan manuaaliasetuksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati itsellesi ♥ Viikonloppu taisi meillä molemmilla olla tahoillamme melkoinen vauhtiviikkis. Ihan mahtavaa, että olet saanut jo onnistumisia manuaalilla! Siitä tulee niin iso ilo.

      Poista
  9. Oi oisin niin halunnut olla Turussa!:))) Kirjat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten Paula - tervetuloa Turkuun messuilemaan kirjojen keskelle :)

      Poista