sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syysistutuksia

Tänään on ollut hieno syyspäivä. Aloin eilen valmistella pihaa syyskuntoon ja siirsin samalla toisen takapihalla olleista kaapelikeloista etuterassille. Kelapöydälle keräsin kesältä jääneitä kasveja lyhdyn seuraksi. Nääh, ei oikein hyvä. Aamulla vielä totesin lenkkikaverilleni, että antaa olla noin, hankin uudet kasvit sitten kun citronellapelargonia on heittänyt veivinsä.




Mutta kuinka kävikään. Arvaa vain, sainko oltua? Tänään iltapäivällä hain puutarhalta mieluisammat kasvit ja nyt näyttää paremmalta.



 






Lyhdyn kohdalla olen tyytyväinen. Se oli vuosien saatossa haalistunut ja oli todellakin parhaat päivänsä nähnyt jo jokunen vuosi sitten. Testasin kotoa löytynyttä metalliharmaata askartelumaalia ja maalasin metalliosat sillä.

Lyhty näyttää paljon siistimmältä ja sai näin hetken jatkoaikaa. Maalin kestävyydestä tällaisessa käytössä en tiedä, aika näyttää sen, mutta jokainen päivä on eteenpäin. Lyhty kun oli saanut lähtötuomion jo aikaisemmin.






Olen iloinen myös siitä, että kerrankin kaikki ruukut löytyivät jo valmiiksi kotoa. Monesti uusia kasveja hankkiessa iskee ruukkukuume ja puutarhojen ruukkuvarastot huutelevat vastustamattoman viettelevästi. Nyt ei ollut tarvetta vilkaistakaan sille suunnalle. Alkaisikohan maku vihdoin vakiintua tällä rintamalla...

Ja se citronella. Mahtaisikohan sen talvettaminen onnistua? Taidanpa yrittää.

EDIT: Mukana tällä postauksella Mansikkatilan mailla -blogin viikon kukkailoittelussa. Upeita kukkapostauksia on linkitettynä Taina postauksessa täällä vaikka kuinka. Kiitos Taina kun muistutit ♥

Nyt vielä hetkeksi ulos nautiskelemaan ihanasta auringonpaisteesta. Mukavaa sunnuntaita ja huomenna alkavaa uutta viikkoa sinullekin!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

35 kommenttia:

  1. Kauniita syysasetelmia.Nuo betonijutut on niin ihanan näkööisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Erilaisista betoniruukuista tykkään minäkin. Niissä on jotenkin kivaa särmää :)

      Poista
  2. Vli miten kaunista tuli.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Sinulta tulee aina niin kauniita kommentteja. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Ihanat istutukset! Mulla on vielä tuo homma tekemättä, vaikja hankin jo muutaman kanervan. Kivaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Mäkin luulin vielä viikolla jättäväni koko tämän vaiheen välistä kun heinät olivat vielä niin hyvävoimaisia. Uusi "kalustus" muutti kuitenkin mieleni, heinät saivat siirtyä takapihan puolelle ja etuterassille syntyi tyhjä paikka. Koskaan ei tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan ;) Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Vitsit, miten kauniit ja tyylikkäät syyskukat!<3 Äh, mulla edelleen kesäkukat, jotka ei kaikki suinkaa enää ole parhaimmillaan, kun joku on kyllästynyt niiden hoitamiseen.:P
    Anu, tällä postauksella mukaan Kukkailotteluun! Vielä ehdit!!:)
    Kivaa viikkoa Turkkuseen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin on puutarhuri lähtenyt jo talviunille Taina ;) Niin meilläkin ja takapihalta lähti monta kuivakukkaistutusta pöpelikön puolelle. Heinät ja japaninvaahtera jaksavat vielä sinnitellä.

      Kiitos muistutuksesta ♥ Kukkailoitteluun on nyt osallistuttu. Mukavaa viikkoa teillekin sinne Hämeeseen!

      Poista
  5. Kaunista syystunnelmaa!
    - Olen ollut tänään samoissa puuhissa. Kesää on pistetty pakettiin ja puutarhakalusteita pinottu varastoon. Tietynlainen tehokkuus on aina mieluista, kun saa nopeasti aikaan, mutta kesän paketointi on aina jotenkin kipuilevaa luopumista. Suurella sydämellä istutetut kukka-asetelmat ja ruukut kumotaan. Multa kadotetaan pensaiden juurille. Tuntuu haikealta.

    Hetkessä elämää tulviva terassi on suuri ja avoin tyhjä tila. Siihen alkaa ilmestyä erilaisia lyhtyjä. Pihan eri kohdista marssii lyhtykomppania ihan uusille paikoille. Helposti nähtäviin ja sytytettäviin kohtiin. Tästä se taas alkaa. Kaunis syksy. Uuden kesän odotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta! Osasitpa sanoa tuon juuri kuten minäkin ajattelen. Keväällä terassille saa nopsasti kaikki esille, mutta syksyllä pois kerääminen vie ainakin minulla useamman kerran. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, niin ei tunnu niin haikealta. Mutta onneksi on lyhdyt ja villasukat ja kirpsakat, aurinkoiset syyspäivät ♥

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! Minäkin laitoin terassin talvea varten valmiiksi. Mulla on vain callunoita ja kanervia. Mukavaa sunnuntaita 💕

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! Minäkin laitoin terassin talvea varten valmiiksi. Mulla on vain callunoita ja kanervia. Mukavaa sunnuntaita 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Nyt taitaa olla tosiaan terassien raivaamisaika. Meillä tertsu on vasta syyskunnossa - talveen siirtymisen aika tulee sitten hiukan myöhemmin. En vain malta tehdä kaikkea yhdellä kertaa kun näin päin rymsteerataan, kuten tuohon Titallekin yläpuolella kirjoitin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  8. Kaunista ❤︎
    Syysasetelmat ja tulet lyhdyissä luovat jälleen ihanaa tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  9. Kauniit istutukset. Hieman samanlaisissa puuhissa täälläkin on viikonloppu vietetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniit olivat istutukset sinullakin ja valinnat meillä menivät näköjään melkolailla myös yksiin :)

      Poista
  10. Ihanan näköinen kokonaisuus! Tykkään kovasti noista ruukuista ja istutuksista. Minulla marketat kukkivat vielä, joten kaikki ruukut ovat käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa! Tänä syksynä kesäkukat ovat sinnitelleet tosi pitkään. Niin oli kyllä pari vuotta sittenkin, jolloin siirsin takaterassin heinäistutuksen sisälle kolme päivää ennen joulua ;) Silloin jäin syysistutukset välistä kokonaan.

      Poista
  11. Kaunis syysasetelma upealla pöydällä! Aivan ihanaa kukkailoittelua olet postannut meidän iloksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukista ja kasveista saa iloa vaikka kuinka ja tämä Tainan iloitteluidea on ihan mahtava. Jaettu ilo on paras ilo ♥

      Poista
  12. Kaunista, niin ihanat syksyiset kuvat!
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Syksyllä silmää miellyttävät jotenkin nämä murretut värit, vaikka muuten meillä on menty viime ajat enemmän heinillä ja valkoisilla kukilla. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Oo, sulla on tuollainen kelarulla pöytänä! Minä olen kovasti miettinyt tuollaista pöydäksi, olisi niin äärettömän kätevä - ja mukavaa uusiokäyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sain viime syksynä pari kaapelikelaa ja keväällä maalasin ne. Olen tykännyt niistä itsekin tällaisina pöytinä. Toivottavasti löydät keloja teillekin Marru!

      Poista
  14. Kauniit istutukset, ja ruukut on upeat! Toivottavasti seuraavassa asunnossa on sitten parveke, että pääsis taas jotain pientä istuttelemaan. ( Turku ois suuntana ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Pienikin piha tai parveke on kyllä ihana juttu. Pidän peukut pystyssä, että uusi, kiva (parvekkeellinen) koti löytyy pian. Tervetuloa tänne päin!

      Poista
  15. Voi miten ihania <3 Mulla oli eilen samat istutuspuuhat.

    VastaaPoista
  16. Voi miten ihania <3 Mulla oli eilen samat istutuspuuhat.

    VastaaPoista