keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Uutta potkua ja uskallusta kääntää täysmanuaalille

Valokuvaaminen on koukuttava harrastus. Jo kiinnostuksella ja kameralla pääsee hyvään alkuun, mutta mitä enemmän tietoa tulee, sitä syvemmälle tuon maailman salaisuuksiin alkaa päästä ja sitä enemmän mahdollisuuksia avautuu.

Eilen oli mielenkiintoinen ilta, sillä sain taas uutta potkua kuvaamiseeni ja uskallusta kääntää kamera vihdoin manuaalisäädöille. Kiitos siitä kuuluu innostavalle opellemme, Fridalle, tuttu myös Koti kaupungin laidalla -blogistaan.






Valokuvauskurssi järjestettiin Kotilaiturilla ja paikalla oli toistakymmentä asiasta innostunutta naista. Olen käynyt vastaavan kurssin aikaisemminkin, eri henkilön pitämänä tosin, ja silloin pääsin siirtymään kameran automaattipuolelta puoliautomaatille. Kamera vaihtui sen jälkeen ja hetken olin taas isossa pulassa kun kameran logiikka ei enää toiminutkaan kuten vanhassa.






Oli aivan mahtavaa kerrata perusasioita (jotka osin olivat jo unohtuneet), saada uutta oppia ja mikä parasta, saada vinkkejä asetelmien tekemiseen ja siihen, miten omiin kuviinsa saisi lisää sitä jotain. Fridaa ei ole suotta kehuttu. Tuo upea nainen osaa asiansa ja osaa kertoa sen selkosuomella. Liityn siis minäkin lämpimästi hänen suosittelijoidensa rivistöön.






Kamera kääntyi nyt manuaaliasetusten puolelle. Hetki menee taas kotioloissa harjoitellessa, mutta oivallusten saaminen eri asioihin tuntuu niiiiin hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa omia treenejään.




Ja Kotilaituri. Huokaus. Täynnä ihania sävyjä, ihania tuotteita ja kauniita kuvauskohteita, vai mitä sanot. KIITOS molemmille naisille, Katille ja Fridalle antoisasta kurssi-illasta ja tietysti kaikille kurssikavereille myös!

Loppuun vielä eilisen päivän timantti, jos et ole huomannut sitä blogini Facebook-sivulta. Löysin Kotivinkin Fb-sivulta toimivan tavan banaanikärpästen hävittämiseen. Testasin sitä eilen aamulla ja jo hetken kuluttua kävi purkissa melkoinen kuhina (videotodiste meidän purkistamme tuolla Arjen timanttien Fb-sivulla). Käy kurkkimassa, jos pikkukärpäset ahdistelevat teilläkin.

Hyvää tuulta päivääsi!
Anu


ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

40 kommenttia:

  1. Fridan kurssit ovat kyllä parhaita :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frida on tosiaan täysin maineensa veroinen kurssittaja ♥

      Poista
  2. OI, mä haluan kyllä kanssa tuollaiselle kurssille! Ihania nämä sinun kuvasi! Ja tuo banaanikärpäsvinkki täytyy kyllä käydä katsomassa, niitä nimittäin riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita Anu ihmeessä viestiä Fridalle ja kysele onko hän tulossa teidän suunnalle. Kurssi oli tosi antoisa ja suosittelen lämpimästi! Kiitos kauniista sanoistasi ja jep, niin riittää meilläkin noita pikkukärpsyjä, mutta onneksi juuri nyt kuhisee tosiaan enemmän siellä purkissa kuin keittiössä :)

      Poista
  3. Samaa mieltä Afrikan loistavasta tavasta opettaa! Itse kävin hänen kurssillaan keväällä ja voi pojat miten siitä sai uutta intoa ja vinkkejä. Ihan täydellinen tuo ensimäinen kuva tummine sävyineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frida osaa selvästi nostaa olennaisen esille ja antoi valtavasti inspiraatiota kameran käyttämiseen muutenkin kuin tekniikkapuolella. Intoa riittää nyt täälläkin - vielä kun saisi ajan jostain... ;)

      Poista
  4. Tampereella oli Fridan kurssi heinäkuussa ja harmikseni mun piti perua matkan takia. Toivottavasti uusi tulee kohdalle piankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi Tuija. Kaikki hyvä tulee aina samaan aikaan, niinhän sen menee, mutta toivotaan, että pian tulee uusi kurssi. Paljon Frida tuntuu ainakin tällä hetkellä kiertävän kurssien merkeissä.

      Poista
  5. Kiitos visiitistä! Mitä ihania low key & hi key kuvia oletkaan napsinut <3 Kyllä tämä tästä lähtee, tämä kuvausosaaminen. Saimme todella käytännön oppeja kuvaamiseen, kamerakammo selätetty, nappuloita uskaltaa säätää, kokeilua, oivallusta. Frida osaa homman ja kannustaa jokaista kohti omaa tapaansa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Kati kun järjestit! Juu, nyt on keytä joka lähtöön - välillä tarkoituksella ja välillä sattumalta ;) Kurssin lopun kuvien katseleminen oli mielenkiintoinen päätös illalle. Huikeita kuvia oli illan aikana saatu otettua.

      Poista
  6. Hieno postaus! Olisi ollut niin mukavaa olla mukana, mutta minulla oli pikkutiitiäiset hoidossa, joten en päässyt mukaan.
    Jänniä kuvia olet näpsinyt - erilaisia.
    Nähdä ja oppia. Olisipa ollut kiva tulla Kotilaiturille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Frida tulee pian uudelleen tällekin suunnalle, niin pääset mukaan Tuula. Kurssi-ilta oli tosiaan antoisa ja mielenkiintoinen. Mutta kuten tuolla jo aikaisemminkin sanoi, tahtoo se aina mennä niin, että monta asiaa tulee aina samaan hetkeen. Pikkutiitiäisten hoitaminen oli tällä kertaa tärkeämpää ♥

      Poista
  7. Frida on loistotyyppi. Kuvaamaan oppii vain kuvaamalla ja kuvaamalla.

    Itse rakastan kuvaamista yli kaiken ja haaveissa on saada siitä joskus vielä ammatti itselle :)

    Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras tapa oppia on tosiaan kun kuvaa ja kuvaa ja kuvaa. Välillä on kiva saada vähän lisää tietoa ja uusia ajattelutapoja ja näkökulmia - ja sen jälkeen jatkaa taas uudella virralla. Pidän peukkuja, että haaveesi tulee toteutumaan Marina ♥ Aurinkoista viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  8. Hyvin kiteytetty kurssin anti! <3 Energinen ilta ja taas kirkastui muutamat jutut kamerassa! Kiitos seurasta, toivottavasti pian taas nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkastui todellakin Teija! Se sun viimeinen kuva oli niiiin kaunis ♥ Kiitos itsellesi seurasta! Miten olisi inspiraatioaamukahvit joku päivä? :)

      Poista
  9. Oivoi ihania kuvia! Kyllä olisi mullekin kameraoppi tarpeen... ehkäpä jonain päivänä! :)
    Ja kyllä tuonne Kotilaiturille vaan pitäisi päästä käymään! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru! Kyselkää ihmeessä mahdollisuutta saada Fridan kurssi Saloon. Uskon, että sieltä löytyy innokkaita kurssilaisia ja varmasti kiva paikka kurssin pitämiseen. Lähteminen on helpompaa kun matka ei ole hidasteena :) Ja jep, Kotilaiturilla kannattaa piipahtaa. Paikka on täynnä ihanuuksia.

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Frida oli täällä meilläkin pari viikkoa sitten, en vaan saanut järjestettyä aikaa (koululaisten harrastukset, kuopuksen hoito) niin että olisin päässyt. Harmittaa älyttömästi. Kursseja on niin kovasti kehuttu. Toivottavasti uusi mahdollisuus tulee vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Toivotaan, että tulee pian uusi mahdollisuus. Ahkerasti Frida tosiaan tuntuu kiertävän kurssittamassa. Tuttu tunne, että nuo taksipalvelut vievät ison ajan arjesta kun lapset ovat pieniä. Meilläkin oli kuopuksen harrastusilta, mutta onneksi harrastuspaikka ihan vieressä ja tytsä sen verran isompi että hän pääsi itse kulkemaan.

      Poista
  11. Aivan upeita kuvia olet ottanut. Frida on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi! Oli kiva vihdoin tavata Frida ja saada livekuva blogin takana olevasta, ihmisestä - ja todellakin Frida on aivan mestarikurssittaja.

      Poista
  12. Hienoja kuvia. Valokuvaus on tosi koukuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Valokuvaukseen jää helposti koukkuun ja on hauska huomata, miten ympäristöään zoomailee nykyisin kuin objektiivin kautta vaikka kameraa ei olisikaan mukana.

      Poista
  13. Kävin kaksi viikkoa sitten Fridan kurssilla ja en voi muuta kuin kehua naista ja kurssia. Hienoa, että päätit laittaa säädöt täysmanuaaliselle, sillä vain harjoittelemalla voi kehittyä. Minulla kuvaamisharjoittelut jääneet arkikiireiden takia vähän vähemmälle. Hienoja kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin kun postasit teidän kurssipäivästä Satu. Upeita kuvia oli sinullakin! Puoliautomaatti on ollut helppo vaihtoehto ja se on antanut jo enemmän mahdollisuuksia kuin automaatti. Katsotaan miten lopulta käy tämän manuaalipuolen kanssa. Intoa treenailla olisi, mutta aika on vain vähissä.

      Poista
  14. Ihania kuvia olet ottanut tänne. Olin eilen kurssilla myös ja nyt tuntuu olo niin innostuneelta. Kuvausinto nostaa päätään nyt uuden oppimisen myötä. Kaunis blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Ja kiva kun jätit merkin tänne itsestäsi. Kommentoinkin jo sinun blogiisi, että yritin kovin miettiä blogisi nimeä aamulla ja harmittelin kun en muistanut sitä. Olisi kiva päästä tutustumaan teidän kolmen Insta-tileihinkin. Jos viitsitte tulla hihkaisemaan Instan puolellekin, niin pääsen seurailemaan teitä siellä :)

      Poista
  15. Kävin heti päivällä lukemassa, mutta vasta nyt ehdin kommentoimaan. Eikö vaan ollutkin kurssi kaiken hehkutuksen arvoinen! :) Voi koskakohan ehtisin tuonne Kotilaiturille. Ei olisi mahdoton matka ajella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit uudelleen Heidi! Oli todellakin hehkutusten arvoinen. Sopiva miksi tekniikkaa ja luovempaa puolta & inspiraatiota. Toimiva setti, joka innosti entisestään tarttumaan kameraan ja kuvailemaan. Kotilaiturille kannattaa lähteä retkeilemään! Ihana paikka sekin ♥

      Poista
  16. Friday kurssista täälläkin haaveillaan, kun vain aikataulut sopii. Valokuvaaminen on tosi koukuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukut pystyssä Katja, että saat aikataulut napsaamaan!

      Poista
  17. Vitsit kuinka hyviä kuvia! Nyt on luonnossakin niin upeat värit että on ihana harjotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Sanna ♥ - ja ihanaa kun olet taas täällä! Ulkona on tosiaan kunnon väri-iloitteluaika menossa. Eilen juuri katsoin meidän kylän hautausmaan reunaa, joka on tähän aikaan vuodesta aina hurjan kaunis. Sinne voisikin mennä kameran kanssa hiukka räpsyttelemään :)

      Poista
  18. KIITOS sinulle, ihanainen Anu näistä kauniista sanoistasi. Parasta on kuulla, että olet saanut kurssista paljon irti ja inspiraatiot virtaavat taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäkö KIITOS sinulle, Frida ♥ Olet joka sanan arvoinen ja vähän enemmänkin. Kamerasta aukesi taas uusia puolia ja mahdollisuuksia ja omaan päähänkin tuli uutta inspistä. Oli kiva vihdoin tavata! Toivottavasti pian uudestaan jossain merkeissä.

      Poista
  19. Ihania kuvia olet ottanut. Kuvaaminen on niin innostavaa😍 Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Kotilaiturilla on niin paljon kaunista kuvattavaa, että kohteiden kauneudella saa myös paikattua tekniikan puutetta ;) Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  20. Fridan kurssi oli aivan mahtava! <3 Kävin hänen kurssillaan toukokuun lopussa Raisiossa ja oli kyllä innostava ja silmiä avaava.
    Löysin tänne blogiisi toisen blogin kautta ja liityin lukijaksesi ja toivotan sinut tervetulleeksi osallistumaan ihanan Ilona Pietiläisen uuden kirjan arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raision kurssia katsoin Marita minäkin, mutta silloin ei ajankohta sopinut. Onneksi nyt tuli uusi mahdollisuus. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi ♥ Tulenpa pikapikaa vastavierailulle. Mukavaa viikkoa!

      Poista