perjantai 26. elokuuta 2016

Retro hiipii kotiin

Retroesineet ovat kauniita toisten kodissa, mutta meille en osaa niitä ajatella. Noin ajattelin vielä reilu vuosi sitten hyvinkin vahvasti. Sen jälkeen mieli on pikkuhiljaa muuttunut ja tänä päivänä olen jo aivan päinvastaista mieltä. Never say never.




Kotimme lähelle avattiin muutama viikko sitten uusi Ekotila-myymälä. Minä, joka en ole ollut millään tavalla tuon tyyppisten paikkojen asiakas, olen jo nyt vieraillut siellä useamman kerran. Tila on kivan avara ja tavarat on laitettu kauniisti esille.

Muutamia löytöjä on jäänyt mieleen muhimaan, osa niistä on ehtinyt lähteä jo uusiin koteihinkin sinä aikana kun olen miettinyt, mutta viimeisimmällä kerralla olin liikkeellä kirppishaukkanakin tunnetun Kati-ystäväni kanssa ja mukaani tarttui tämä keramiikkapullo. Hintaa tällä oli huikeat kaksi euroa.






Pullo on minusta kaunis aivan esineenäkin, mutta se sopii kauniisti yhden kukan tai oksan maljakoksikin. Jostain syystä se huutaa minusta tammenoksaa, mutta jättimaksaruoho pihalta pääsi nyt kuitenkin ensimmäiseksi kukkaseksi.  

Myöhemmin samana päivänä kävin vanhempieni luona ja juttu kiertyi retroesineisiin. Äidin kätköistä, keittiön kaapin takanurkasta löytyi tämä Noppa-vaasi. Vaasi oli pölyttynyt kaapissa jo vuosia, mutta nyt se heräteltiin uudelleen eloon. Vaasi pääsi meille hoitoon. 




Riihimäen lasin valmistama noppa on minusta hauskan leikkisä ja siinä on arpakuution silmät jokaisella reunallaan. Myös väri on todellinen retroväri, mutta sopii minusta tähän päivään. Itse asiassa Kodinonnen Johanna taisi puhua tästä väristä jo viime syksynä lämpimään sävyyn kertoessaan silloisista trendeistä.






Tällä viikolla herkuttelin myös uudella Retro Deco -lehdellä. Lehdessä oli paljon ihanuuksia, joista monien tyyli upposi täydellisesti. Eipä kai tässä auta muu kuin todeta, että mieli on todellakin muuttunut ja retroyksityiskohdat alkavat hiipiä meillekin. Miten sinulla, kolahtaako retrot vai ovatko ne ehdottomia nou nouta?

Niin tai näin, oikein mahtavaa alkavaa viikonloppua!

Anu


ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

16 kommenttia:

  1. Retro sopivina annoksina näyttää kyllä kivalta. Kivat maljakkolöydot :) Juuri bongasinkin tuon uuden lehden kaupassa, mutta hyllyyn jäi. En ainakaan vielä ole itse lämmennyt retrolle niin paljon, että lehden ostaisin :D

    Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Tuija, että pieninä annoksina ja maustepaloina retro toimii. Katsotaan meneekö vuoden kuluttua jo riemunkirjavat isotkin linjat - hiukan epäilen ;) Tuossa lehdessä oli paljon juuri sellaista "tyylikästä, harmonista" retroa. Tykkäsin kovasti. Kivaa viikon jatkoa harmaasta säästä huolimatta!

      Poista
  2. Tänne kolahtaa, ylläri ylläri ;) Retrahtanut sanoisin :D Kiitos seurasta, kivoja juttuja jäi itsellekin kutkuttamaan. Harmi, että ne olivat niin isoja astioita, että tilaa olisi tehtävä ensin luopumalla jostakin muusta. Ihana Noppa-maljakkolöytö äidin kaapista! Minullakin on Noppa punaisena versiona ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai retrahtanut ;) Sinä olet kyllä mestari käyttämään noita retroja niin, että lopputulos on tyylikäs ja moderni. Helppoa olisi saada mummolamaista, mutta tuo moderni look vaatii taitoa - ja sinulla sitä on. Tervetuloa uudelleen tuohon naapuriin! Kahvipannu täällä lähikahvilassa on aina sinulle kuumana Kati ;)

      Poista
  3. Tännekin jossain määrin kolahtaa. Haaveilen 50 luvun lipastosta tällä hetkellä :D
    Ihanaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ne lipastot onkin tosi ihania Outi ja toimivat melkein minkälaisessa sisustuksessa tahansa. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Noppa on muuten mielenkiintoinen, en ollut aiemmin törmännyt moiseen :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noppa on minustakin hauska Satu-Johanna! Eikä sitten pienintäkään mielikuvaa sen olemassaolosta tai koska sitä olisi lapsuudenkodissani käytetty. Ilmeisesti se on ollut käytössä silloin kun minua kiinnostivat enemmän nuket kuin vaasit :)

      Poista
  5. Niinpä, koskaan ei saisi sanoa: ei koskaan. Itselläni on käynyt vastaavasti, ei meille tule koskaan tuollaista. Mutta, pian huomaakin että kyllä se meille sopii. :)
    Tuonoppa on hieno ja retro pieninä palasina on kiva. Ja, nyt näyttää tulevan taas ruskea ja puu sisustukseen. Eli, hyviä löytöjä olet tehnyt.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti sitä vain silmä tottuu moniin juttuihin, jotka aluksi näyttävät oudoilta. Hassua on myös syklittäisyys, kuten juuri tuossa ruskean ja puun tulemisessa. Vielä vuosi sitten puiset yksityiskohdat kotona olivat ison maalausuhan alla, mutta kun aikansa siirsi urakkaa eteenpäin, on nyt oikein hyvä taas. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihana tuo noppa vaasi...ja kyllä retro kolahtaa!

    VastaaPoista
  7. Ihana vihreä noppa! Toimii mojovasti tuossa yhdistelmässä.
    Ja tykkään kyllä retrosta - 80-luvun alussa kirppiksiltä löytyi hyvin 50-luvun värilasia - enkä ole niistä vieläkään luopunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, äläkä vain luovukaan Celia! Värilasista pidän minäkin ja aikoinaan mm. Aurinkopullot olisivat olleet oikein mieluisia. Silloin niille ei vain ollut paikkaa. Välissä oli tauko, jolloin tuo mieliteko meni ohi, mutta nyt taas iskevät. Olisi kiva nähdä mitä värilasijuttuja sinulta löytyy (vinkvink postausidea)!

      Poista
  8. Täällä myös on alkanut retro kiinnostaa :) Kivoja maljakkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian ollaan koko sakki Katin sanoin retrahtaneita Johanna :D

      Poista