Sain vakavaksi vetävän haasteen aina ystävälliseltä ja ihanalta Tuulalta Tuula's Life -blogista. Tuula haastoi minut mukaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan. Tuo otsikon slogan taitaa olla haasteessa myös mukana olevan Lady of the Messin käsialaa ja minusta se on niin osuva, että halusin minäkin lainata sitä. // EDIT: Slogan ei ollutkaan Ladyn, vaan Nina Kurki -nimisen bloggaajan kuten Lady ystävällisesti korjasi.
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin suurin yksittäinen varainkeruutempaus. Tempauksen avulla kerätään lahjoituksia naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi ja perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseksi kehitysmaissa.
Kävelypaikkakuntia on useita ja jos lähellä ei ole järjestettyä tapahtumaa, onnistuu käveleminen hyvän asian puolesta toki missä tahansa. Lahjoituksen pystyy tekemään vaikkapa tämän linkin kautta. Meistä harvan taloutta tällainen lahjoitus kaataa, mutta tuolla summalla pystymme auttamaan naisia toisella puolella maailmaa saamaan itselleen paremman tulevaisuuden. Josko tästä maailmasta tulisi jonain päivänä heillekin ja heidän perillisilleen parempi paikka elää.
Omaa ajatusmaailmaani ravisteli heinäkuussa Kodin Kuvalehdestä (nro 14) lukemani artikkeli Aili Kähärästä, joka on Keniassa ja Somalimaassa työtä tekevä 54-vuotias kehitysyhteistyötekijä. Artikkeli kertoi Ailin oman tarinan lisäksi hänen työstään puolustaa tyttöjen oikeuksia ja viedä tietoa Afrikassa eteenpäin, jotta useampi äiti uskaltaisi jättää tyttärensä silpomatta.
Olen elänyt tässä asiassa pienessä kuplassani ja olin aivan kauhuissani kun luin mitä omia tyttäriäni jonkin verrankin nuoremmat tytöt joutuvat kokemaan, miten se vaikuttaa heidän terveyteensä ja lopulta myös kouluttautumismahdollisuuksiin - heidän koko elämäänsä.
Nuo tytöt - pienemmät ja jo isommaksi ehtineet - mielessäni lähden siis kävelemään lauantaina 11.9. klo 11 Turun Forum Marinumilta starttaavan reitin. Tempauksen ohjelmassa on mm. tietoa ja kehitysmaiden naisten tarinoita sekä jumppaa eri mittaisten kävelyreittien lisäksi.
Haastan mukaani ystävän, jonka kanssa käymme joka sunnuntai kävelemässä ja toivon, että me molemmat saamme mukaamme myös esikoistyttäremme. Lisäksi haastan Saijan Kotini on linnani -blogista sekä Good to be Home -blogin Celian. Ja tulehan sinäkin mukaan - haasteen saa tästä napata mukaansa kuka tahansa! Vinkkaa vaikka kommentteihin jos olet tulossa, niin tiedän ketä kuikuilla paikan päällä.
Lisätietoa Kävele Naiselle Ammatti -tempauksesta löydät täältä klik ja tietoa Turun kävelytapahtumasta täältä klik.
Isosta asiasta ja harmaasta säästä huolimatta: hyvää mieltä päivääsi!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Asiaa!<3 Täytyypä tutkia asiaa tarkemmin! Itse uskon vahvasti siihen, että kehitysmaiden naisia kouluttamalla meillä on mahdollisuus muuttaa tulevaisuus paremmaksi, auttaa samalla myös itseämme.:)
VastaaPoistaSamaa mieltä Taina. Meitä kaikkiahan tuo hyödyttää, että tietoa ja osaamista jaetaan. Tapoja auttaa on monia ja jos jokainen tekisi edes pienen käden ojennuksen auttaakseen, olisi vaikutus aikamoisen suuri.
PoistaHienoa, että olet mukana, Anu - ja upea kirjoitus, kiitos <3
VastaaPoistaNähdään viimeistään itse tapahtumassa :)
...ja korjaan: tuon sloganin on keksinyt alunperin Turkulainen -lehden Kumppanit -palstan Naisten Pankki Turun bloggaaja Nina Kurki, joka lehtiblogissa haasteen avasi ja minulle heitti:)
PoistaOlen iloinen, että saan olla mukana! Kiitos sinulle Lady kun olet ollut tässä yhtenä aktiivina ja tuonut asiaa meidän toisten tietoisuuteen. Ja kiitos korjauksesta - tieto on korjattu tuonne tekstiinkin :)
PoistaNähdään tapahtumassa!
Täytyykin katsastaa Tampereen tilanne ja toivoa, että olisi silloin vapaata töistä.
VastaaPoistaTampereella näytti Marina tosiaan olevan tapahtuma samana päivänä. Komeat kävelymaisemat on sielläkin kun lähtö on Pyynikin näköalatornilta!
PoistaHienoa ja täyttä asiaa!
VastaaPoistaOn tosiaan hienoa, että tällaisia järjestetään ja asioita tuodaan paremmin meidän kaikkien tietoisuuteen. Uskon, että näillä asioilla on koko ajan suurempi ja suurempi merkitys.
PoistaNämä on niin hienoja tapahtumia, toivottavasti mukaan lähtee huima joukko kävelijöitä♥ Ja huoahdus upeille kuvillesi♥
VastaaPoistaNiin ovat ja helppo tapa edes pienesti vaikuttaa. Ja kiitos Teija, upea syyspäivä oli kiva hetki kuvata.
PoistaKiitos Anu, että olet mukana ❤️ Ja kirjoituksesi on hieno, koskettava! Ja kuvasikin täydentävät tätä hyvää haastetta! Siis ulos kävelemään!
VastaaPoistaJa tähän vielä liitän: Oli todella kiva tavata sinut tänään ja tutustua Arjen timanttien Anuun ✨
Kiitos Tuula kun haastoit ♥ Hienoa olla mukana tässä kävelyssä.
PoistaJa samoin kiitos, oli mukava nähdä sinut vihdoin livenä. Täysin vastasit sitä kuvaa, jonka olin sinusta blogisi välityksellä saanut. Terkkuja pienelle ystävällesi!
Kiitos haasteesta! Haluan ehdottomasti olla mukana kävelemässä. Viime talvena ehdin olla Naisten Pankin touhuissa enemmänkin mukana, joten tiedän miten tärkeätä vapaaehtoistyötä siellä tehdään. Siispä näkemisiin :)
VastaaPoistaOlepa hyvä Celia ja kiva kun lähdit mukaan! Nyt tarvitaan vain neilikka rintaan, jotta tunnistamme toisemme naisporukasta :) Minulla tämä on ensimmäinen kerta missään tämän kaltaisessa tapahtumassa. Olisipa kiva kuulla joskus lisää omista Naisten Pankki -kokemuksistasi.
PoistaKiitos Anu haasteesta. Näillä näkymin olen tulossa paikalle, joten su nähdään!
VastaaPoista