lauantai 9. huhtikuuta 2016

Teinitytön huoneen stailaus

Esikoisen huone on ollut viime viikkoina pienen stailauksen alla. Tytöltä tuli toive, että hän haluaisi huoneestaan selkeämmän, enemmän mustavalkoisen ja valoisammankin. Huoneessa saisi olla kuitenkin ripaus vaaleanpunaista eli (helpotuksen huokaus) tapetti sai edelleen jäädä. Tiedossa oli siis vain tosiaan stailailua ilman pintaremontteja.




Mutta miten ihmeessä saisimme huoneesta valoisamman kuin mitä se nyt on? Se tuntui suurimmalta haasteelta.


Aloitimme muutoksen tekemisen verhosta, joka oli tähän asti ollut huoneen "väripilkku". Ikkunamme ovat niin leveitä, etteivät valmisverhot riitä niihin venyttämälläkään ja useamman kangaskaupan kierrettyämme päädyin kysymään apua Kodinonnesta verhon suunnitteluun ja ompeluun. Verhoissa olen suosinut usein kappaa ja ajatellut, että kapalla ja esim. tyynynpäällisillä on helppoa saada väriä huoneeseen.




Kodinonnen Johanna suositteli kuitenkin heti aluksi - ja ihan ehdottomasti sivuverhoa. Vaikka kuinka pyörittelimme tyttären kanssa huonekaluja, ei pitkä sivuverho istunut mihinkään huonejärjestykseen, joten pienen tuumaustauon jälkeen päädyimme katkaisemaan verhon pöydän yläpuolelle. Vau, miten paljon huoneeseen tulikaan valoa vain kapan vaihtamisella sivuverhoon!

Myös idea siitä, että verhossa on pieni vaaleanpunainen raita, samaa sävyä kuin huoneen toisen sivuseinän tapetti, tasapainotti huonetta. Johannan ajatus verhon tehtävästä on, että se rauhoittaa huonetta ja tähän voin yhtyä tämän muutoksen jälkeen aivan täysin.




Aina puhutaan siitä, miten maton pitää olla riittävän suuri. Johannan silmä nappasi kuitenkin verhoa suunnitellessa myös Emmin mattoon; se oli liian suuri ja raskas tuohon tilaan. Matto on oikeastaan ollut alusta asti huti, sillä karvalankamattoa on todella hankala saada imuroitua täysin puhtaaksi ja lapsen / nuoren huoneessa pöllyää  ja pölyää ja vielä pitkähiuksisen tytön huoneessa... no, voit vain kuvitella. Matto meni siis vaihtoon. Uusi matto valittiin nykyisten väritoiveiden mukaisesti ja kokoa pienennettiin - ja taas huone avartui.






Säilyttimiä ei voi koskaan olla liikaa ja Teija Helin Designin näppärät säilytinpussukat toivat tytölle kivasti lisää helppoa säilytystilaa. Niitä on helppo siirtää tarpeen mukaan myös vaikka vaaterekin koukkuihin. Vielä uudet tyynynpäälliset ja sivupöydäksi tulleen laatikoston päälle tuoksukynttilä palamaan, niin huone on valmis. Ainakin tältä erää.








Loppujen lopuksi melko pienillä muutoksilla saatiin ainakin minusta taas iso muutos. Ja mikä tärkeintä, huoneen asukas on tyytyväinen ja viihtyy uusitussa huoneessaan. 

Tässä vielä kuva siitä miltä huoneessa näytti ennen.




Oikein rentoa lauantai-iltaa! Pidetään peukut pystyssä, että huomenna olisi vihdoin aurinkoinen ja lämpimämpi kevätpäivä.

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

33 kommenttia:

  1. Ehdottoman onnistunut muutos! Mä en alkuunkaan ymmärrä kappaverhojen ideaa, ne pimentää ja madaltaa niin huonetta että mikä niiden idea oikein on??

    Mitä tarkoitit ettei valmisverhot riitä teidän leveisiin ikkunoihin? Ettekai te verhoja pidä ikkunoiden edessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koen, että kapoilla saa pehmeyttä ja kodikkuutta huoneeseen, eivätkä ne ole sisustuksen "tiellä". Sivuverhojen eteen ei voi laittaa huonekaluja samoin kuin "kappaikkunan".

      Valmisverhoilla tarkoitin nimenomaan noita kappoja. Niiden on riitettävä koko ikkuna-aukon eteen :)

      Poista
  2. Ihana tuo raitamatto!! Tosi kiva ja myös nuo verhot!!

    VastaaPoista
  3. Ihana huone! Kyllä tuolla kelpaa oleskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on siellä huoneessa oleskeltukin :) Itselle mieluisassa ympäristössä on aina hyvä viihtyä.

      Poista
  4. Kaunis ja raikas huone. Todella onnistunut muutos. Mahtaa olla asukas tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain on, että liian monta sisustusväriä tekee huoneesta levottoman. Tavarat ovat kuitenkin värikkäitä ja niiden väreihin ei välttämättä pysty itse vaikuttamaan. Asukas on oikein tyytyväinen ja nauttii muutoksesta :)

      Poista
  5. Erittäin onnistunut muutos, tuolla verhojen vaihdolla on hirmuisen iso merkitys huoneen tunnelmaan!:) Meillä on teinin huoneessa juuri sama Clasun kello? Pitääkö se teilläkin kauheaa meteliä? Ei kuitenkaan meillä häiritse muita kuin mua.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kellomaku teillä Taina ;) Tuo meidän kello ei ole Clasulta ja on onneksi hiljainen. On ihan kauheaa kun jotain pientä ylimääräistä ääntä alkaa kuunnella. Loppujen lopuksi ei enää muuta kuulekaan ja pienestä kärpäsäänestä tulee härkäsääni. Ja kyllä, minustakin tuo verhon vaihto teki valtavan muutoksen ja rauhoitti koko huonetta.

      Poista
  6. Tosi kivalta näyttää huoneen uusi stailattu ilme.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tuota huonetta katsoo ovelta itsekin mielellään :) Kivaa viikonlopun jatkoa sinullekin - ainakin tänne meille tuli se luvattu auringonpaiste. Toivottavasti teillekin!

      Poista
  7. On se jännä miten musta välillä raikastaa, vaikka tumma väri. Kaunis ja raikas muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Suveliina! Musta jotenkin jämäköittää ja antaa kontrastia ja se kai sen raikastusefektinkin tuo. Ehkä :) Mutta tosiaan, ei musta ole aina synkkä väri. On olemassa iloinenkin musta :)

      Poista
  8. Ihana tuo musta tyyny! Mistä hankittu? :) Hieno ja piristävä muutos muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Sopii hyvin asukkaan ajatuksiin ;) Musta tyyny on Magia Graphicsilta ja tehty meidän tekstin mukaan. Ajattelin, että teen siitä ja toisesta tyynystä vielä oman postauksensa. Kannattaa jäädä kuulolle :)

      Poista
  9. Todella onnistunut muutos! Tuntuu kuin huoneeseen olisi tullut
    lisää neliöitä stailausta myötä, yleisilme on niin ilmava ja valoisa.
    Verhot on todella kauniit ja mattokin ihan kymppi. Täytyykin muistaa
    piipahtaa tuolla Kodinonnessa, siellä tuntuu olevan valikoima ja
    palvelut kohdillaan.
    Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi tapasimme, tehtäisiinkö joku päivä
    lounastreffit? Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta minustakin tuntuu Teija, että neliöitä tuli lisää. Mitenköhän niitä saataisiin tuohon viereiseen huoneeseen nuoremmalle? Siellä ei taida pelkkä verhon vaihtaminen auttaa...

      Kodinonni kannattaa pitää mielessä ja tässäkin tapauksessa homma hoitui pitkälti kotoa käsin sähköpostitse ja puhelimitse. Kävin vain hakemassa verhon Raumalta sen valmistuttua kun halusin käydä katsomassa myymälän kevätuutuudet, mutta verho olisi kulkeutunut meille postitsekin. Upea ja ammattitaitoinen palvelu kaiken kaikkiaan! Ja joo, olet ollutkin lounastreffimielessäni, nähdään vain mielellään! Olen sulle pystyssäkin päiväherkut. Aurinkoista sunnuntaita teille!

      Poista
  10. Mahtava muutos. Ihan huikean hieno tuo verho-idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Verho on kovasti mieluinen meillekin. Kodinonnesta vinkattiin myös, että jos jossain vaiheessa haluamme pois tuo vaaleanpunaisen raidan, voivat he ottaa sen irti ja vaihtaa tilalle toisen värisen raidan. Koko verhoa ei tarvitse heittää pois. Hieno pointti minusta tuokin.

      Poista
  11. Todella onnistunut muutos ja kaunis lopputulos kaikkinensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Hiukan vaarallinen tämä muutos kyllä oli, sillä se teki taas uusia tarpeita mieleen... ;)

      Poista
  12. Todella onnistunut muutos 😍 Kiva idea tuo verhon raidoitus, taidan varastaa idean...

    Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Raidat toimivat ihan loistavasti verhossakin. Saa varastaa :) Ihanaa viikkoa myös sinulle ♥

      Poista
  13. Näyttää tosi kivalta. Meidän teinitytön huoneesta löytyy sama rekkitanko :). kaunis muutos kerrassaan!

    VastaaPoista
  14. Näyttää tosi kivalta. Meidän teinitytön huoneesta löytyy sama rekkitanko :). kaunis muutos kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos S.H. Aika samat jutut taitavat olla hittejä ympäri Suomea tuon ikäisten keskuudessa :) Nyt ei olekaan tullut, ainakaan meille, vähään aikaan mitään uutta villitystä, vaan mennään enemmän näillä jo jonkin aikaa olleilla trendeillä. Tuo rekki on minusta ollut kyllä ihan hyvä trendi ja ainakin hetkittäin pitänyt vaatteet hiukan paremmin pois lattialta kasoista.

      Poista
  15. Kaunis huoneesta tuli:) Meillä on kanssa tuo vaaterekki nuoremmalla tytöllä. Hymyilyttää, sillä se näyttää niin olevan jokateinin juttu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M! Teinityttöjen perheet taitavat tosiaan olla tällä hetkellä vaaterekkiperheitä lähes järjestäin :)

      Poista
  16. Onpas täällä totta tosiaan aivan ihana verho! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ;) Ihana verho löytyy teiltäkin. Hyvä maku sinulla Heli!

      Poista