sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lastenkutsut | ohjelmaa ja tarjoiluja

Meillä lasten syntymäpäiviä juhlitaan useammassa erässä kun mummikummit ovat oma juhlansa, lastenkutsut omansa ja välillä saattaa tulla vielä yksi kahvittelu lisää jos joku ei pääsekään tulemaan mummikummisynttäreille. Tänä vuonna nuoremman neidin lastenkutsut venyivät hieman pidemmälle h-hetkestä ja juhlat olivat vasta tänä perjantaina.




Ennen lastenkutsuja on kuitenkin pakko vilauttaa teille alkuun mummikummisynttäreiden kakkua, jonka tein pääsiäisteemalla. Olen katsonut jo pidempään noita suklaapatukoilla reunustettuja kakkuja, mutta Ruusumäki-blogista sain pari hyvää vinkkiä ja uskaltauduin testaamaan kakkua niiden avulla nyt itsekin. Kakku päällystettiin täyttämisen jälkeen kauttaaltaan kermavaahdolla ja yksittäiset Kitkat-patukat pysyivät hyvin kiinni tuossa "liimassa", vaikka  naru kakun ympäriltä avattiinkin.




Lastenkutsuille tarjoilut menivät helpomman kautta pikkunaposteltavalla ja itse tehdyllä jäätelökakulla. Lastenkutsujen ohjelman kanssa pähkäilen yleensä enemmän. Jotain kivaa olisi hauska keksiä.






Tänä vuonna päädyimme kantamaan leikkimökistä Ikean ison liitutalun sisälle. Peli oli Alias-tyyppinen. Juhlavieraat jaettiin kahteen joukkueeseen ja vuoron perään molemmista joukkueista tuli yksi katsomaan keksimäni sanan ja koitti piirtämällä ja näyttelemällä saada muut arvaamaan kyseisen sanan. Arvaamiseen saivat osallistua molemmat joukkueet. Oikein arvatut sanat toivat pisteen ja isomman pistemäärän saanut joukkue voitti.

Toinen ohjelmanumero oli photo booth. Erilaista rekvisiittaa olisi helppo tehdä itsekin, mutta kävin hakemassa paikallisesta askartelukaupasta valmiin setin. Sen jälkeen aloitettiin hassuttelu ja tytöt lähtivätkin hyvin mukaan. Hauskoja kuvia tallentui kameraan ja jokaisen kotiin lähetettiin myöhemmin linkki kuvista kiitokseksi ja muistoksi juhlista. Samaa rekvisiittasettiä voi hyvin hyödyntää myöhemmin isompien tai vaikka aikustenkin juhlissa.






Nämä taisivat ollakin sitten viimeiset hieman isommat lastenkutsut meidän perheessä. Esikoisen kymppisynttärit olivat ainakin yökyläsynttärit muutamien ystävien kanssa ja samaa tuntuu odottavan nuorempikin. 

Juhlien jälkeen eilinen menikin sitten upeasta kevätsäästä nauttien, lähes koko päivä ulkona puuhaillen. Kevätaurinko tuo uskomattoman paljon virtaa ja antaa energiaa. Muutamaa sisäpintaa lukuunottamatta eilen tuli pestyä myös kodin kaikki ikkunat sisältä ja ulkoa ja nyt saa kevätvalo tulla esteettömästi sisälle. Tuntuu hyvältä. Toivottavasti sinullakin on ollut kiva viikonloppu!

Valoa ja iloista mieltä alkavaan viikkoosi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

24 kommenttia:

  1. Onnea päivänsankarille!
    Olet kyllä ollut itse todella tehopakkaus, jos sait jo melkein kaikki ikkunat pestyä - minä olen vasta tuumausasteella tuon homman kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänsankari kiittää Anu ♥

      Tehopakkauksesta en tiedä, mutta ihana aurinko antoi energiaa ja kun mies vielä innostui auttamaan, niin homma meni yllättävän kivuttomasti. Katsotaan miten pitkään nämä viimeiset sisäpinnat vielä odottelevat pesuvehkeitä... ;)

      Poista
  2. Ihana tuo kakku. Ja, hauskat synttärit näyttävät olleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kakuista saa helpoilla koristeilla tosi kivan näköisiä - kun vain keksii ideoita. Ruusumäen Heidiltä oli hyvä vinkki irroitella suklaat yksittäisiksi riveiksi, sillä kaksi (tai enemmänkin) suklaapatukkaa kakun ja muun tarjottavan lisäksi teki melko äkkimakean olon ;) Yksi riitti mainiosti.

      Poista
  3. Ihanaa ja haikeaa yhtä aikaa!<3
    Oletpa sä ollut todella ahkera! Me on täällä vasta suunniteltu ikkunoiden pesua...Eikös se silloin ole jo puoliksi tehty?;D

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Taina, mietin ihan samaa noista kutsuista (yllätyskö?). Toisaalta on hiukan haikea olo, toisaalta ihana. No, onhan meillä vielä näitä lasten pienemmän porukan synttäreitä tuossa iso pino, joten kokonaan eivät ole takana. Rauhallinen, vähittäinen luopuminen tästä elämänvaiheesta ;)

      Hyvin suunniteltu ON puoliksi tehty. Niin se vaan menee Taina :)

      Poista
  4. Hieno kitkat-kakku! Kivoja ohjelmanumeroita keksit ja nuo valmiit matskut oli kivoja. Synttäreistä jäi kiva muisto sankarille ja vieraille. Tuo linkki kuviin oli hauska idea. Mukavaa alkavaa viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pientä painetta nuo ohjelmat aina aiheuttavat etukäteen kun toivoo, että lapsilla olisi kivat juhlat. Toisaalta lapset ovat ihan itse mestareita pitämään hauskaa, enkä ole koskaan kuullut tylsistä lasten synttäreistä, mutta silti... Äidin elämää ♥ Mukavaa viikkoa sinullekin Jaana!

      Poista
  5. Tosi upean näköinen kakku <3 Mahtavia valokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi - ja paljon helpompi tehdä kuin joku taiteellinen, upea pursotuskakku ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Siis ihanan piti kirjoittamani :)

      Poista
    2. Kiitos Johanna! Tytöillä tuntui olevan hauskaa ja sitä on aina ilo katsella.

      Poista
  7. Ihana kakku ja ihanaa, kun panostat lastesi synttäreihin! Se kannattaa. On nimittäin palkitsevaa, kun lapset ja heidän ystävänsä muistavat meidän synttärikutsuja kymmenien vuosien takaa!
    Kyllä nyt kelpaa auringon paistaa, kun ikkunat ovat puhtaat - olisipa meilläkin... Odotellaan vielä viereisen kadun puhdistusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin ihan parasta jos kuulee myöhemmin muisteluja lasten synttärikutsuilta Celia! Juhlien järjestäminen on mukavaa puuhaa. Onneksi on vaihtoehtoja, joista voi valita jaksamisen ja viitsimisen mukaan ja mennä juhlimaan joko kodin ulkopuolelle tai viettää juhlia kotona - ja sielläkin voi tehdä paljon itse tai hieman oikaista, ilman että se näkyy juhlijoille.

      Poista
  8. Suloisen oloiset ja näköiset syntymäpäivä juhlat ♥ Juhlia on ihana järjestää, meillä tulossa parin viikon sisään myös meidän tytöille sukulaissynttärit, muuten tyttöjen juhlat on kevereille ulkoistettu :D Kivaa aurinkoista viikon jatkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, juhlia on ihana järjestää! Välillä aikapula vain meinaa tehdä tepposet kun ei osaa aloittaa hyvissä ajoin. Onneksi on myös tuo ulkoistamisvaihtoehto ja siellä mahdollisuuksia laidasta laitaan. Kivoja synttäreitä teillekin!

      Poista
  9. Nam mikä kakku =) Ja ihanan näköiset synttärit ovat olleet. Tuo photo booth on kyllä huippu juttu ja jää kivat muistot kuvista. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photo booth on tosi kiva ja helppo toteuttaa ja kun kerran hommaa rekvisiitat on ne helppo napata käyttöön isompien ja pienempien kemuissa myöhemminkin. Mietin, miten hauska ohjelmanumero se olisi vaikka kevään valmistujaisjuhlissakin kun vieraista saisi hassuttelukuvat muistoksi heille itselleen ja valmistujalle.

      Poista
  10. Hieno kakku. Tuolla tyylillä en ole vielä koristellut, mutta mieli tekisi kokeilla.
    Mahtavaa synttäriohjelmaa olet kehittänyt. Tuosta voisi ottaa ideaa moneen menoon. Valokuvaus sopi varmasti tyttöjen juhliin kivasti. Nyt mietin miten siitä saisi pojille tarpeeksi "katu-uskottavaa"...hmmm... jos olisikin vähän kamalampaa rekvisiittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ikäiset tytöt tykkäävät tosiaan poseerata ja asennoista näki, että mallia on katsottu joskus jostain ;) Hei joo, pojille joitain räväkkää, karmeaa tai tosi hassuja yhdistelmiä - toimii varmasti! Yksi kun innostuu ja hoksaa jutun, lähevät muut varmasti mukaan :)

      Poista
  11. Oli ilo olla avuksi. <3 Kuulostaa kovin tutulta tuo synttäreiden järjestely. :D Tässä juuri suunnitellen kuopuksen 2v synttäreitä ja taidan päätyä nyyttärivappupikniksynttäreihin, koska kesässä taitaa olla enää yksi vapaa viikonloppu. Tuolla järjestelyllä menee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Sain sinulta tosiaan useamman hyvän pikkuniksin (sellaisia, joita olin miettinyt aikaisemmin) ja vahvistusta siihen, että saan kakun onnistumaan :) Nyyttärivappupikniksynttärit kuulostavat tosi kivoilta! Valmisteluiloa ♥

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista