tiistai 26. huhtikuuta 2016

ARVONTA | Teija Helin Design

Eilisen aamun (ja edellisen illan) lumisäikähdyksestä on nyt selvitty. Kaunis jouluinen lumimaisema on onneksi sulanut jotakuinkin kokonaan. Miten ihanalta nenäliinan kokoisten lumihiutaleiden sataminen tuntuisikaan myöhään jouluaatonaattoiltana, mutta että vappuviikolla - eih!




Mitäs sanotte, jos palanneen kevään kunniaksi laitetaan pieni arvonta* pystyyn? Muistat ehkä teinin huoneen Teija Helin Designin säilyttimet. Teija on ihana, vuosi sitten sisustusartesaaniksi valmistunut bloggaajakolleega, nainen  Keloranta-blogin takaa.




Teija Helin Design on Teijan oma tuotemerkki, jonka tuotteet hän suunnittelee ja toteuttaa alusta loppuun asti itse, aina kuosin suunnittelusta ja kankaan painamisesta ompeluun asti. Tuotteiden materiaalit ovat pitkälti luonnonmateriaaleja ja tuotteet ajattomia ja selkeitä, huolellisesti ja tarkasti toteutettuja. Kuvia Teijan tuotteista ja esimerkiksi myyntitapahtumista, joissa hän on mukana löytyy mm. Teija Helin Designin Facebook-sivulta, klik.

Teijan säilyttimet ovat minusta hauskoja ja Teijamaiseen tapaan monikäyttöisiä. Teinin huoneessa nämä roikkuvat milloin vaaterekin koukuista, milloin kaapin vetimessä kätkien sisäänsä erinäisen määrän pikkutavaraa.




Eteisessä säilytin voisi olla paikka, jonne avaimet tyhjennetään taskusta kun tullaan kotiin. Säilytin toimii myös työpöydällä kynäpurkkina ja kun sisälle laittaa vedenpitävän purkin tai tukevan pussin, saa säilyttimeen kivasti myös yrtin tai pienen kasvin. Mihin sinä voisit käyttää säilytintä?




Kerro käyttöideasi kommenttikenttään viimeistään tiistaina 3.5.2016 klo 23.59  ja osallistu yhden säilyttimen arvontaan*. Säilytin on tuo alla olevassa kuvassa oleva roiskeita-kuosinen, jossa on kaunis tummansininen kanttaus.




Yhden arvan saat kommentilla, mutta Arjen timanttien kirjautuneille lukijoille (Facebook, Blogger tai Bloglovin) arpoja tulee kaksi ja jos VIELÄ haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat kolmannen arvan kun olet Teija Helin Designin Facebook-sivun tykkääjä. Muista siis kommentissasi kertoa kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitättehän kommenttiin sähköpostiosoitteen, josta tavoitan jos voitto osuu kohdallesi.

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan ja hyvää mieltä viikkoon!

EDIT: 4.5.2016 ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!

Anu

* Arvonta on toteutettu yhteistyössä Teija Helin Designin kanssa

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

36 kommenttia:

  1. Pienelle mökille tarvitaan paljon käteviä säilytysratkaisuja ja tuollainen pussukka olisi kätevä. Juurikin avaimille tarvitaan paikka ensisijaisesti.

    Kahdella arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
  2. Kauniita. Meillä se tulisi todennäköisesti kodinhoitohuoneen uuteen naulakkoon tai vessaan. Kahdella mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita. Meillä se tulisi todennäköisesti kodinhoitohuoneen uuteen naulakkoon tai vessaan. Kahdella mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Keittiöön ottaisin tämän käyttöön.
    Kolmella arvalla mukaan.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
  5. Vessaan tai pojan huoneeseen!
    Vessassa siinä voisi säilyttää harjat/kammat.
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  6. Ompas kivoja. Tulis käyttöön kodinhoitohuoneeseen. Kolmella arvalla mukaan arvontaan. texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja säilytys juttuja...kahdella mukana!
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kylppäristä löytyisi juuri sopiva paikka!
    Fb:n kautta seurailen molempia, joten kolmella mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Eteisen oven kahvaan avaimia varten! Löytyisivät siitä kätevästi ja toisaalta saisi heti pois kädestä sisään tullessaan.

    VastaaPoista
  10. Hauska säilytysidea. Ehdottomasti avaimille tai kesällä eteiseen aurinkolaseille. Mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  11. Ripustaisin nämä kylppäriin ja säilyttäisin niissä kampaustarvikkeita. :) Kolmella mukaan.
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  12. Keittiöön tulisi piilottamaan tasoille kertyvää tavaraa.
    susak_78@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Hiusharjoille tämä olisi aivan loistava. Kahdella arvalla mukana
    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kylpyhuoneeseen hiuslakalle ja -harjalle kiva säilytyspaikka.
    Kolmella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Ihania nuo kaiman tekstiilit <3 Tuollaiselle säilyttimelle olisi käyttöä
    meidän kylppärissä. Sujauttaisin pussukkaan harjat ja kammat, ne
    mokomat kun tuppaavat olemaan aina kadoksissa.

    VastaaPoista
  16. Olisi kiva vaikka pojan huoneeseen. Mukana kolmella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Kiva juttu, käyttöä löytyisi. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Upealta näyttää! :) Olen yhdellä mukana. minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana yhdellä. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Teinin huoneeseen oon ettinyt just tollaisia. Mukana yhdellä arvalla. mariniki1982@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Tosi kivoja säilytyspussukoita. Uskoisin tuon menevän wcn naulakkoon.Kaksi arpaa kiitos

    VastaaPoista
  22. Aivan ihania, olisi jo valmis paikkakin näille tiedossa :) Mukana kolmella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Kypyhuoneeseen laittaisin :) Kaksi arpaa minulle :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Paljon olisi ideoita. Esim. kylppäriin vauvanhoitopisteelle kätkemään sisäänsä kaikki rasva-, talkkipurkit jne.

    VastaaPoista
  25. Sekalainen kynäpurkki keittiön työtasolle... Tarvittaessa sisälle tukevampi ja kynät siististi järjestykseen.....
    Yhdellä ..

    VastaaPoista
  26. Kolmella arvalla mukana! Sopisi loistavasti kylppärin naulaan säilömään kampoja ja harjoja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Tämä olisi kätevä esimerkiksi kodinhoitohuoneessa pyykkipojille :) Kolmella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Tämä olisi kätevä esimerkiksi kodinhoitohuoneessa pyykkipojille :) Kolmella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti eteiseen avaimille! Kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  30. Joko eteiseen - tai sitten keittiöön. Nenäsumutteet, silmätipat, käsivoidetuubi, huulirasva - ne tuotteet, jotka normaalisti ovat aina kateissa;)
    Ja kaikilla arvoilla mukana;)

    VastaaPoista
  31. Tuli heti mieleen, että laittaisin tuohon pyykkipojat, kun otan pyykit narulta :) Kahdella arvalla mukana
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Eteiseen laittaisin =). Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Eteiseen laittaisin =). Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella mukana.Kylppärissä on paikka harjoille yms.tämmöiselle.

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukaan ja laittaisin kodinhoito huoneeseen pienille tavaroille. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kylppärissä olisi just sopiva paikka tälle :) Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista