lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kuormalavahavuseinän kevätlook

Ilmojen pitäisi lämmetä ensi viikolla ja koska viikon lopulla juhlitaan kuopuksen mummikummisynttäreitä, uskaltauduin antamaan etuovemme viereiselle kuormalavahavuseinälle kevätlookin, jotta vieraita olisi vastaanottamassa jotain hieman kauniimpaa.






Narsissit olisivat kaikkein parhaimpia pakkasensietokyvyltään, mutta vähitellen kylmään totutettuina myös helmihyasinttejen, muscarien, pitäisi kestää pikkupakkasta. Itse ajattelin ottaa varman päälle ja nostaa kukat ainakin vielä toistaiseksi yöksi sisälle.







Tein syksyllä tuon havuseinän kuormalavoista ja viime viikonloppuna siitä lähtivät kausivalot pois. Jotain keväisempää piti keksiä tilalle. Kieputin rautalangasta ripustimet punasaviruukkujen ympärille ja ripustin ruukut seinämän reunaan. Voilá, kevätlook on valmis.






Nyt vain kevättä tekemään pihalle. Instassa (@4nu123) löytyi muutamakin sielunsisko, joilla on sama "pakkomielle" kuin minulla eli ihan pakko kopsutella keväällä kantapäällä jäätä pois, sieltä mistä sitä saa rikki. Pari kopsautusta mennen tullen kun ulkona liikkuu, tuo kevättä jo reilusti lähemmäksi. Ja kun vapaapäiväksi sattuu aurinkoinen ilma, otetaan avuksi petkele tai rautalapio. Sillä tekniikalla kevät tulee ihan kohisten. Joku ihana instailija kertoikin kevään edenneen bussipysäkillä 15 cm muutaman päivän aikana ihan hänen ansiostaan. Auringolla on sulatusvoimansa, mutta niin on meillä kopsuttelijoillakin ;)

Hyvää mieltä viikonloppuusi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

27 kommenttia:

  1. Kivasti sait aikaan kevätlookin. Meillä on vielä aivan jäässä tuo ruukku, johon haluaisin kevätlookkia laittaa. Toivotaan että ensi viikolla aurinko sulattaisi.
    Ja, on totta, että varmuudeksi on ehkä hyvä nostaa vielä kukat sisälle yöksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nosta ruukku sisälle, jo sulaa.

      Poista
    2. Tälle viikolle on luvattu jo hiukan lämpimämpiä päiviä, joten eiköhän ruukkukin lähde sulamaan - ja minä uskallan jättää kukkani terassin puolelle myös yöksi. Hyvä vinkki tuossa anonyymiltäkin (kiitos!). Joskus on kiva helpottaa aurinkoa - joko kopsuttelemalla jäätä pihalta tai nostamalla ruukku sisälle sulamaan :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää keväisempi look ♡
    Aurinkoista viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Jotenkin on tosi ihanaa kun on saanut jo ensimmäiset kukat pihalle. Tästä se lähtee taas :)

      Poista
  3. Onpas kivan näköinen seinä!
    Ihanaa kun tete a' tetet ja helmihyasintit ovat saapuneet kaupoihin :)
    Iloa ja aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima :) Kevään ensimmäiset sipulikukat sisällä ja ulkona ovat ihania aavistuksia tulevasta keväästä ja kesästä. Hyvää mieltä alkaneeseen viikkoon sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Nopeiden käänteiden lavaprojektista on ollut kovasti iloa :)

      Poista
  5. Ihana kevätpäivitys! Tuo hopeinen lanka sopii kivasti terraruukun ympärille. Kukkivaa kevättä ja mukavaa synttäriviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopsuttelujen lisäksi kevättä saa kummasti tehtyä mieleenkin kun tekee hieman järjestelyjä ;) Facebookin muistoehdotuksista tuli juuri tänään ehdotukseksi kuva, jossa olimme viime vuonna tähän aikaan haravointipäivän lounaaksi grillanneet makkarat ja syöneet lounaan terassilla. Ihan vielä ei olla tänä vuonna siinä pisteessä. Kevätmieltä sinullekin Kati ♥

      Poista
  6. Tosi hauska idea :). Ihanaa, kun on kevättä jo ilmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, niin on ihanaa! Ihan mahtavaa kun asfalttikin alkaa jo kuivua. Seuraava etappi on kun sepelit saadaan pois kaduilta :)

      Poista
  7. Kuormalavahavuseinä - mikä sana :D Mutta kivasti pienellä sait tuohon keväisen ilmeen. Jokohan saisin tuollaisen johonkin rakennettua...?

    Ihanaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin aika sanahirviö Tuija! Toisaalta tuolla voisi pärjätä hirsipuupelissä :) Mutta totta, tuohon seinään on kiva keksiä uusia päivityksiä. Nyt mielessä hautuvat kesäkäyttöön sopivat ideat. Ensimmäiseksi suunnitelmissa voisi olla lavan maalaaminen...

      Poista
  8. Kiva idea! Ja kukilla saa oikein keväisen ilmeen havuseinään.
    Minullakin on tapana keväisin kävellä pihalla kantapäilläni :) Ja kävelyteillä aina lumen ja sulan reunaa pitkin rikkoen reunaa joka askeleella - onneksi meitä on siis muitakin kanta-astujia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla tosiaan, että meitä on muitakin :) Teen Pia tuota ihan samaa kävellessäni - ei tulisi mieleenikään kävellä täysin sulaneella osalla, jos askeleen päässä on houkutteleva, kengän alla sopivasti rikkiraksahteleva jääreuna. Pienestä se ilo lähtee :) :)

      Poista
  9. Onpas kiva idea tuo kuormalavahavuseinä, nythän tässä täytyy lähteä jostain metsästämään kuormalavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja Anu, että lava löytyy jos sellaista päätät lähteä metsästämään! :)

      Poista
  10. Hei, todella kiva tuo sinun viherseinäsi! Ja hienosti tuli keväisempi ilme. Juuri tänään katselin etuterassin surkeita istutuksia..Tekisi jo kovasti mieli laittaa sipulikukkia pihallekin, mutta sitten pitäisi muistaa iltaisin nostaa ruukut sisälle. Ehkä odotan vielä ainakin pääsiäiseen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen hiissannut näitä meidän kukkia vielä toistaiseksi ainakin yöksi sisälle. Halusin laittaa ne kuitenkin jo valmiiksi ensi viikonlopun synttärikemuja varten ja nyt on sitten urakka pitää kukat hengissä ainakin tämä viikko :) Kauheita paineita ;)

      Poista
  11. Kiva idea tuo seinämä! Minulla onkin yksi lava jemmassa sitä varten, ettö jotain siitä pitäisi tehdä. Tämä idea pistetään muistiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait inspiraatiota Ellen! Minullakin olisi vielä toinen lava varastossa odottamassa jotain uutta ideaa ja inspiraatiota :)

      Poista
  12. Hieno idea! Teillä on siellä jo mukavan keväistä. Meillä hanget korkeat nietokset, joista jouluna kaipasimme. Niin tämä ilmasto muuttuu, mutta eilen jo tarkenin villapuserossa syösä lounaan itsekseni verannalla. Jee! Kevät tulee! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikotellen näyttää jo oikeinkin mukavan keväiseltä, mutta kyllä täälläkin on maa vielä valkoinen katujen ulkopuolella. Oih, sinulla on varmasti ollut ihana verantalounas Tuija! Mahtavaa kun on tuollainen paikka, jossa voi mennä jo pikkuhiljaa lähemmäs ulkoilmaa. Itse odotan aivan valtavasti ensimmäistä päiväkahvia takaterassilla. Vielä ei ole aurinko paistanut niin lämpimästi, että sen olisi voinut tehdä.

      Poista
  13. Nuo saviruukut on niin hienoja, eikä mulla oo yhtäkään! Vielä hetki sitten ne oli mun mielestä mummoruukkuja, mummillani kun niitä on aina ollut kaikki paikat täynnä. :D Kummasti se mieli muuttuu ajan myötä! Tuo havuseinä on niin kiva yksityiskohta ulko-ovellanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu Heidi! Vielä vuosi sitten pidin punasaviruukkuja ihan tylsinä, mutta nyt - voi että ne näyttävät hyviltä :) Niin sitä mieli muuttuu.

      Poista