tiistai 8. maaliskuuta 2016

Sulkia, puuhelmiä ja vähän pääsiäisvivahdetta

Innostuin viime viikonloppuna somistamaan olohuonettamme hieman keväisempään suuntaan. Ihania pastellivärejä ei vielä tullut olohuoneeseemme, vaan kevät tuli ehkä aavistuksen pääsiäisvivahteisilla somisteilla.








Tuunasin pöytäkynttilästä omanlaisen pujottamalla pieniä puuhelmiä nahkanyöriin ja kieputtamalla sen kynttilän ympärille. Lisäksi tein ruskean laspullon karahkaan muutamia sulkakoristeita samoista materiaaleista. Jossain vaiheessa tuntui, että puuhelmiaskarteluihin oli vaikka mitä kivoja vinkkejä, mutta kun aikanaan sain helmet ostettua, en löytänyt enää mitään ideoita. Nyt helmet tulivat käyttöön.








Viime pääsiäiseksi askartelemani höyhenmunat pääsivät myös jo esille. Onhan pääsiäinen melkein nurkan takana. Vielä mustikanvarpuja vaasiin odottamaan keväänvihreitä silmuja ja olohuone on taas hieman eri näköinen.






Joko kevät näkyy teillä kotona? Jos, niin millä tavalla? Nyt lähettämään päivän synttärisankari, yhdeksänvuoden takainen naistenpäivän ponnistusten rakas tulos eli kuopus, partioon. Oikein ihanaa naistenpäivän iltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

33 kommenttia:

  1. Vitsi miten kivoja juttuja pienellä vaivalla. Meillä on kevättä, mutta sisustuksessa se ei juurikaan näy kuin tulppaanien muodossa. Kivaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä vaivalla, nopeasti valmistuvia ja kotona olevista tarvikkeista - ihan parhaita pikkuaskarteluja siis Sanna :)

      Poista
  2. Nyt on kyl niin upeet sulkatuunailut, että on pakko matkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan Mari! Olit tehnyt ihanan kananmunakennopääsiäiskoristeenkin :)

      Poista
  3. Nuo sulat on kyllä kauniita! Ihanat tuunailut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Sulat on kauniita ja niistä saa loppujen lopuksi kaikenlaisia kivoja juttuja.

      Poista
  4. Kivoja juttuja olet laittanut esille. Tykkään kaikista höyhenjutuista <3
    Eipä täällä meillä ole vielä oikein muuta tehty kun vaihdettu koristeita vähän vaaleampiin, vielä kun saisi kukkia lisättyä sisustukseen.
    Ihanaa naistenpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höyhenet ja sulat ovat kovasti in minullekin juuri nyt Outi. Kevättä on ihana tehdä kotiin pikkuhiljaa. Hain syreenin oksan viikko sitten sisälle ja siinä alkaa olla jo pienet silmut. Ei se oikeakaan kevät voi siis enää kaukana olla.

      Poista
  5. Helmet ja höyhenet ne yhteen soppii.....

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Eikös sulla ollut vaikka mitä puuhelmiaskarteluja jossain vaiheessa? Täytyykin tulla kahlailemaan arkistojasi :)

      Poista
  7. Kauneuden huokaus! Miten seesteinen tunnelma, hurmaava sulkien ja luonnon inspiroima! Kiva, kun ehdit jo startata sulilla. Valoisaa aikaa ja naistenpäivää Anu! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanna kun löydät aina niin kauniit sanat ♥ Luonto inspiroi, niinhän se on :)

      Poista
  8. Ihanan asetelman olet tehnyt, kauniita kuvia. Juuri tänään otin muutaman pääsiäiskoristeen esille, pikkuhiljaa.
    Mukavaa naistenpäivää sinulle Anu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä juhlateemoissa tuntuu aina, että koristeet ovat ihania ennen h-hetkeä ja siksi niistä on kiva nauttia jo tähän aikaan. Juhlan mentyä ohi, tekee mieli kerätä koristeetkin vauhdilla pois.

      Poista
  9. Ihanaa naistenpäivän iltaa sinulle ♡ ja kuinka kauniita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Kiva oli naistenpäivän ilta, toivottavasti sinullakin!

      Poista
  10. Todella kaunista ja ihania kuvia :)

    Mukavaa naistenpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Jos osaisin kadehtia niin kyllä välillä muuttuisin vihreäksi, kun katselen teidän osaajien käden jälkeä - niin pienellä niin iso muutos!
    Hyvää naistenpäivän iltaa, Anu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi et osaa kadehtia - se ei kannattaisikaan Lady ;) Minun tekeleeni ovat aina sellaisia, että ne osaa tehdä kuka tahansa. Ei muuta kuin höyhenkaupoille jos tuntuu, että näpertelyhaluja löytyy :)

      Poista
  12. Ihania ideoita <3 Eikä liian pääsiäismäisiä eli saavat olla esillä muulloinkin. Noita roikkuvia sulkajuttuja voisinkin muutaman tehdä...

    Ihanaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ♥ Nämä koristeet sopivat hyvin laiskalle koristeiden korjaajalle kun voivat olla pidemmän aikaa esillä kuin pelkät pyhät ;)

      Poista
  13. Kaunista ja harmonista tunnelmaa♥ Nuo pilkulliset sulat on kyllä kauniita, saako niitä ihan askartelukaupasta? No, ainakin voi haaveilla askartelevansa, vaikka ihan liian harvoin tulee sitten ryhdyttyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin höyhenet Myllyn Inspiraatiosta vuosi sitten tähän aikaan. Kantsii käydä kurkkimassa Teija. Sieltä löysin samaan aikaan myös nuo pahvimunat, jotka maalasin ja laitoin höyhenkoristeen. Tällaiset nopsat askartelut on kivoja kun ei tarvita pitkää vapaata hetkeä.

      Poista
  14. Niin kauniita juttuja - ihana oksa ja höyhenet <3
    Luonnosta ne koristeet löytyvätkin!
    Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  15. Niin kauniita juttuja - ihana oksa ja höyhenet <3
    Luonnosta ne koristeet löytyvätkin!
    Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnosta tai luonnon inspiroimana löytyy ihania materiaaleja. Nyt kun lapset ovat isompia ja ovat lopettaneet kaiken sisälle kantamisen tuntuu, että minä raijaan sisälle kiviä ja oksia yms. kiihtyvään tahtiin. Mukavaa iltaa Marianna!

      Poista
  16. Höyheniä, helmiä, oksia, niistä on keväinen tunnelma tehty!
    Superkiva idea kieputtaa nahkanauhaa ja puuhelmet kynttilän ympärille,
    kynttilä saa näin ihan uuden ilmeen. Loman jälkeinen elämä on meillä
    alkanut todella vauhdikkaasti, yhtään en ole vielä ennättänyt tuunaamaan
    kotia keväisemmäksi. Muutaman keltaisen narsissiruukun sain sentään
    hankittua terassille, ne viestivät lähestyvästä pääsiäisestä.
    Aurinkoista ja rentouttavaa viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitä saa tuunailtua tosi helposti ja se on kivaa puuhaa! Teillä taisi olla ihana loma. Loman jälkeen tosin menee aina hetki ennen kuin saa arjen kirittyä kiinni, mutta nopeasti olet selvinnyt jos teillä on jo narskutkin terassilla. Ihanaa viikkistä Teija!

      Poista