Oli aika, jolloin päiväni alkoivat säännöllisesti puurolla. Sitten tuli aika, jolloin puuro ei maistunut oikein ollenkaan. Tuntui myös, että puuro täytti vain hetkellisesti ja pian oli jo uudelleen kurniva nälkä. Jotkut laittavat puuron joukkoon raejuustoa ja saavat tuolla proteiinilisällä puuron pitämään nälän kurissa pidempään, mutta ajatus raejuustosta puurossa ei ole kiehtonut minua.
Ei ennen kuin nyt. Sisäinen puurohulluni heräsi kun maistoin uutta lakkaraejuustoa puuron päällä. Vai pitäisikö sanoa lakkaraejuustohullu heräsi, sillä tuo raejuusto on todella hyvää melkein missä yhteydessä tahansa tai vaikka yksinäänkin.
Mutta takaisin puuroon. Kaurapuuroa, lakkaraejuustoa, yleensä mustikoita pakkasesta, mutta tällä kerralla pakastettuja granaattiomenan siemeniä, jotka nekin ovat hyviä, ja päälle loraus marjakeittoa. On muuten hyvää, eikä vatsa kurni ihan heti!
Raejuusto on sen verran makeaa, että se toimii aivan loistavasti välipalanakin: lakkaraejustoa, pähkinöitä ja pakastemarjoja - herkkua myös tämä, vaikka ei perusraejuustosta niin piittaisikaan.
Samassa sarjassa näytti olevan myös karpaloraejuusto. Tuota en ole vielä maistanut - oletko sinä? Maistuukohan karpaloiselle (happamahkolle) vai onko siinäkin makeutta joukossa? Kerrothan, jos olet testannut.
Tällainen löytö, arjen timantti, oli pakko jakaa näin keskellä keskiviikkoa :)
Pidetäänhän kiva päivä!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Onpa kiva vinkki tuo ja hauska uutuus! Tosin kaikki nuo ainesosat: rahka, lakka ja puuro, ovat minulle, ruokarajoitteiselle vähän no-no-listalla, mutta ehkä ne voisi lisätä ennenkuin täytän viisikymmentä-listalle :D
VastaaPoistaHih, ei muuta kuin rohkeasti vain listalle Kati ♥ Tiedä vaikka tällä yhdistelmällä saisit kaikki ainesosat kuitattua listalta yhdellä kerralla ;)
PoistaOi, tuo on aivan uusi tuote minulle. Täytyykin maistaa. Itse syön puuroa joka päivä ja yleensä marjojen kanssa. Puuro täyttää mielestäni juuri sopivasti vatsaani aamuisin, muuten olen huono syömään aamulla.
VastaaPoistaKivaa päivää myös sinulle!
Suosittelen! Tulee kalsiumitkin saatua samalla kerralla ja tämä sopii marjojen kanssa tosi hyvin yhteen.
PoistaTuota haluan maistaa! Tykkään lakasta paljon!
VastaaPoistaSyön usein aamupalaksi puuroa ja kohta on jo kamala nälkä.
Voisin kokeilla puuron kanssa tuota raejuustoa.
Kerrohan Sari mitä tykkäsit jos päädyt kokeilemaan! Lakkaraejuusto ei ole rakenteeltaan niin "ryynimäistä" kuin perinteinen, mikä minusta on vielä plussaa hyvän maun lisäksi.
PoistaMä en kans pysty laitta raejuustoa puuroon eikä lakkakaan maistu! Eli edelleen mennään vadelmahillolla;)
VastaaPoistaMukavaa keskiviikkoa!
Vadelmahillo on hyvää - sillä on hyvä jatkaa S :D Ja juu, en pysty minäkään laittamaan edelleenkään tavallista raejuustoa puurooni ;)
PoistaEnpä ole tuollaista raejuustoa vielä huomannutkaan. Osaisinkohan tuotakaan laittaa puurooni? Marjakeitot ja marjat on tähän asti olleet ihan riittäviä...
VastaaPoistaIloa päivääsi Anu <3
Testaa Tuija ihmeessä jos joskus kaipaat vaihtelua! Tässä raejuustossa rakenne ei ole ihan niin rakeista kuin tavallisessa, joten ajatus kuulostaa hurjemmalta kuin mitä toteutus onkaan ;)
PoistaKiitti vinkistä. Yritän aina bongailla kauppareissuilla kaikkea kivaa, sillä välin kun mies tekee "järkiostokset". Pitääkin etsiä tuota seuraavalla kerralla :)
VastaaPoistaVoi, olisipa minullakin tuollainen järkiostosten tekijä mukana! Sen kerran kun mies lähtee mukaan, bongailee hän sitä "kaikkea kivaa" ja kassakuitista tulee ennätyspitkä ;)
PoistaEn ole tuollaista uutuutta huomannutkaan kaupoissa. Itse olen aamulla puuroihminen henkeen ja vereen, mutta tähän mennessä olen joukkoon kelpuuttanut marjat ja hedelmät. Olen hieman rajoittunut ruokien sekoittamisessa keskenään :) Mutta yksinään tuollaista voisi maistaakin. Mukavaa päivää Anu!
VastaaPoistaTestattu on tosiaan välipalana ihan sellaisenaan tai sitten mustikoiden ja pähkinöiden kanssa ja toimii niinkin. Voin suositella Jenni :)
PoistaMä tykkään puuron vetäistä ihan voisilmällä, mutta nää uudet raejuustot kyllä kuulostaa hyvältä. Pitääpä testata, syönhän minä puuroa melkein joka aamu (töissä tosin).
VastaaPoistaIhanaa pääsiäisviikkoa.
Vau, onpa täällä paljon puuroihmisiä ja hauskaa miten monilla tavoilla puuronsa voi syödä! Voisilmään jos olet tottunut Outi, niin tämä on aika paljon makeampi kaveri puurolle.
PoistaTämä lakkaraejuusto on kyllä testattava puuron kanssa. Minä kyllä syön raejuustoa aina ja paljon joka rukaan lisättynä. Mieheni sanookin, ettei ole sitä vielä jätskin kanssa nähnyt minun syövän:):):). Saisinkohan aamuni käymään ilman ruisleiää ja kahvia?
VastaaPoistaVai sellainen raejuustonainen! Mahtaisiko tässä olla sellainen raejuusto, jota laittaisit sen jädenkin viereen. Ei välttämättä huono idea, sillä tämä on tosiaan selväsi makeaa ;)
Poistaps. Ikkunasta tuli HIENO! Näet vielä - kiitos ♥
Puuro ON arjen pelastaja <3!
VastaaPoistaNiinhän se on Rouva Sana :) Ja on tuntunut tosi hyvältä löytää puuro uudelleen aamupalapöytäänsä.
PoistaItsellä on juuri noin, jos puuroa syö aamupalaksi, se ei nälkää pidä. Pitääkin koittaa tuota raejuustolisää. Jotkut syövät puuroa jopa jugurtilla. itse en ole sitä koittanut.
VastaaPoistaTuota jugurttiyhdistelmää en ole minäkään kokeillut Mari. Tänään viimeksi herkuttelin näillä raejuustoilla ja edelleen maistuu hyvältä - ja nälkä pysyy hyvin poissa.
PoistaNyt vasta ymmärrän, mitä täällä hehkutetaan. Makuyhdistelmissä piilee koko syömisen ihanuus! :D
VastaaPoistaTelepatiaa Hanna - juuri tulin Villa Puomin mielenkiintoiselta kuulostavan makuyhdistelmän ääreltä. Täytyy ehdottomasti kokeilla teidän s.o.s! Tänään testasin aamulla karpaloraejuustoa ja hyvää oli sekin. Ei tosin erityisen karpaloisen makuista, vaan melko makeaa sekin ja jäi omalla listallani lakkaversion taakse.
Poista