tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tunti meidän maailmallemme


Ensi lauantaina on taas aika sammuttaa edes yhdeksi tunniksi turhat valot ja ilmaista huoli ympäristömme tilasta. Maailma ja ilmastomme muuttuu; osaksi luonnollisten asioiden seurauksena, osaksi meidän ihmisten aiheuttamana.









Maailman Luonnonsäätiön WWF:n järjestämä, Australiasta lähtöisin oleva Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma ja sitä vietetään tosiaan ensi lauantaina 19.3. klo 20.30-21.30, kansainvälisesti jo kymmenettä kertaa. Suomessa tämän vuoden teemana on maailman suurin kynttiläillallinen.




Kynttiläillallisen teemassa yhdistyy alkuperäinen ajatus valojen sammuttamisesta tunniksi, mutta myös se, että ruoka muodostaa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä hurjat 20 prosenttia. Saman verran kuin liikenne, mikä yllätti ainakin minut. WWF:n mukaan ruuan vaikutuksia on helppo pienentää suosimalla kasviksia ja lähivesien pikkukaloja ja jättää esimerkiksi naudanlihaa vähemmälle. Hyviä muutoksia myös oman terveytemme kannalta.

 Luonto ja ympäristö ovat minulle tärkeitä, mutta silti ainakin minulla olisi huimasti parannettavaa kaikenlaisessa ekoilussa. Tällaiset teemapäivät ovat omiaan herättämään miettimään omaa käytöstään ja tottumuksiaan - ja toivottavasti myös tekemään muutoksia.




Kutsunkin sinut mukaan maailman suurimmalle kynttiläillalliselle ensi lauantaina. Tuletko mukaan? Paikan voi jokainen valita itse ja menu kannattaa teeman mukaisesti koota kasvisten ympärille. Meillä lauantaina iltapäivällä juhlitaan kuopuksen mummikummisynttäreiden merkeissä, joten jaksaminen ei ehkä riitä sen suuremman illallisen kehittelyyn ja valmistamiseen, mutta illan kotikatsomoomme ajattelin tehdä bruschettoja ja hyvää salaattia (ehkä muutaman viipaleen manchegoakin voisi laittaa tarjolle...). Tiedä sitten minkälainen hiilijalanjälki tällä iltapalalla on, mutta ajatus se takana on ainakin kaunis.




Kynttiläillallisen kynttilät ehtii tehdä vielä vaikka itse. Kaikkein helpoimmalla askartelulla pääsee kun omat ekologiset kynttilät tekee mehiläisvahalevyistä, tällaiset kuin näissä kuvissa. Ehkä maailman helpointa askartelua - jos osaat pyörittää paperista rullan, osaat tehdä myös näitä. Tai jos haluaa askarrella enemmän, voi valaa soijavahakynttilöitä purkkiin. Tuo purkkikynttiläohjeeni löytyy blogin lisäksi myös Suomen Earth Hourin sivuilta. Sieltä löytyy myös aivan valtavasti tähän tapahtumaan ja ympäristöön liittyvää asiaa ja vinkkejä, kannattaa käydä katsomassa ja ilmoittautua samalla mukaan kynttiläillalliselle!

Asiasta toiseen vielä nopsasti. Kaipasin tulppaanitorstai-ideassani mustaa silkkipaperia maljakon ympärille tuon rautalankakorin sisälle. Nyt tuota silkkipaperia löytyi ja eikö näytäkin aika kivalta mustikanvarpujen kanssa?

Mukavaa myöhäisiltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

14 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tapana viettää iltaa ja min 1h ilman valoja, koko perheen voimin. Yhdessä pelaten lautapelejä ja nauttien naposteltavaa lähiruokaa. Nyt la olemme juhlissa, joten vietämme iltaa vasta pääsiäisenä. Mutta, tässäkin on tärkein ajatus ja se että keskittyy miettimään tottumuksiamme.
    Mukava ja tärkeä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kiva tapa! Jotenkin tuntuu läheisemmältäkin kun ollaan kynttilänvalossa ilman televisiota ja puhelimia ja pelataan vaikka niitä lautapelejä. Monta hyvää asiaa tuossa Earth hourissa - sehän on samalla vähän kuin Family hour :)

      Poista
  2. Tästä postauksesta muistuikin mieleen, että minulla on yksi tuollainen kennokynttilä, jonka voisi polttaa viikonloppuna. Hyvä, että muistutit tuosta tunnista, ollaan perheenä sitä vietetty jo useampana vuotena.
    Kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta nythän on hyvä hetki polttaa sitä Outi! Meilläkin on useampana vuotena sammutettu valot tuon tunnin ajaksi. Miestä on välillä vaikea saada sammuttamaan televisiota, mutta ehkä tänä vuonna voisimme testata tuota lautapeli-ideaa. Silloin telkkarinkin voi vähin äänin käydä sammuttamassa. Kivaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Maailman suurin kynttiläillallinen on kyllä kiva idea, kiitos kutsusta, mukana ollaan! Ihania kuvia olet napsinut, voi tuota
    valon määrää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun olet mukana Teija! Ajattelinkin vähän, että voisin saada sinusta illallisseuraa - eikös me olla ennenkin kaukoskoolailtu ;) Nyt on kiva kuvata kun valoa on päiväsaikaan taas enemmän. Nautitaan tänään vähän lämpimämmästä aurinkopäivästäkin ennen ilmojen uudelleen viilenemistä!

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta, kyllä itsekkin on useampana vuonna siihen osallistunut, hyvän asian puolesta! Vitsit, kun tuo kori on kiva kasvilla...täytyykin laittaa idea korvan taakse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvästä asiasta tuo Earth hour tosiaan muistuttaa. Ja kun oikeasti meidän jokaisen teoilla on merkitystä. Rautalankakori sopii oikeasti minustakin tosi hyvin tähänkin käyttöön. Kiitos Suffeliini!

      Poista
  5. Tärkeä postaus! Mukana ollaan ja kaukoskoolaillaan kynttilän valossa:) Upeat noi mustat kynttilät, wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kaukoskoolailla Celia ;) Kiva kun olit mukana isolla illallisella! Kiitos, mustat kynttilät ovat mieleen minullekin ja itsetehdyillä on vielä tietysti oma arvonsa omaankin silmään :)

      Poista
  6. Mukana ollaan ehdottomasti, niin kuin käytännössä melkein joka vuosi aikaisemminkin.

    Vuoden teema on tänä vuonna mainio. Ihan kynttiläillallisia ei varmasti tässä huushollissa tuohon aikaan enää nautita, mutta yksi joka on varmaa, niin kynttilä palaa pöydässä taatusti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli olla sinunkin kanssasi samassa "illallispöydässä" Rouva Sana ;) Tuo aika on koti-illalliselle ehkä hieman myöhäinen, mutta voihan sitä nauttia tosiaan kynttilän tunnelmasta (henkinen illallinen) tai pikkunaposteltavasta kynttilän valossa. Onneksi ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tässäkään asiassa.

      Poista
  7. Hyvän asian puolesta täälläkin oltiin pimeässä. Kynttiläillallista ei toteutettu, mutta hiljaisesta rauhasta kylläkin :)
    Iloa alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljainen rauha kuulostaa paremmalta kuin hyvältä Anu! Hyvää mieltä tähän viikkoon sinullekin ♥

      Poista