keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen terassille tuleva kasvi hankittu

Eucalyptukset ovat olleet viimeaikojen suosikkivihreitäni leikoissa. Viime kesänä ihastuin myös Kukkala-blogissa olleisiin ruukkuversioihin. Sain kuitenkin kuulla, että kesäaikaan ruukkueucalyptusten löytäminen voi olla vaikeaa ja näin kävikin, jäin ilman.




Onnea on, kun on hyvämuistinen ystävä, joka tuntee myös kasvit. Kotilaiturin Kati oli ottanut kaupalle joitakin ruukkueucalyptuksia myyntiin ja muisti viime kesäiset etsintäni. Niinpä osasin olla tänä vuonna oikeaan aikaan liikkeellä ja meille muutti uusi viherkasvi.

Aikomukseni on yrittää pitää tämä hengissä kevätkuukaudet ja siirtää sen jälkeen terassin puolelle. Sen olen huomannut parin viikon yhteiselomme aikana, että ruukkueucalyptus tarvitsee valtavasti valoa ja vettä myös. Olen hieman hajamielinen kastelija ja nyt saankin tsempata oikein kunnolla, että kasvi saa riittävästi vettä. Ensimmäinen sijoituspaikka ei myöskään ollut riittävän valoisa, mutta nyt näyttäisi, että uudessa paikassa on tarpeeksi valoa.





Ruukkueucalyptus ei normaalitilassa tuoksu oikeastaan ollenkaan, mutta kun lehtiä hieroo, erittyy niistä ihana tuoksu.




Ensimmäinen askel kohti tulevaa terassikautta on nyt siis otettu. Toivon todella, että tämä kasvi pysyy hengissä ja saamme nauttia siitä kesäterassilla. Vielä pitää selvittää miten paljon aurinkoa ja paahdetta se sietää. Kovin varjoisan paikan kasvi se tuskin on, mutta lehdistä päätellen epäilen hieman sen paahteensietokykyäkin.

Aurinkoista viikon jatkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

20 kommenttia:

  1. Mikä vehreys! Niin tuuhea eukalyptus. Pitkää ikää ja elinvoimaa hänelle, jotta terassillakin saa kaunistaa. Olen myös huomannut, että kasvi ottaa itseensä paikan vaihdosta. Vielä niin tuore tulokas meilläkin, etten ota vielä selvää. Hyvää kuunvaihdetta Anu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna - Hän kiittää ja minä myös ♥ Toivotaan, että molempien eucat selviytyvät kesään. Kasvi on niin kaunis, että siitä nauttisi mielellään pidempään. Oikein hyvää kuunvaihdetta sinullekin!

      Poista
  2. Eukalyptus on minunkin toivelistalla - ja vaikea löytää! Harmi, etten tiennyt Kotilaiturilla niitä olleen. Mutta uskon, että etsivä löytää;) Meiltä löytyy kyllä valoisia paikkoja - mutta niistä kastelijoista en ihan mene vannomaan - ehkä parempi tyytyä sittenkin leikkoeukoihin;)
    Valoisia päiviä, Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään nähnyt näitä oikein missään. Ei sillä, en ihan hirveästi ole kukkakaupoissakaan juuri käynyt viime aikoina paitsi sipuolikukkaostoksilla. Siksi olikin kiva kuulla Katilta, että Kotilaiturilta löytyy. Vettä eucalyptus tuntuu tosiaan tarvitsevan todella paljon ja tämä haastaakin tällaisen tuurikastelijan oikein kunnolla. Mukavaa huhtikuuta Arja ♥

      Poista
  3. Kotilaiturilta löytyy vielä muutama yksilö. Juoppoja ovat ja valossa viihtyvät. Paahdetta kestää harva kasvi. Suosittelen kyllä lämpimästi, on todellinen kaunotar <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen juoppo on tosiaan, mutta onneksi kerroit sen jo ostovaiheessa, niin tiesin valmistautua :)Mutta kyllä on kauniskin ja siksi kastelut eivät tunnu missään - kunhan ne vain muistaisi... ;)

      Poista
  4. Upean näköinen kasvi! Täytyypä etsiä, josko täällä kulmilla olisi tuota kaunokaista myös myynnissä, en ole kylläkään nähnyt.
    Toivotaan kasvillesi pitkää ikää. Olisiko muuten altakasteluruukku hyvä tuolle ainakin kesäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tästä näkee käteväemäntätasoni ;) Loistava idea tuo altakasteluruukku viimeistään siinä vaiheessa kun kasvi siirtyy ulos. Kiitos kaimani ♥ Toivotaan, että löydät teidän kulmilta oman kaunottaresi :)

      Poista
  5. Tsemppiä vihreän kanssa. Mä ostin muutama vko takaperin jonkun kasvin lidlistä ja on vielkin hengissä :) hyvä minäää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeejee S! Kyllä me tästä vielä viherpeukaloiksi kasvetaan :D

      Poista
  6. Kaunis viherkasvi. Toivottavasti saat kasvin voimaan hyvin ja näin saat nauttia pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivon minäkin. Kiitos, että olet hengessä mukana ♥

      Poista
  7. Tahtoo myös tuollaisen :) Tosin meidän terassi on kesällä niin paahteinen (paitsi viime kesänä, heh), että se todennäköisesti kuolisi sinne. Jos siis edes säilyisi hengissä kesään asti.

    Mukavaa torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän terassi on myös tosi paahteinen jos kesä on aurinkoinen. Täytyy tehdä joku suojaisa varjokohta tälle ladylle jos kesästä tulee kovin lämmin :) Rentoa sunnuntaita Tuija!

      Poista
  8. Kaunis! Toden totta! Tuollaisen haluaisin minäkin...vasta vähän on tullut hankittua kesää silmällä pitäen. Eniten ollaan kukkasiementen ja juurakoiden puolella, mutta jos tällainen kävelisi sujuvasti vastaan, nostaisin kyllä mukaani. Eli minne tieni viekään(!). Vieläkö sinun oliivipuusi on iskussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kävelee vastaan Titta ;) Oliivipuu on jonkinlaisessa kuosissa edelleen. Paljon se on kuivattanut lehtiä etenkin talven loppuvaiheessa, mutta toivon, että se virkistyy kun pääsee pian ulos. Kaksi kesää selvisin ensimmäisen oliivipuuni kanssa, mutta toinen talvi oli sille liikaa. Saa nähdä miten tämän kakkoskappaleen kanssa käy.

      Poista
  9. Mistähän tuon löytäisi? Ottaisin mielelläni minäkin.
    Minun pihallani on käynyt talvella sellainen viikatemies, että paljon on uusittava kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että löytyy Marianna! Voi tylsää, nuo talven viikatemiehet eivät ole yhtään kivoja. Meillä ei ole vielä paljastunut mitä kaikkea talven aikana on tapahtunut, mutta monet pensaat alkavat olla niin vanhoja, että tarvitsisin apuja mitä niiden kanssa pitää tehdä, jotta niiden ikää saadaan jatkettua. Oma osaaminen ei riitä. Pidän peukkuja, että teidänkin pihalta tulee vielä iloisia yllätyksiä jo menetetyiksi ajatelluista kasveista!

      Poista
  10. Tosi kaunis. Kelpaisi myös minulle :)
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on minustakin Kati. Rönsyilevämpi kuin aikaisemmat muutamat kasvini, mutta tosi ihana. Suloista sunnuntaita sinullekin!

      Poista