perjantai 4. maaliskuuta 2016

#BLOGISITARINA

"Olen jo pitkään miettinyt blogin aloittamista. Mutta mitä siihen blogiin sitten kirjoittaisi? No niinpä. Olen innostuvaista sorttia. Innostun helposti erilaisista asioista ja pidän uusien asioiden kokeilemisesta. Ja kun innostun jostain ja vakuutun siitä, jaan innostukseni mielelläni läheisillenikin. Mutta hei, miksipä se ei voisi olla punainen lankani tässä blogissakin." 

Noilla sanoilla olen aloittanut ensimmäisen blogipostaukseni huhtikuussa 2013, pian kolme vuotta sitten. Heti perään halusin jakaa pehmeiden kantapäiden saamiseksi löytämäni vinkin, mutta sitten katosivat sanat. Ei aavistustakaan mitä kirjoittaisin. Koko blogi jäi hautumaan elokuuhun asti ja sen jälkeen jossain naksahti ja blogista tuli osa elämääni. Laskenkin, että blogini alkoi vasta tulloin elokuussa.




Olin markkinointi-ihminen, jonka viimeisimpään, määräaikaiseen työsuhteeseen ei löytynyt jatkoa hieman nurkan takaa tulleen taantuman takia. Halusin kehittää itseäni, mutta en halunnut sitoa itseäni pitkäaikaiseen koulutukseen. Työn löytäminen oli se ensisijainen tavoite. Blogimaailma oli kovassa nousussa ja blogien kautta markkinoiminen siinä samassa. En ollut juurikaan lukenut blogeja, en tiennyt mitä kautta blogeja voisi lukea, enkä tiennyt miten blogi perustetaan tai miten sitä kirjoitetaan.

Perustin siis blogipohjan ja lähdin ammatillisen kiinnostuksen kautta harjoittelemaan. Blogi oli ensimmäisten postausten ajan suljettu, mutta lähes heti mietin, miksi en avaisi blogia toisillekin luettavaksi kun kerran kirjoitan. Ja markkinointi-ihminen kun olen, lähdin hyvin nopeasti myös miettimään miten blogille saisi lisää lukijoita. Ja siitä se sitten lähti.






Periaatteet tulivat selväksi ja sen jälkeen ammatillinen kiinnostus jäi taka-alalle. Blogista tuli työpaikan kahvipöytäkeskustelujen korvaaja. Kirjasin blogiin löytämiäni vinkkejä ja ruokareseptejä sekä DIY-tekeleitäni. Samoja asioita, joista olimme puhuneet aikaisemmin työpaikkojen kahvitauoilla. Ja voit uskoa miten hyvältä tuntui kun tuohon blogikahvipöytääni istui seurakseni muitakin, alkoi tulla kommentteja. Eihän yksin kukaan jaksa kauaa höpötellä.

Blogin alkuvaiheessa mukana oli paljon DIY-juttuja. Silloin oli nykyistä paremmin aikaa etsiä inspiraatiota ja ideoita. Nyt kaikki käsillä tekeminen on jäänyt hieman taka-alalle, mutta nuo asiat ovat niin lähellä sydäntäni, että kun idea löytyy ja inspiraatio iskee, tulevat tekeleet jatkossakin aivan varmasti myös tänne blogin puolelle.




Takaisin työelämään siirtyminen harvensi postaustahtia ja vaihtoi tosiaan jonkin verran myös aihepiirejä. Tällä hetkellä sisustaminen ja hyvä olo ovat omassa mielessäni pinnalla ja uskon, että se näkyy tai ainakin tulee näkymään blogissakin.  Aihealueet vaihtelevat siis sen mukaan mikä itseäni milloinkin kiinnostaa. En tiedä onko lukijasta hankalaa kun blogi on sillisalaattia, eikä koskaan tiedä mitä seuraavassa postauksessa tulee olemaan. Kerro sinä.

Blogista on tullut minulle tärkeä harrastus. Sen kautta olen oppinut enemmän valokuvaamisesta, olen saanut harjoittaa kirjoittamista, päässyt tutustumaan upeisiin yrityksiin ja tuotteisiin - ja mikä parasta tutustunut aivan ihaniin ihmisiin, sekä blogimaailmassa, että aivan tosielämässäkin.






Postaustahdista en suostu ottamaan sen suurempaa painetta. Kirjoitan silloin kun tuntuu siltä ja on kirjoitettavaa. Myöskään lukijamääristä en suostu kantamaan murhetta. Jokainen uusi lukija tai Facebook-seuraaja saa aikaan suuren ilon läikähdyksen, mutta en halua kalastella korkeita lukijamääriä vai niiden määrien takia. Haluan, että Arjen timanttien lukijat ovat täällä sen takia, että he löytävät täältä itselleen mieluista sisältöä. Markkinointi-ihminen blogiminässäni siirtyi siis jo heti alkuvaiheiden jälkeen sivuun Anun edestä.

Kovin henkilökohtaisia asioita en syystä tai toisesta ole halunnut tänne ainakaan vielä toistaiseksi tuoda. Ehkä siksi, etten nosta itseäni voimakkaasti esille normielämässäkään. Uudessa seurueessa etenkin tutkailen ensin keitä keskustelukaverini ovat ja vasta sen jälkeen lähden avautumaan. Mutta kun luottamus on voitettu, onkin helppo puhua suuremmista ja aremmistakin asoista.




Tällainen on minun blogini tarina. Kiitos Suvi, kun haastoit minut mukaan! Suvin Fallen For An Old Chair -blogi on yksi Åblogeista ja sitä kirjoitetaan täällä kotikaupungissani. Kannattaa käydä tutustumassa.

Itse haluaisin haastaa mukaan seuraavat ihanat blogit ja ladyt:
Mansikkatilan mailla -blogin Tainan,
Kukkala-blogin Sannan,
Vuonon kimallusta -blogin Mariannan ja
Sydämellä tehtyä -blogin Katjan.

Säännöt
  1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa.) Saat osallistua vasta saatuasi haasteen. (Ja niitähän voi vaikka pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
  2. Kirjoita ja julkaise oma tarina blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
  3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsiltä, voit haastaa jonkun toisen. 
  4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. 
  5. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina- haasteen käynnisti KOTOTEKO-blogi

Kuvitukseksi tähän keräsin yksityiskohtia, joissa on tämän hetken yhtä lempiväriäni. Kutsun sitä Kotilaiturin vihreäksi. Kotilaiturin uudessa kodissa kun on yksi seinä maalattu todella upealla vihreänharmaalla ja havittelen samaa väriä meilläkin erääseen seinään. Meillä ei ole montaa seinää tapetoituna, mutta eikö juuri tuo kyseinen seinä ole. Se tekee pientä hidastetta maalausmatkaan, sillä mies ei ole erityisen innostunut ideasta, että tapetti poistettaisiin ja kotiin tulisi taas tauon jälkeen remonttipölyä. No, käännytystyö jatkuu - tai sitten teen jonain päivänä vain yllätyksen hänelle.

Ihanaa viikonloppua sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien Fb-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

30 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea taustoistasi! Blogi saa syvyyttä, kun "tuntee" bloggaajan paremmin.

    Kiitos haasteesta, voin tähän kyllä jossain vaiheessa syventyä.

    Ja ihanat kuvat ja sävyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, että blogia lukee ihan eri mielellä kun hiukan tietää paremmin kuka sitä kirjoittaa. Kiva, että tartut haasteeseen Sanna - mukava päästä lukemaan lisää myös sinusta :)

      Poista
  2. Olipa mukava lukea sinun tarinaasi blogin ympäriltä, kauniilla kuvilla. Ja, mielestäni sillisalaatti on just hyvä, ei koskaan tiedä mitä postaus sisältää. ;) Jatka vain omalla hyvällä tyylilläsi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillisalaatteja tykkään minäkin lukea :) Kaikki ohjeet tosin sanovat, että pitäisi pysyä jonkun tietyn genren sisällä, mutta minulle samat nurkat blogissa kävisivät ainakin nopeasti tylsiksi. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinnekin!

      Poista
  3. Mukava lukea tarina näin yhtenäisenä, vaikka suurimman osan jo tiesinkin ja ensiksi tutustuin markkinointi-Anuun, blogien kautta meistä on tullut sydänystäviä, reissukamuja, pikaviestifrendejä ja pitkien puheluiden bestiksiä ♥ Sillisalaatti on minustakin se suola, sinulta tulee aina niin kivoja yllätyksiä ja saat minut, ruokarajoitteisen pistämään lusikkani johonkin uuteen. Niin superkiva kuulla, että marraskuussa maalaamani kaupan seinä innoittanut monia. Vanhan satasen sävyissä on levollista olla :)
    Pitäsiköhän meidän suunnitella bloggaajaiskua isännän työreissun aikana ja antaa seinälle kyytiä :D Kiitos tulppaanihaasteesta, joka tulee päivän myöhässä, mutta olkoon perjantaipuntti-toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ystävyyden alku on ollut kyllä sellainen, etten olisi uskonut silloin lyhyen työpuhelun aikana mitä kaikkea siitä seuraisi. Mutta ihanaa kun seurasi ♥ Ja hei, hyvin olet kyllä ruokarajoitteisuutesi kätkenyt - en sitä ole edes muistanut ennen kuin salaateissa muistuttelit.

      Joo, tuossa bloggaajaiskussa onkin ideaa! Soitto vain kun reitti on selvä ja sen jälkeen laitetaan hihat heilumaan ja seinään uutta pintaa ;) Ihanan perjantaipuntti -toteutuksen olit tehnyt. Niin taattua sun tyyliä!

      Poista
  4. Olipa mukava päästä kurkistamaan hieman verhon taa ja lukea tarina blogin synnystä. Eri aiheiset postaukset tuovat särmää blogiin. Kuulumisia ja tekemisiäsi siis edelleen mielelläni luen :)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla kaimani - ja samoin, nähdään vuoroin vieraissa ♥ Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kiva postaus, on mukava lukea bloggaajasta vähän enemmänkin ja oppia näin tuntemaan ihmistä siellä takana. Minä tykkään juuri sillisalaatista, vähän kaikkea, sopii minulle :). Kauniita kuvia olet napsinut! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen tällaisia postauksia mielelläni, mutta silti itsestään on vaikea antaa tai ei uskalla antaa. Ehkä pitää ottaa härkää sarvista ja yrittää avata takkiaan hieman enemmän. Ihanaa viikonloppua sinullekin toinen kaima - ja kiitos kauniista sanoistasi ♥

      Poista
  6. Aika monelle blogin aloittamien on päähänpisto, niin minullekin. Alkuun ajattelin postata sisustamisesta paljon, mutta nykyisin en sitä ei blogissa ole paljonkaan. Sen sijaan ruokaa on valtaosa. Nyt on tosin taas paljon muutakin tulossa kunhan vain kerkeäisin kirjoittaa postauksia mielessä pyörivistä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee, että ajatukset muuttuvat ja postausten aiheet sen mukaisesti. Ja mikä sen parempaa kuin että muutokset voi toteuttaa ja kirjoittaa juuri siitä mistä haluaa :) Mitkään raamit eivät kahlitse meitä.

      Poista
  7. Oli mukava lukea tätä, vaikka muistelen, että olisin kahlannut blogisi alkuun saakka, kun silloin joskus tänne löysin.<3 Sillisalaatti blogeissa on just hyvä, tosielämässä en voi syödä silliä.;D Sitähän mulla itselläkin...
    Kiitos haasteesta, tähän täytyy tarttua!<3
    Kivaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sinä olet tehnyt todellisen kahlauksen Taina! Vaikka toisaalta olemme kyllä lukeneetkin toistemme blogeja jo tositosi pitkään. Sinä olet hyvä esimerkki siitä, että tuntuu kuin tuntisimme pitkältä ajalta, vaikka emme ole tavanneet koskaan (vielä). Treffit kyllä toteutetaan vielä jonain päivänä, ihan varmasti! Kivaa viikkiksen jatkoa sinullekin!

      Poista
  8. Olipas kiva tutustua paremmin :) Sillisalaattia tuntuvat monet nykyään kirjoittelevan, harva pysynee enää yhden genren sisällä. Tervetuloa käymään myös lukaisemassa Satulinnan sillisalaattia. Saa tulla ihan verkkareissa, meillä ei pönötetä :D

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niinhän viuhahdin kylään ihan varoittamatta, kotipöksyissäni :) Kiitos kutsusta, tulen uudelleenkin. En tiedä miksi en ollut aikaisemmin liittynyt vielä lukijaksesi, mutta nyt on sekin erehdys korjattu. Tuo sivupalkin blogiluettelo kaipaisi ehdottomasti päivitystä muutenkin... Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinullekin Tuija!

      Poista
  9. Näitä blogien syntytarinoita on kyllä kiva lukea.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Outi. Monenmoista tarinaa löytyy blogien takaa. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin ♥

      Poista
  10. Ihana blogitarina. Hyvää vointia ja jatkoa siis odotelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jhn ♥ Ja kiitos, olo on jo paljon parempi, mutta ensi viikolla vielä tutkitaan. Toivottavasti sinullakin on kaikki hyvin!

      Poista
  11. ❤️ Ihminen rivien takana. Kaunis tarina sinusta, uudistumisen värinä vihreä vie eteenpäin Anu. Ihanat asetelmat jälleen! Leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän minä Hanna ♥ Annetaan vihreän viedä meitä eteenpäin ja nautitaan uudistumisesta ja alkavasta keväästä! Iso halaus sinulle!

      Poista
  12. 💚 Sinä ja minä olemme miltei samanikäisiä bloggareina. Tämän kautta on ollut ihana löytää uusia ystäviä ja hengenheimolaisia. 💚 Kevättä sinulle! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että olemme samaa blogi-ikäpolvea Tuija! Joku yhdistävä piirre meissä bloggaajissa täytyy olla, sillä hyvin monen kanssa kun tavataan ollaan todella samalla aaltopituudella. Kommenteista poikineet blogiystävyydet ovat ehdottomasti yksi tämän harrastuksen helmistä. Kauniita kevätpäiviä sinullekin ♥

      Poista
  13. Ihana ja kannustava blogitarina! Paljon samoja fiiliksiä, kun tässä aloittelen blogiuraani. Halu pysyä omana itsenä tuottaa väistämättä sillisalaattia - se on sitä tajunnan virtaa. Hyvä sinä! Käy joskus vierailulla: sekalaista löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että koit tarinani kannustavana Celia! Blogisi on kaunis ja kirjoituksesi mielenkiintoisia. Vaikea uskoa, että olet alkutaipaleella. Joskus tekisi mieli kysyä minkä aihealueen postaukset ovat lukijoille mieleen, se olisi kiva tietää, mutta toisaalta olisiko kysyminen turhaa, kun kuitenkin kirjoittaisi mistä sitten kirjoittaisikin ;)

      Poista
  14. Kiitos haasteesta :)
    Sillisalaatti on just parasta ja kiva oli lukea blogisi tarinaa ja tutustua siten paremmin myös sinuun!
    Vihreä on kaunis väri - kuvasi energisen kauniita.

    Täytyypä aloittaa oma blogitarinani vielä tänään ja sillisalaatista on kyse täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos nappaat haastekopin Marianna! Mukava kuulla tarina sinunkin ihanan blogisi takaa. Pysytään me siis sillisalaattikokkeina ♥

      Poista
  15. Nämä blogitarinat ovat kivoja luettavia - niin tämäkin. Ja kiitos - sillisalaatti on suurta herkkuani, joten hyvin kelpaa ja maistuu:)
    Kotilaiturin vihreä on upea - ja olen jo jonkin aikaa harmitellut, miksi muutama vuosi sitten vihreästä kodin päävärinä luovuimme. Onneksi teiltä sisustuksen taitajilta saa vinkkejä, miten sitä voi käyttää pienempinäkin elementteinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sillisalaatti maistuu Lady ;) Se maistuu täälläkin; sekä blogimuotona, että ihan ruokapöydässäkin :)

      Kotilaiturin vihreä on oikeasti huikean kaunis. Jotenkin todella levollisen kaunis väri. Meillä ollaan niin laiskoja maalareita, että on parempi, että kodin isot linjat ovat suhtkoht vaaleita ja väri tulee sitten mielen muuttuessa pienillä yksityiskohdilla. Säästetään sekä miehen, että minun hermoja :)

      Poista