tiistai 24. marraskuuta 2015

Kotilaiturin uusi koti

Ihania sisustuskauppoja on vaikka kuinka, mutta yksi ehdottomista lemppareistani on Liedossa sijaitseva Kotilaituri. Viime viikon lopulla vietettiin Kotilaiturin uuden kodin avajaisia. Kävimme Åblogien kanssa tutustumassa kaupalla jo hiukan etukäteen ja sunnuntaina sain ilon olla mukana avajaishulinoissa pidemmän kaavan mukaan. Onnea Kotilaiturille uuteen kotiin!





Ystävä ja bloggaajakolleega Kati oli miehensä kanssa tehnyt ison rutistuksen ja he olivat remontoineet vanhan Liedon Säästöpankin Ilmaristen konttorin kaupan uudeksi kodiksi. Remontti on tehty tyylillä ja vanhasta pankkikonttorista oli jätetty muistuttamaan pankkiholvi kassakaappeineen sekä ulko-oven kahva Säästöpankin rahapuulogoineen. Hauskoja yksityiskohtia.






Syy miksi pidän Kotilaiturista niin paljon kuin pidän on, että sen valikoima on omanlaisensa. Hyllyiltä löytyy paljon kotimaisten ja jopa Liedon ja Turun alueen yritysten valmistamia tuotteita. Värimaailma on pitkälti musta-valkoista ja tuotteissa on mukavasti rouheutta. Uutta on pieni kasvivalikoima. Nyt myynnissä oli mm. pieniä katajia ja kuusia.





Käsityöihmisille on rakennettu oma osastonsa vanhaan konttorinjohtajan huoneeseen. Lankoja, puikkoja, koukkuja ja esim. Succaplokin ihania puikkomittoja sekä inspiraatiolehtiä - noiden keskellä on helppo saada kässäilyinspiraatio, vaikka ei käsitöitä niin olisi harrastanutkaan. Aloittamista helpottaa kauppias-Katin into auttaa ja antaa vinkkejä. Kannattaa kysyä - Katille tyhmiä kysymyksiä kässäasioissa ei ole olemassakaan, siitä minulla on henkilökohtaista kokemusta :)



Villa Puomi -blogin Hannan käsiala näkyi Kotilaiturin näyteikkunan sommitelmissa sekä pöydälle toteutetussa kauniissa, luonnon inspiroimassa kattauksessa.


Olin kaupalla tosiaan sunnuntaina ja Kati pyysi minua kerämään pöydälle omia suosikkejani. Tehtävä ei ollut helppo, sillä tila oli rajallinen ja suosikkeja paljon. Tuossa alla olevassa kuvassa näkyvät kuitenkin valintani - ja loput suosikkini löytyvät tämän postauksen kuvista. Paikalla olivat myös Keloranta-blogin Teija ihanien Teija Helin design -tuotteidensa kanssa sekä House no 465 -blogin Mari ottamassa hauskoja Photo booth -kuvia sekä kertomassa valokuvausyrityksestään.






Kuva: Mari Ruokonen

Vielä yksi juttu. Liedon Ilmarisissa liikkuu sitkeästi huhu, että vanhassa pankissa on rahakätkö. Näin meidän kesken: kätkö on löytynyt, etsinnät voi lopettaa. Ystävällisenä ihmisenä Kati halusi kuitenkin jakaa kätkön rahoja avajaispäivinä lapsiasiakkaille.





Kello on taas jo vaikka mitä. Tämä viikko on täynnä hulinaa, mutta huomenna illalla on yksi tämän joulunalusajan odotetuimmista hetkistä. Menemme ystävän kanssa Carola Häggkvistin joulukonserttiin. Yhteinen joulukonserttiperinteemme taisi alkaa vuosia sitten nimenomaan Carolan joulukonsertista. Se oli silloin todellinen elämys ja odotukset huomiselta ovatkin siis korkealla. Mutta nyt nukkumaan. Hyvää yötä muille yökyöpeleille - huomenta teille, jotka lueskelette tätä aamulla.

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

24 kommenttia:

  1. Huomenta sinnekin!
    Onpas kivan oloinen puoti. Tuotteet on laitetu ihanasti esille :)
    Mukavaa konsertti-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotilaituri on ihana paikka ja esillepanoista saa tosiaan ideoita kotiinkin. Meillä on esimerkiksi nyt pari hyasinttia lasipurkissa kuten tuossa postauksen yhdessä kuvassa :) Kiitos Anu, tulossa on varmasti ihana ilta - mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  2. Ihanalta liikkeelta näyttää! Mukavaa päivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se juuri on Jaana. Kannattaa piipahtaa jos liikut näillä suunnilla! Tavarat toki löytyvät myös Kotilaiturin verkkokaupasta ;) Mukavaa päivää sinullekin ♥

      Poista
  3. Oijoi miten ihania kuvia! Kotilaiturin valikoima osuu ja uppoaa meikäläiseenkin.
    Täytyykin mennä moikkaamaan Katia pian taas uudestaan. Pian on aika hankkia
    joulumuistamisia lasten opettajille ja omille ystäville, niitä katselin jo avajaisissa
    sillä silmällä :)
    Elämyksellistä joulukonserttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima pääsee täällä uudessa puodissa entistä paremmin oikeuksiinsa kun tilaa on enemmän. Oli ihan pyörryksissä kun vietin sunnuntain kaiken sen ihanuuden keskellä... Jeps, nyt on hyvä hetki hommailla joulumuistamisia läheisille kun suurimmat ruuhkat ovat vielä edessäpäin ja monta kivaa vaihtoehtoa löysin minäkin Kotilaiturilta. Kiitos Teija, konsertti on varmasti hieno - mukavaa iltaa sinullekin ♥

      Poista
  4. Kiitos kauniista kuvista. Ehkäpä minä joskus pääsen sinne teille päin oikein paikan päälle fiilistelemään. Ihanaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset Mirka! Tällä meidän suunnalla on paljon kivoja vierailupaikkoja. Tunnelmaa joulunalusaikaasi ♥

      Poista
  5. Kiitos Anu visiiteistäsi ❤️ Sinut on aina niin ilo saada kylään 😊 Käsityökärpänen saattaa puraista monta kässäilystä kieltäytynyttä, kun vain antaa lankojen silittelylle pikkusormen 😀 Rentouttavaa puuhaa ja niin palkitsevaa, kun saa aikaan jotain itsetehtyä! Rahakätkö on ilahduttava löytö, erityisesti lasten mieleen 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, ilo oli puolellani ♥ Sinä ja Kotilaituri olette aina niin inspiroivia, kaikin puolin. Totta, että kässäily, olipa se sitten langoilla tai askarrellen on rentouttavaa ja palkitsevaa ja useimmiten lopputuloksena on iso onnistumisen ilo. Huomenna sitten nähdäänkin taas!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Katin kauppa on tosiaan ihana! Ajele ihmeessä kyläilemään Kotilaiturille Miru kun liikut näillä seuduilla :)

      Poista
  7. Ihana postaus ja aivan ihana kauppa. Huokaus ♡♡♡

    VastaaPoista
  8. Aivan uskomaton koti ja liike, en voi kuin huokailla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, lisää huokauksia... ;) Monta ihastuksen huokausta pääsi Tiia minultakin - ja silmään nappasi aina jotain uutta ihanaa vielä kymmenennelläkin kierroksella kauppaa ympäri.

      Poista
  9. Juu, monta sydäntä täältäkin Katille ja Kotilaiturille! <3 <3 <3 <3 Ja sulle myös kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle kanssa Teija paljon sydämiä ♥ Ei noita lähettämiäsi takaisin, vaan ihan täältä lähetettyjä. Puss!

      Poista
  10. Ihanan näköistä <3 Harmikseni en millään kyenyt torstaina irtautumaan mukaan. Viime viikko tuntui olevan yhtä pyöritystä ja jostain oli karsittava. Onneksi Katin kauppa on ja pysyy ja siine voi mennä ihastelemaan myöhemminkin. Nautinnolista konserttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika tahtoo olla melkoista pyöritystä yhdellä jos toisellakin. Mutta kuten sanoit, onneksi Katin kauppa pysyy ja sinne voi mennä silloin kun on paremmin aikaa. Kiitos Suvi, konsertti oli upea - teiniajan suosikki on suosikki edelleen. Mahtava ääni hänellä.

      Poista
  11. Voi teitä tehonaisia <3 Ihanaa lukea teidän touhuista! Katin uudessa kaupan osoitteessa näyttää hurmaavalle, juuri sopivan rouhealle. Sinne täytyy suunnata, ja pian!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Sanna! Kati on se tehonainen, mä vain hangaround ;) Mutta jep, käy ihmeessä piipahtamassa. Kaupalla on vaikka mitä ihanaa ja inspiroivaa.

      Poista
  12. Kivannäköinen paikka, pitäisi varmaan joskus poiketa, kun rakas tätinikin asuu siellä...
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Näyttää niin upealta paikalta! Matkakaan ei olisi kohtuuton... :)

    VastaaPoista