perjantai 18. syyskuuta 2015

Teatterin lumoissa

Myönnetään. Olin hieman epäileväinen kun äitini ehdotti, että menisimme katsomaan Turun Kaupunginteatteriin Tamara Lundista kertovaa musiikkiteatteriesitystä. Nooo, voin mäkin tietty lähteä, mutta voisit kyllä ehkä kysyä jotain toistakin vielä... Nuo kyseiset liput jäivät saamatta, mutta kävikin niin, että sain itse kutsua äitini avecikseni teatteriin.




Teatterin aulassa Logomossa on esillä näyttely, jossa on mm. Tamara Lundin upeita esiintymisasuja, hääpuku, koulupapereita ja henkilökohtaisia esineitä. Niitä tutkaillen virittäydyimme eilen illan näytökseen.





Esityksen alettua häipyivät epäilykseni hyvin nopeasti. Edellisestä musiikkiteatterikäynnistäni on jo aikaa, mutta taitavasti toteutettu teatteri upeine esittäjineen vie helposti mukanaan, vaikka musiikkigenre ei ehkä aivan sitä ominta olisikaan. Toki tässä esityksessä musiikki vaihteli iskelmästä oopperaan, joten skaala oli varsin monipuolinen. Yhtäkkiä sitä vain huomaa istuvansa hiljaa ja olevansa tarinan lumoissa. Melkeinpä tarinan sisällä.


Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Elämystä kohottivat upeasti toteutettu lavastus, joka oli toisaalta yksinkertainen, mutta silti aivan mahtava. Samoin puvustus ja koreografia olivat minusta erityisen onnistuneita. 


Kuva: Otto-Ville Väätäinen


Tamara Lundin elämäntarina oli minulle jollain tasolla tuttu jo ennestään, sillä olin lukenut kauan, kauan sitten hänen elämänkertansa. Tuohon samaan omaelämänkertaan perustuu myös tämä näytelmä. Taiteilijan elämä ei mennyt aivan helpoimman kaavan mukaan. Hänen elämässään oli rakkautta ja loistelijaita tähtihetkiä, mutta myös suuria suruja, menetyksiä ja ihmiselon kääntöpuolta.




Tarinan koskettavuus purkautui kohdallani kun toiseksi viimeisenä lauluna esitettiin Ave Maria. En tiedä mitä tapahtui, mutta kuuntelin sitä silmät kyynelissä, hieman poskillakin. Olipa hieno ilta.

Oikein ihanaa viikonloppua!

Anu

* Toteutettu yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa. Kiitos. *

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

14 kommenttia:

  1. Ihana, kun äitisi pääsi teatteriin kanssasi! Sinäkin taidat olla herkkä ihminen :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli Jaana ja kyllä, olen herkkä. Todellakin. Menen helposti syvälle mukaan tuollaisiin esityksiin ja erilaisiin tunnelmiin. Ehkä siksi pidänkin yleisesti konserteista ja teattereista - tässä vain tuo musiikkityyli oli se, joka sai ennakkoon epäilemään. Mutta turha oli epäilys ;)

      Poista
  2. Ave Maria saa minut aina itkemään. Se laulettiin myös isäni muistotilaisuudessa.
    Ihanaa on viettää aikaa oman äidin kanssa ja teatteri on upea kokemus aina.
    Oikein rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinulla on vielä tuollainen historia Ave Marian kanssa Outi ♥ Se on kyllä kaunis ja jylhä laulu. Teatteri tahtoo minulla aina helposti unohtua, mutta tosiaan, se on upea kokemus ja vie ajatukset kauas kauppalistoista ja kodin villakoirista. Pitää yrittää muistaa se taas paremmin. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Mulla on kyllä aikaa tosi kauan siitä kun olen teatterissa käynyt. Monesti on pitänyt mutta sitten mukamas ei vaan ole ollut aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on monta teatterikappaletta jäänyt kuuluisalle piti-asteelle Marina. Piti mennä, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt olen iloinen, että ei vain pitänyt, vaan todella menin. Kokemus oli upea!

      Poista
  4. Oli varmasti mahtava elämys. Onneksi lähdit mukaan.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä Kati; upeat puvut, lavastus, musiikki, tarinan kerronta, tanssit ja ja ja... Esitys on saanut kaikenkaikkiaan hyviä arvosteluja ja on tuntunut että eri ikäiset ovat pitäneet siitä. Voin suositella. Ihanaa viikkistä myös sinulle!

      Poista
  5. Tuo Tamara-musikaali oli varmasti huikea elämys!
    Itse tulee käytyä aivan liian harvoin kulttuuririennoissa,
    mutta silloin harvoin kun tulee lähettyä, niin miettii, että
    miksi ihmeessä en käy useammin...
    Eikös Tamara Lund ollut aikoinaan naimisissa oopperalaulaja
    Aatos Tapalan kanssa? Aatoshan toimii nykyään kahvilanpitäjänä
    Naantalin Cafe Antoniuksessa, siellä tulee kaffeteltua useamman
    kerran kesässä. Nyt lähti kyllä kommentti sivuraiteille, hih!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat aivan täydellisesti suustani Teija! Juuri noin ajattelin ja ajattelen tänäänkin. Aatos Tapala on tosiaan yksi Tamaran aviomiehistä. Niin ja nyt kun sanoit, niin sullahan on blogissa se Aatoksen kakkuohjekin. Sitä on pitänyt kokeilla, mutta olen unohtanut aivan... Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinullekin! Tää lähtee hetken päästä pihapuuhiin.

      Poista
  6. Mullakin oli liput tähän mutta jouduin perumaan tuplabuukkauksen vuoksi.. nyt kyllä harmittaa!! Upean kuuloinen esitys, mutta luulen, että toisessa yhteydessä on mahis mennä katsomaan. T. Toinen herkkis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi Teija, noita sattuu! Kannattaa hankkia kyllä uudet liput. Nythän on myynnissä myös alkuvuoden 2016 lippujakin. Mutta muista ottaa nessut mukaan jos menet ;) Esitys oli todella koskettava.

      Poista
  7. Kuulostaapa (ja näyttää) kerrassaan upealta, mutta niin oli toki Tamarakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kaikinpuolin upea esitys Sari - taiteilijansa veroinen :)

      Poista