torstai 24. syyskuuta 2015

Syksyn ensimmäinen rahka-omenakakku

Syksyn ensimmäinen omenapiirakka tai tässä tapauksessa rahka-omenakakku on nyt leivottu ja vuosi toisensa jälkeen se maistuu aina yhtä hyvältä. Tämä ohje on ollut kesäreseptikirjassani jo pitkään ja joka vuosi se täytyy leipoa ainakin kerran. Samalla sain testata parin viikon takaista Tukholman matkan tuliaista itselleni: "Leila leipoo - kaupan" metallista irtopohjavuokaa. Hyvin toimi.





Ohje on leikattu talteen vanhasta Valion mainoslehtisestä, mutta se näkyi löytyvän edelleen myös Valion omasta reseptipankista. Pientä tuunailua on vuosien varrella tapahtunut, mutta tällä kertaa se on oikeasti pientä. Olen vaihtanut täytteen tavallisen rahkan vaniljarahkaan ja jättänyt vaniljasokerin pois. Eikä sokeria tarvita näin ihan sen vertaa mitä ohjeessa on. Muuten mennään sillä, mitä ohjeessa lukee. Paitsi, että tällä kertaa käytin kuohukerman sijasta vaahtoutuvaa vaniljakastiketta kerman puuttuessa.




* * * * *

SUUSSASULAVA RAHKA-OMENAKAKKU

Pohja:
100 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 prk (á 250 g) rahkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 munaa
1,5 dl sokeria
1/4 dl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
3 omenaa ohuina lohkoina
1 tl kanelia
sokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Voitele 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reunat ja levitä vuoan pohjalle leivinpaperi. Painele pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte vuokaan.

Kuori omenat ja poista niiden siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi ja asettele kauniisti vuokaan täytteen päälle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia.

Paista kakkua noin 50 minuuttia 175 asteessa. Anna jäähtyä kunnolla ja irrota vasta sitten vuoasta.  

* * * * *




Tämän omenakakun lisäksi kaipaan vielä ihan perusomenapiirakan ohjetta. Sellaista, joka tehdään uunipellille. Olen kokeillut monta erilaista reseptiä, mutta aina pohja on joko kuiva tai liian ohut tai liian jotain. Löytyisikö sinulta mehevän piirakan ohjetta, jolla onnistuisin?

Mukavaa loppuviikkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi. 

10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka, nam!
    Mukavaa torstai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piirakka on herkkua Outi! Taitaa tänään tulla uusi samanlainen - tai sitten kauraomenapaistosta... Vaikea valinta :)

      Poista
  2. Nam!
    Minulla on hyvä pellillisen ohje. Ajatuksena oli tehdä huomenna piiras ja laitan siitä reseptin jakoon, eli tulossa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Anu! Täytyypä tulla kurkkimaan ohjeesi. Saattaa olla, että tämän päivän leipomussuunnitelmat menevätkin sitten uusiksi... ;)

      Poista
  3. Slurps! Kauden ensimmäinen omenapiirakka vielä tekemättä, sietäisi ryhdistäytyä... :)

    VastaaPoista
  4. Oi, nam kun hyvän näköistä!
    Kauniit kuvat. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun blogeista voisi lähettää pienen virtuaalimaistiaisen... Tämä on tosiaan suosikkipiirakkani ja toimii ainakin minun makuuni :) Mukavaa viikonloppua sinullekin Kati!

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja miten herkullisen näköinen omenapiirakka. Kappas täälläkin omanepiirakkaa tuli viikonloppuna leivottua ja vielä on yksi palanen jäljellä.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppuaika on kivaa aikaa Tiia: piirakkaa, kauraomenapaistosta ja ties mitä muita herkkuja... ;) Meillä tehtiin jo toinen satsi, jotta ensimmäisen aikana työreissussa ollut mieskin sai oman osansa. Pitäisi varmaan moninkertaistaa myös kuntoilut :)

      Poista