torstai 4. kesäkuuta 2015

Yläilmoista

Yksi lempikohtia kotonamme on saarekkeemme. Se on sitä toimivuutensa takia, mutta myös sen takia, että saarekkeen, jakkaroiden ja vanhan tehdasvalaisimen kokonaisuus on omaan silmääni kaunis. Katseeni pysähtyy usein nautiskelemaan tuohon kohtaan.




Saarekkeen tarjottimelle kokoan monesti erilaisia pikkuasetelmia. Tällä hetkellä tarjottimella odottavat ulos pääsemistä puutarhalta ostetut basilikat. Vieläkään en uskalla viedä niitä ulos, niin viileää ja tuulista ulkona on. Näyttää kuitenkin siltä, että rehevät yrtit ovat valmiina antamaan ensimmäisen satonsa pestoon. Mmmm... maltan tuskin odottaa.




Karsitut yrtit eivät tule olemaan enää mikään esteetikon ihastus tarjottimella, joten hetken kuluttua on aika keksiä jotain uutta sommitelmaan. Onneksi luonto antaa antimiaan ja materiaalia löytyy riittämiin.

Osallistun tällä postauksella Kiilto kodinhoitotuotteiden kuvakisaan, johon minut haastoi mukaan myös Fallen For an Old Chair -blogin ihana Suveliina. Katso kisa osoitteessa
http://kiiltokodinpuhdistus.fi/yritystiedot/haaste-bloggareille/

Haastan mukaan kaikki teidät blogiani lukevat sisustusbloggarit, jotka ette ole vielä lähteneet mukaan. 

Aurinkoa tuuliseen torstaihin!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

12 kommenttia:

  1. Apua, onks noi yrtit kovin kylmän arkoja!? Me just istutettiin yrtit ulos lavaan. Toivottavasti ne ei nyt palellu tai tää mun orastava puutarhaharrastus loppuu lyhyeen. Itsetehty pesto on ihan parasta, lurpsis...pitäiskin taas tehdä. Joskus keitän vain pastaa ja sotken siihen sekaan omatekoista pestoa. Niin hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilika on aika kranttu, eikä se siedä kylmää, eikä oikein kovaa tuultakaan. Eilisessä Liedon Kukka ja Puutarhan -yrtti-illassa joku juuri kysyikin, että milloin basilikan uskaltaa laittaa ulos ja kuulemma siinä vaiheessa kun lämpötila ei mene juuri 10 asteen alle. Kokeilujen kautta viherpeukalon metsästykseen (me molemmat) - eikös sitä sanota, että kantapään kautta saadut opit ovat tehokkaimpia. Toivottavasti yrttisi selviävät kuitenkin näistä viileistä keleistä Krisse ja lämpö tulee pian tänne meillekin. ps. Nyt alkoi tehdä ihan valtavasti mieli pestopastaa... ;)

      Poista
  2. Kaunis asetelma - ja kyllä; jopa minulla, joka en todellakaan mikään viherpeukalo ole, on kokemusta siitä, miten saada basilika paleltumaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady ♥ Minä en ole vielä toistaiseksi onnistunut palelluttamaan yhtään basilikaa (kopkop), mutta yrttikuivatusta olen harrastanut jo heti alkukesästä alkaen, useampaankin otteeseen. Harmi vain, ettei tarkoitus ole ollut kuivatella vielä silloin mitään ;)

      Poista
  3. Kauniin näköinen ja basilikan tuoksun voi aistia tänne saakka :)
    Taidetaan pitää samanlaisista jutuista - samaan malliin itsekin kerään keittiöön yrttejä ja pieniä juttuja asetelmaksi. Yhden basilikan jo palellutin pihalla, kun lämpötila viuhtoi viiden asteen hujakoissa.
    Onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuntuu olevan muutakin yhteistä kuin etunimi - on taidettu aikaisemminkin todeta Anu :) Basilikan tuoksu on todellisen huumaava. Aika säälittävää, mutta mulle on tullut tästä omasta postauksestani ja Krissen ensimmäisestä kommentista niin valtava pestohimo, että meillä taitaa olla sitä tarjolla viikonloppuna :) Kiitos onnentoivotuksista ja tsemppiä sinne yrttikasvatuksiin!

      Poista
  4. Yrtit kaunistavat keittiön. Ne ovat ihan parhaita "ruukkukukkia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Katja. Ja mitä lähempänä ja näppärämmin yrtit ovat käytössä, sitä enemmän niitä tulee tosiaan käytettyä. Olisikohan ollut A & A at Home -blogissa kun yrttejä oli laitettu ruukkukukkaseksi myös olohuoneeseen. Sekin oli tosi hauska idea.

      Poista
  5. Basilika on kyllä hyvää ja kiva, kun on omasta takaa yrttejä kotona :) Mulla pitäis kans laittaa yrtit kasvamaan :) Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omia yrttejä on kiva käyttää kokkailuissa ja ruokien koristelussa. Monet yrtit myös kasvavat pihalla niin hyvää vauhtia, että on ihanaa kun ei tarvitse miettiä raaskinko käyttää sitä ja tätä kun tietää, että uutta pukkaa koko ajan. Kivaa viikon jatkoa sinullekin Jaana!

      Poista
  6. Kiva, erilainen kuvakulma!:) Vai on sielläkin ollut turhan viileää. Toivottavasti kunnon kesäsää tulee pian!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ollut viileää Taina ja jos aurinko paistaa, niin ainakin tuulee niin valtavasti ja kylmästi, että taas on kylmä. Peukut pystyssä kunnon kesäkeleille täälläkin :)

      Poista