tiistai 16. kesäkuuta 2015

Taivaallinen kesäjuusto

Voi taivas mikä juusto! Osataan se juustojen tekeminen Suomessakin ja hyvin osataankin. Enkä yhtään epäile, etteikö tämä juusto maistuisi myös talvella.




Uusien perunoiden ja sillin ensimmäinen kohtaaminen kesällä on aina odotettu hetki. Meillä tämän kesän ensimmäiset uudet perunat herkuteltiin sillin kanssa, mutta toisella kertaa livettiin perinteistä ja nautittiin perunat pehmeän makuisen, mäntyviilukuoren sisällä kypsyneen ja itseensä makua imeneen Metsuri-juuston kanssa. Ja sillit saivat kovan kilpailijan.




"Tee juuston pintaan veitsellä viillot ja avaa kantta sen verran, että saat sujautettua kuoren alle muutaman valkosipulin kynnen. Laita juusto uunivuoassa 20 minuutiksi 200 asteiseen uuniin, uunin keskitasolle. Ota juusto uunista, avaa kuori ja dippaa sulaan juustomassaan hyvää, vaaleaa maalaisleipää tai uusia perunoita. Kun olet saanut suurimman osan juustomassasta syötyä, kaada tyhjään juustokuoreen kuivaa valkoviiniä (esim. Chardonnay), anna vaikuttaa hetki ja syö loppu massa lusikalla jälkiruoaksi."

Tuon Herkkujuustolan ohjeen mukaan valmistin juuston, mutta meillä jälkiruuaksi ei jäänyt pienintäkään tippaa. Viimeisetkin sulat juustot pyyhittiin uunivuoasta enemmän kuin tarkkaan. Minä ihastuin perunoiden ja juuston liittoon, mies piti juuston ja grillatun porsaanfileen makuparista. Niin tai näin, grilliin olisi kannattanut hetkeksi laittaa myös pari viipaletta öljyllä pirskotettua maalaisleipää. Jos ei muusta syystä, niin ainakin, jotta viimeiset juustot olisi saanut imeytettyä uunivuoasta leipään.




Ensimmäisen Mesturi-maistiaiseni sain kylmänä ja juusto toimi myös niin. Sen maku on todella pehmeä, eikä siinä ole pienintäkään kitkeryyttä. Ajatus Metsurista maalaisleivällä päärynäviipaleiden kanssa ja lasista Chardonnayta saa veden herahtamaan kielelle.

Herkullista juhannusviikkoa!

Anu

* Metsuri-juusto on yksi Keskon Lähiruokatreffien löydöistäni. Jos et löydä juustoa Herkkujuustolan jälleenmyyjälistalta, kannattaa rohkeasti pyytää lähintä K-kauppiasta tilaamaan. *

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.


16 kommenttia:

  1. Näyttääpä mielettömän herkulliselta! rakastan juustoja ylikaiken ja monesti mitä "haisevampi" sen parempi. :)

    Herkullista juhannusta Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen juustolover Tiia ;) Tämä juusto ei kylläkään kuulu (onnekseni) niihin haiseviin yksilöihin , mutta maistui aivan huikealle. Kannattaa etsiä käsiinsä! Herkullista juhannusta myös sinulle ♥

      Poista
  2. Voi, näitä sun herkkupostauksia! Saa veden herahtamaan kielelle! Pitäisi kai alkaa miettiä, mitä juhannuksena syödään, sillä mikäs juhla se sellainen on, jos ei ole kystä kyllä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet asian ytimessä Taina; eihän se ole juhla eikä mikään missä ei ole asiaankuuluvia herkkuja ;) Juhannuksena ainakin meillä nuo herkut ovat onneksi suht terveellisiä kun pöydästä löytyy uusia perunoita ja kalaa sekä ihania tuoreita kasviksia. Mutta saa niilläkin navan ympäristön kiristämään.

      Poista
  3. Iiik miten ihanaa juustoa! Tuota täytyy lähteä heti metsästämään Länsikeskuksen Cittarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin Teija: IIK! Saattaapi olla, että minäkin käyn hakemassa juhannuspöytään uuden Metsurin.

      Poista
  4. Nam kuulostaa ja näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  5. Johan käynnistyi syljeneritys! Näyttää ja kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Älä välitä Marika, niin nieleskelen täällä minäkin. Tässäkö apu, jos joskus tulee ongelmia liian kuivan suun kanssa... ;)

      Poista
  6. Namskis! Juustot on niin hyviä. Itse olen löytänyt Ritarin vasta nyt ja sitä tekisi mieli koko ajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat Kati, luvattoman hyviä. Ja kaikissa muodoissaan :)

      Poista
  7. Jaahas, tiedänkin minne suuntaan kun seuraavan kerran käyn kaupungilla! :D

    VastaaPoista
  8. Auts - nyt tuli juustonhimo - ja siihen ei auta kuin juusto;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se tehokkain "lääke" taitaa olla Lady. Ikävä vain, että juustohimo vaatii välillä useamman lääkityskerran laantuakseen... :)

      Poista