maanantai 4. toukokuuta 2015

Sydän kallellaan

Toukokuu alkoi ja nyt on sydän kallellaan. Osittain siksi, että vuosi on taas jo tässä vaiheessa, vuoden ehkä vauhdikkaimmassa kuukaudessa ja kesä on tullut huomaamatta aivan nurkan taakse. Tuntuu oikeasti, että toukokuu päihittää hoppuisuudessaan jopa joulukuun.




Sisälläni olevan sydämen lisäksi kallellaan on myös kaulassani oleva sydän. Turkulaisen Marudesignin korut ovat tällä hetkellä yksiä ehdottomista suosikeistani. Viime kesän lopussa kirjoitinkin tarinasta näiden korujen takaa. Marudesignin ensimmäinen vuosi on takana ja uutta on syntynyt vuoden mittaan valtavasti. Yksi kevään uutuuksista on tämä ihana Sydän kallellaan -koru, johon myös oma sydämeni on kovasti kallellaan.





White on white on tämän kesän trendejä pukeutumisessa ja siksi(kin) sydämekseni päätyi klassinen, valkoinen versio. Eikö näytäkin aika ihanalta!





Sydämiä on eri kokoisia ja värisiä. Omani on kokoa midi. Myös Marun tähdistä on tullut kahta pienempää kokoa ja pienin peilitähti jäi mieleeni kaivelemaan. Pitkässä ketjussaan se näytti hurjan kauniilta. Iso hiekanvärinen tähti oli myös upea uutuus. Ja mitäs pidätte noista plussista? Meidän plussamuotoon ihastuneiden lisäksi ne sopivat vaikka rippiristiksi kesän rippilapsille, yhtälailla tytöille kuin pojillekin.






Pääsimme åblogilaisten kanssa tutustumaan näihin Marudesignin uutuuksiin Marun työpajalle jokin aika sitten ja viikonloppuna korut ovat tulleet myös Marudesignin verkkokauppaan. Vinkkinä vaikka äitienpäivälahjaa mietiskelevälle tai toivovalle. Verkkokaupan toimitukset ehtivät äitienpäiväpaketteihin ainakin tänään ja huomenna tilattuina, mahdollisesti vielä keskiviikonkin tilaukset voivat ennättää ajoissa perille.

Uskon, että tuosta valkoisesta kaftaanista tulee yksi tulevan kesän lempivaatteistani. Koruina sen kanssa saavat vuorotella tämä valkoinen sydän sekä ihana Marun huurre vaaleansininen tähti, joka on minusta nappivalinta kun alaosana ovat vaaleat farkut.

Aurinkoista toukokuun ekaa viikkoa sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

12 kommenttia:

  1. Jes! Pääsinpäs viimein tänne! En tiedä, missä oli vika...Ihanat korut ja tuo valkoinen valkoisella kuva on niin hieno! Lisää vain pää.:P
    Mahtavan mukavaa toukokuuta Anu!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli teknisten ongelmien päivä ja jouduin vetämään päivällä julkaisemani postauksen heti takaisin kun blogger muutti kuvat aivan puuroksi. Ratkaisu selvisi vasta illalla. Vai päätä kaipailet ;) Sen lisäksi, että olen kainovieno muutenkin julkaisemaan omia kuviani (tuntuu, etten onnistu enää missään kuvassa), oli rva tänään NIIN väsyneen näköinen, että oli yleisen viihtyvyyden takia parempi, että kuva katkesi tuosta kohdasta. Ihania toukokuun päiviä sinullekin Taina ♥

      Poista
  2. Oih, plussafaniin uppoaa nuo plussat todellakin ja sydämetkin ovat kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jostain syystä olit mielessäni Johanna kun näin ensimmäisen kerran nuo plussat ;) Sinä ja plussat kuulutte yhteen ♥

      Poista
  3. Tähdet olisivat niin mieleen - kauniita ovat kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden korujen keskellä on pakko laittaa jossain vaiheessa silmät kiinni kun mieli tekisi ihan kaikkia. Tähdistä on muuten Marianna korvisversioitakin, kuten tuosta ensimmäisestä korurasiakuvastani näkyy...

      Poista
  4. Ihanat nuo Marun uutuudet! Sydän kallellaan on varma kesähitti ja juurikin valkoisena :)
    Upea tuo kaftaani. Ensi kerralla Anu kasvot mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat ihania nuo uutuudet! Vai pää sinullekin Kati. Katsotaan jos jossain vaiheessa rohkaistun laittamaan päänikin mukaan kuvaan ;)

      Poista
  5. Nuo korut ovat kyllä ihania - mutta nyt meni sitten Ladynkin sydän kallelleen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan suuntaan kallistellaan sitten Lady. Kunhan ei vain saataisi mitään rytmihäiriöitä kallistellessamme ;)

      Poista