lauantai 18. huhtikuuta 2015

Näkkärituunailuajatuksia

Itsetehdyt näkkärit ovat aivan huippuja. Tein viime keväänä, itse asiassa näihin samoihin aikoihin, ensimmäistä kertaa siemennäkkäriä ja ihastuin ikihyviksi.




Tällä kerralla halusin testata jotain uutta. Smallstoren blogista löytyi ihanalta kuulostava laventelinäkkärin ohje ja sillä mentiin. Hyvää tuli ja laventelin terälehdet näyttävät hurjan kauniilta näkkärin pinnalla. Tämä sopisi vaikka vapun brunssipöytään.





Näkkäriä natustaessani jäin miettimään, että näkkärituunailuja voisi tehdä enemmänkin. Meillä kaapista löytyy ainakin vaniljasuolaa, joka voisi sopia hyvin myös tähän tarkoitukseen. Vai mitä ajattelisit sillä päällystetystä näkkäristä, ja vaikka Briestä ja mansikoista? Tai mitä jos näkkärin päälle ripottelisikin vaikka jotain yrttejä suolakiteiden lisäksi...

Näkkärit paistetaan kuitenkin sen verran lempeässä lämpötilassa, että yrtit tuskin kärvähtäisivät. Vai kärvähtäisivätkö? Oletko tuunaillut näkkärireseptejä ja osaatko sanoa miten tuossa voisi käydä? Onko sinulla joku hyvä tuunausvaihtoehto?



Leppoisaa lauantai-iltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

14 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa pitänyt tehä tuota näkkäriä, mutta aina se on vaan jäänyt... Hyvältä näyttää ja varmaan maistuu hyvälle! Kivaa iltaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva narskutella ja maistuvat hyviltä. Kannattaa testata Jassuntassu! Se vuoden takainen ohje oli ehkä hiukan vähemmän tiivis ja aavistuksen nopeatekoisempi, mutta tämä ohje oli myös oikein todella hyvä ja tähän nuo mausteet sopivat paremmin kun näkkäri paistettiin lempeämmissä lämmöissä. Suloista sunnuntaita!

      Poista
  2. Kiitos reseptin jakamisesta!
    Olimme eilen kyläilemässä ja siellä emäntä oli tehnyt itse jyvänäkkäriä - todella makoisaa. Täytyy itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella Anu. Näkkärit ovat helppoja tehdä ja sopivat niin moneen. Herkullinen kaveri vaikka salaatille :)

      Poista
  3. Minä en ole vielä koskaan kokeillut itse tuota jyvänäkkärin tekemistä, mutta aikeissa on - sitä kehutaan niin kovasti.
    Blogistani löytyy sinulle haaste;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä Lady, sillä tämä on todellista terveysherkkua! Kiitos haasteesta, tulenpa katsomaan minkälaisella haasteella olet minua heittänyt :)

      Poista
  4. Laventelinäkkäri kuulostaa niin luksukselta ja näyttää
    rapsakalta ja maukkaalta! Itse en ole koskaan näkkäriä
    leiponut, onko se kovin konstikasta?

    Ihanaa sunnuntai-iltaa, Tapaamisiin keskiviikkona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsakkaa ja maukasta tämä Teija tosiaan on. Kannattaa testata, sillä ei ole ollenkaan konstikasta (mikään ohje, mikä tästä blogista löytyy, ei ole konstikasta :)). Aloita vaikka siitä vuoden takaisesta reseptistä ja seuraavalla kerralla teet tätä omilla mausteilla. Suosittelen! Mukavaa alkavaa viikkoa ja nähdään tosiaan keskiviikkona!

      Poista
  5. Oi nam, mahtaa olla herkkua. Oikein gourmet näkkäriä, näyttää niin hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On herkkua - tervellistä gourmeta Tiia :) Ja nämä näkkärit sopivat myös sinun projektiisi.

      Poista
  6. Ahaa! SInä olet tuota tehnyt :)) Pakko kokeilla tässä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Birgit! Näkkäripalat ovat tuossa pöydällä tarjottimella ja siitä tulee jatkuvasti napattua pieni pala herkkua narskuteltavaksi :)

      Poista